RT Edustus - JuPy (7 - 0)

Aika: 24.9.2016 14.00
Paikka: Ylä-Pyörön koulu
Sarja: Miesten 3. divisioona


 Päivän toiseen otteluun Juankosken Pyrkivää vastaan päästiin hyvin levänneinä, sillä välissä oli kaksi ottelua ja meidän kannaltamme saimme ehkä hieman etua siitä, että JuPy pelasi meidän jälkeemme, joten juankoskelaisilla oli käytännössä vain 45 minuuttia aikaa huilata. Joukkueella oli ennakkotietojen mukaan useampi nuori peluri isänmaallisten pakotteiden takia sivussa ja jalkeille oli saatu 9 kenttäpeluria sekä kaksi molaria. Joukkue hävisi päivän avauspelinsä FBI:lle, joten kauden avauspisteet olivat juankoskelaisten tavoitteena.

 RT lähti otteluun pienin muutoksin, näin lähdettiin liikkeelle:

Koljonen - Pentikäinen - Taskinen

Paananen - Kiiski - Jansson

Eskelinen - Taipale - Soininen

Kuosmanen - Lihavainen

Venäläinen - Laitinen

Mikkonen - Rusila

Manninen (Paukku)

 Kainulainen ja Laitinen jr jäivät reserviin, Eskelinen ja Mikkonen hyppäsivät askiin sekä Manninen ja Paukku vaihtoivat rooleja.

 JuPyä vastaan käydyt kamppailut ovat olleet todella tiukkoja aiempina vuosina ja yleensä pelit ovat ratkenneet vasta ottelun loppupuolella. Tasaisesti aloitettiin nytkin, molemmilla joukkueilla oli pelin alkupuolella jokunen paikka ja avausmaali nähtiin ajassa 03:40. Maalin teki Aleksi "Allu" Pentikäinen loistavasti koko päivän pelanneen Juha "siilinjärven Raimo Helminen" Koljosen syötöstä. Reilu 6 minuuttia myöhemmin "Taikuri" Taskinen pyöritteli RT:n 2-0 johtoon arvatkaapa huviksenne, että kenen passista. Näissä lukemissa lähdettiin myös ensimmäiselle erätauolle.

 Toinen erä oli edelleen tasainen ja JuPy pääsi jopa hieman horjuttamaan RT:n hyvää oman pään pelaamista pakottaen lilavalkoiset tekemään hieman harkitsemattomia ratkaisuja ja tämä johti maalipaikkoihin. Puolustuksen peittopeli oli kuitenkin ilmiömäistä ja etenkin "Late" Kuosmanen ja Jari "Jari" Mikkonen ottivat useita arvokkaita pallon osumia toisen vartin aikana. Toinen erä oli muutamasta hyvästä tontista huolimatta maaliton.

 Päätösvartille lähdettiin hakemaan lisämaaleja ja sellaiseen tarjoituikin loistava mahdollisuus, kun JuPy-puolustus pelasi palloa kädellään oman maalivahdin alueella. Rankkaria asettui ampumaan näiden tilanteiden erikoismies Ville "Siilinjärven Forsberg" Jansson. Villeä ei turhaan hommiin laitettu, sillä mies veivasi loistavasti koko ottelun torjuneen Antti Jauhiaisen kahville ja pujotti pallon maaliin! Tilanne 3-0 ja samalla katkesi pitkä kuiva kausi, jona RT ei ole onnistunut pelitilannerankkaria maaliin laittamaan. Edellinen onnistuminenhan tuli kaudella 2013-2014, kun "Jote" Taipale onnistui.

 Janssonin maali vapautti hieman RT:n peliä ja vastustaja alkoi myös jo väsyä. Ajassa 35:05 Pasi "35" Eskelinen haastoi koko JuPy-puolustuksen yksin ja pelasi paikan Taipaleelle, joka iski kauden toisen maalinsa aivan maalin edstä. Tässä vaiheessa vähillä miehillä liikkeellä olleen vastustajan selkäranka alkoi jo hieman rutista, mutta hienosti juankoskelaiset kumminkin taistelivat pelin loppuun asti. Pelissä nähtiin vielä pari maalia: Koljonen nappasi jälleen syöttöpinnan, kun Taskinen maalasi 5-0, Saku-Mikke "SMV" Venäläinen naulasi "Joten" syötöstä aivan takayläpeltiin 6-0 ja Mikael "Lihis" Lihavainen ampui uransa ensimmäisen RT-maalin Aki "Aki" Paanasen syötöstä, loppulukemat 7-0!

 Turnauksesta jäi todella hyvä maku ja mieltä lämmittävät 4 elintärkeää sarjapistettä! Myös kummankin vastustajan kunniaksi on sanottava, että emme nähneet vielä kummankaan parasta tekemistä! JoPan vanhat diesel-miehet hörähtävät käyntiin vielä hieman myöhemmin ja JuPy taas tulee olemaan kova luu, kun poissaolijat pääsevät mukaan peleihin! Kumpikin jengi tulee varmasti napsimaan pinnoja kauden edetessä.

 Meidän osaltamme tästä on todella hyvä jatkaa kohti seuraavaa turnausta, joka pelataan Joensuussa 15.10

 Ottelun UJ-tähdet:

*** Juha Koljonen

** Jussi Rusila

* Miika Manninen

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 003:40Pentikäinen AleksiKoljonen Juha
2 - 009:57Taskinen Henry "A"Koljonen Juha
3 - 0 (rang.)31:15Jansson Ville Ei syöttäjää
4 - 035:05Taipale Jori Eskelinen Pasi
5 - 043:08Taskinen Henry "A"Koljonen Juha
6 - 043:58Venäläinen Saku-MikkeTaipale Jori
7 - 044:54Lihavainen MikaelPaananen Aki
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
17:04Venäläinen Saku-Mikke2 min
Torjunnat:
Manninen Miika: 17 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Paukku Ville
Maalivahti
6Laitinen Antti
Puolustaja
11Rusila Jussi
Puolustaja
18Koljonen Juha
Hyökkääjä
24Taipale Jori
Hyökkääjä
26Soininen Timo "C"
Hyökkääjä
27Manninen Miika
Maalivahti
28Paananen Aki
Hyökkääjä
29Kiiski Timo
Hyökkääjä
35Eskelinen Pasi
Hyökkääjä
41Venäläinen Saku-Mikke
Hyökkääjä
49Lihavainen Mikael
Puolustaja
81Mikkonen Jari
Puolustaja
87Pentikäinen Aleksi
Hyökkääjä
88Jansson Ville
Hyökkääjä
91Taskinen Henry "A"
Hyökkääjä
92Kuosmanen Lauri
Puolustaja
-Kukkola Simo
Valmentaja
-Kuosmanen Lauri
Joukkueenjohtaja
-Venäläinen Saku-Mikke
Valmentaja