RT Edustus - In-Team (5 - 3)

Aika: 20.11.2016 11.00
Paikka: Siilinjärven Koulukeskus
Sarja: Miesten 3. divisioona


 RT kohtasi kaksipäiväisen turnauksen toisessa ottelussaan kuopiolaisen In-Teamin, joka oli kauden alla jonkinasteinen ennakkosuosikki lohkon kärkipäähän. Kuopiolaisten kausi alkoikin vahvasti, mutta joukkueen itsensä isännöimä edellinen Studentian turnaus oli tuottanut kaksi tappiota. Kaikesta huolimatta odotettavissa oli kova ottelu, vaikka molemmilta joukkueilta jokunen peluri olikin sivussa.

 RT:n tilanne oli PAPERILLA huomattavasti eilistä parempi, mutta kun miehiä alkoi saapua hallille, nähtiin että vammoja oli siunaantunut yön aikana useammalle herralle. Näkemäs kaksipäiväiset turnaukset eivät ihan täysin sovi meille, sillä pelien ollessa samana päivänä ei vammoja edes ehdi huomata adrenaliinipurskeen seasta. Nyt kuitenkin pienesti hajalla olleet ukot saatiin parsittua kasaan mm. Buranan voimalla ja joukkueen epävirallinen kiropraktikko/puoskaritohtori Kainulainen onnistui mm. teippaamaan Taskisen nilkan siihen kuntoon, että mies pystyi pelin pelaamaan.

 Eilisestä rosterista sivussa olivat Arto ja lievästi loukkaantunut Tipe. Tipe saapui kuitenkin penkin päähän Simon avuksi koutsaushommiin. Uusina miehinä mukaan tulivat Aki ja Henri, joten tällaisilla kentillä lähdettiin hakemaan lisäpinnoja:

Juha - Aleksi - Henry

Juuso - Aki - TimoS

Pasi - Jori - VilleJ

Henri - Lauri

Antti - Saku-Mikke

Jari

Miika (VilleP)

 Ottelun alku alkoi hyvin rauhallisesti ja ensimmäiseen pariin minuuttiin ei oikeastaan tapahtunutkaan mitään muuta, kuin että In-Teamin ukot kierrättelivät palloa keskenään omalla alueellaan.

 Avausmaalia ei kuitenkaan tarvinnut odotella 5 minuuttia kauempaa, kun Juuso sai pelattua pallon Akille ja ensimmäinen kuti kohti maalia upposi heti, 1-0!

 Ajassa 8:02 Aki osui uudelleen, tällä kertaa Tiksan passista ja mielenkiintoista oli se, että tässä kohtaa RT oli ampunut maalia kohti vain tuon 2 kertaa! Hurja viimeistelyprosentti jälleen!

 In-Team alkoi saada hieman enemmän juonesta kiinni erän lopulla ja joukkue pääsikin kokeilemaan ylivoimaa. Tehokas sahaus kuitenkin kestettiin, mutta harmittavasti jäähyn päätyttyä ja vain 8 sekuntia ennen erätaukoa kuopiolaiset saivat kavennettua tilanteeksi 1-2.

 Toista erää ehdittiin jauhaa hyvällä temmolla 2 minuuttia, kun RT:n maltillinen pyöritys tuotti tulosta ja Juuso pääsi ohjaamaan Kehvon samurain laukauksen reppuun, 3-1!

 Reilut 2 minuuttia myöhemmin RT sai ottelun toisen ylivoimansa ja nyt myös verkko heilui! Taskinen antoi ilmiömäisen passin "kone" Koljoselle ja Juha laittoi pienestä kulmasta tilanteeksi 4-1! In-Team tuli kuitenkin peliin mukaan ja erän loppuun joukkue onnistuikin sijoittamaan pallon kahdesti aivan RT-maalin hattuhyllylle. Erätauolle lähdettiin siis lukemista 4-3.

 Päätöserä olikin hyvin tasaista vääntöä ja paikkoja siunaantui molemmille jengeille. RT kuitenkin oli ainoa maalinteossa onnistunut joukkue, kun Jori "Jote" Taipale sijoitti millimetrin tarkasti pelivälineen aivan In-Team-maalin alanurkaan ajassa 32:04.

 Erän tapahtumien perusteella olisi voinut odottaa hyvinkin että peli kääntyisi In-Teamille. Rökäletappion riveistä nimittäin loukkaantui peräti kolme pelaajaa. Simo tekikin hyviä peliliikkeitä peluutuksen suhteen ja homma saatiin pidettyä kasassa.

 Tasaisesta väännöstä huolimatta Jorin osuman jälkeen ei enempää maaleja nähty ja voitto siilinjärveläisille lukemin 5-3!

 Ottelu oli hieno tason nosto eilisestä ja vaikka illalla saattoi vähän vakavaksi vetääkin voiton karkaaminen, niin 3 pistettä on kuitenkin vahva saavutus. Jälleen nähtiin myös se, että hieman heikomman esityksen jälkeen joukkue pystyy kokoamaan itsensä ja nousemaan taas omalle tasolleen.

 Tämän vuoden puolella pelataan vielä yksi turnaus, joulukuun puolella Iisalmessa ja siellä vastaan asettuvat FB Jopa sekä Josba2.

 UJ-tähdet:

*** Aki Paananen

** Miika Manninen

* Antti Laitinen

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 005:12Paananen AkiLaitinen Juuso
2 - 008:02Paananen AkiSoininen Timo "C"
2 - 114:52VastustajaVastustaja
3 - 117:09Laitinen JuusoVenäläinen Saku-Mikke
4 - 1 (yliv.)19:56Koljonen JuhaTaskinen Henry "A"
4 - 224:42VastustajaVastustaja
4 - 326:53VastustajaVastustaja
5 - 332:04Taipale Jori Eskelinen Pasi
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
08:18Vastustaja2 min
12:35Kuosmanen Lauri2 min
18:41Vastustaja2 min
33:35Paananen Aki2 min
42:58Vastustaja2 min
44:11Laitinen Juuso2 min
Torjunnat:
Manninen Miika: 15 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Paukku Ville
Maalivahti
6Laitinen Antti
Puolustaja
8Kainulainen Henri
Puolustaja
18Koljonen Juha
Hyökkääjä
24Taipale Jori
Hyökkääjä
25Laitinen Juuso
Hyökkääjä
26Soininen Timo "C"
Hyökkääjä
27Manninen Miika
Maalivahti
28Paananen Aki
Hyökkääjä
35Eskelinen Pasi
Hyökkääjä
41Venäläinen Saku-Mikke
Hyökkääjä
81Mikkonen Jari
Puolustaja
87Pentikäinen Aleksi
Hyökkääjä
88Jansson Ville
Hyökkääjä
91Taskinen Henry "A"
Hyökkääjä
92Kuosmanen Lauri
Puolustaja
-Kukkola Simo
Valmentaja
-Kuosmanen Lauri
Joukkueenjohtaja
-Venäläinen Saku-Mikke
Valmentaja