Ainoastaan yksi piste RT Dynamolle kotiturnauksesta

06.11.2017

Ahmon kotisali oli tällä kertaa lilavalkoiselle paha paikka, sillä sarjataulukko komistui ainoastaan yhden pisteen verran. Otteissa oli paljon hyvää, mutta tulostaululla tämä ei aina realisoitunut. Sami Voutilainen teki Dynamo-debyyttinsä iltapelissä.

Klo 9 RT Dynamo - XXL-Kriisi 5-5

Ukot oli saatu aamulla hereille, laidat kasaan ja seurapomo Manninen sai luukuttaa hallin ämyreistä kaikessa rauhassa Antti Tuiskua ja Beyoncea.

Kriisipalavereita ei ennen peliä tarvinnut pitää, vaan otteluun lähdettiin seuraavalla kokoonpanolla:

Kumpumäki Kesti Piiroinen
Laulainen Pellikka Repo
Manninen               Koskinen

Koljonen - Toivanen
Kuitu - Pahkala

Suvela
(Koponen)

Tolonen (th)

Käytössä oli siis kaksi sentteriä ja kolme laituriparia. Kriisi meni johtoon jo reilun kolmen minuutin jälkeen, mutta erän puolivälin jälkeen Rökis alkoi saada otetta pelistä ja Mika Kumpumäki tälläsi alanurkkaan kotijoukkueen tasoitusmaalin kymmenen minuutin pelin jälkeen.

Tämän jälkeen peli eteni lilavalkoisissa merkeissä ja Janne ”oho, syötinpä vielä” Piiroinen livautti pallon verkon perukoille vastustajan maalin takaa. Syöttö oli menossa kohti siipimies Toni Kestiä, mutta niin se pallo välillä pomppii - Jannellekin. Maali syntyi kolme sekuntia ennen erätaukosummeria.

Toinen erä oli varsinaista RT-tykkitulta. Kumpumäki lisäsi johtolukemia erän puolivälissä ja parin minuutin päästä oli Miika Mannisen vuoro sohia pallo maaliin. Molemmissa maaleissa yhteisenä nimittäjänä oli Toni Kestin välitystoimisto, joka hoiti pallot maalintekijöille suoraan lapaan ja tyhjään paikkaan. Ruotsalaisen Tuomokin olisi osunut niistä paikoista.

Pieni hyvänolontunne hiipi kuitenkin jälleen puseroon ja vihulainen pääsi kaventamaan. Ja toisen erän lopussa oli Kriisin vuoro tehdä koppimaali ja kaventaa lukemat ainoastaan maalin päähän parisenkymmentä sekuntia ennen toisen erän päätöstä.

Kylmää vettä läiskyi lilavalkoisesta puserosta sisälle päätöserän alussa, sillä peli oli yhtäkkiä tasan 4-4 ja kolmen maalin johtoasema menetetty. Valmennus teki pieniä viilauksia ja johtomaalia lähdettiin hakemaan kuitenkin edelleen omaan pelisysteemiin luottaen. Erän viimeisellä kolmanneksella saatu ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta pian jäähyn umpeuduttua Paavo Repo sai huudattaa paikalla olevaa kotiyleisöä hereille johtomaalillaan.

Näytti pitkään siltä, että RT Dynamo katkaisee tappioputkensa komealla voitolla sarjakärjestä. Maalivahti Joni Suvela oli tuttuun tapaansa ilmiömäinen ja sinkoili poikittaissyötöistä lähteneisiin onetimereihin ja kauhoi palloja maaliviivalta väljemmille vesille.

Kriisi onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin ilman maalivahtia ainoastaan kuusi sekuntia ennen loppua. Maalin tehnyt Carrassi osoitti hienoa urheiluhenkeä tuulettamalla maaliaan välittömästi Dynamon vaihtopenkin edessä. Tuomaristo palkitsi tunteiden purkauksen kahden minuutin rangaistuksella ja käytöskympillä + ystävällismielisellä kehotuksella käydä pyytämässä tapahtunutta anteeksi vastustajajoukkueelta.

Anteeksipyyntö suoritettiin - ja varmasti täysin vilpittömästi!

Kuudessa sekunnissa ei kuitenkaan saatu paljoa aikaiseksi, joten RT Dynamon oli tyytyminen pisteeseen. Pääasia oli kuitenkin se, että tappioputki saatiin poikki ja otteissa oli taas monella osa-alueella muuris-anaa menemisen osalta. Toni Kesti oli Ottelun Rökäle.

Klo 19 AC Liiga - RT Dynamo 4-2

Dynamo lähti päivän toiseen otteluunsa hyvin levänneenä ja n. kuuden katsojan raahauduttua paikalle, pääsi päivän viimeinen peli alkamaan lähes ajallaan. Vastaan asettui AC Liiga, joka oli naputellut avauspelissään Kallsin kakkosporukkaa vastaan tylyt 12-0 -lukemat taululle jo toisessa erässä.

Odotettavissa oli vauhdikas peli, johon Dynamo sai liikkeelle kolme hyökkäyskenttää ja kaksi pakkiparia. Rosteri oli pääosin sama kuin aamulla, mutta pari viilausta kentällisiin tehtiin. Ottelussa debytoi uusvanha RT-mies, Sami Voutilainen, joka bongattiin Harjamäen pahamaineisista katusählyväännöistä ja kovalle pelimiehellehän sorvattiin diili.

Kentälliset:

Kupumäki - Kesti - Piiroinen

Laulainen - Pellikka - Koskinen

Repo - Voutilainen - Manninen

Koljonen - Toivanen

Pahkala - Kuitu

Koponen (Suvela)

Ottelu alkoi mitä karmeimmalla tavalla, kun Liiga pääsi älyttömällä munkilla johtoon ihmeellisen pompun kautta ja pari vaihtoa myöhemmin tilanne olikin jo 2-0. Tästä ei kuitenkaan menty paniikkiin, vaan alettiin pelata. Kentän tapahtumat olivat maaleja lukuun ottamatta tasan ja reilun 7 minuutin kohdalla saatiinkin kavennus aikaan. Lauri "tulikukko" Laulainen naulasi millimetrin tarkalla sijoituksella, lähes puolesta kentästä, maata pitkin tilanteeksi 1-2!

Peli parani alkuun nähden huomattavasti, kaikki kolme kentällistä saivat tilanteita aikaan ja omassakin päässä pysyttiin kaverin vauhdissa. Erätauolle mentiin kuitenkin maalin tappioasemassa.

Toinen erä alkoi Dynamon osalta siitä, mihin avausvartti jäi ja peli oli hyvin hallinnassa, Paavo Koposen ottaessa tärkeitä koppeja Dynamon maalilla. Peli saatiin viimein tasoihin, kun RT-pakkien Alex Ovechkin, Antti "putoava lehti" Koljonen painoi pallon Liiga-reppuun omalta kenttäpuoliskolta, veskarin ollessa hieman ylipainoisen maskimiehen tekemän näköesteen takana. Tässä kohtaa vaikutti siltä, että meille tämä kääntyy. Päätöserään mentiin lukemista 2-2.

Viimeinen vartti alkoi hyvällä latauksella, mutta sitten huono tuuri otti taas roolia: Dynamolla oli hyvästä paikasta vapari, mutta kuti osui tolppaan ja jatkotilanteestakaan ei saatu sisään, mutta kaveri iski vastapalloon 2-3. Lopussa saatiin vielä ylivoima ja yritettiin ilman veskaria, mutta tällä kertaa kaveri naulasi tyhjiin. Ottelun Rökäleenä palkittiin Antti Koljonen.

Harmittava tappio, mutta täytyy sanoa että hyviä otteita esitettiin, päät ei painuneet missään kohtaa, kavereille ei huudeltu törkeyksiä ja loppuun asti vedettiin täysillä. Pisteitä ei kuitenkaan tullut ja se harmittaa, mutta tästä tämä lähtee! Paljon hyvääkin nähtiin tämän päivän aikana.

Sarjataulukko näyttää lohkon repeävän uhkaavasti kahteen kastiin, eikä RT Dynamo ole mukana veturin puoleisissa vaunuissa. Kautta on kuitenkin vielä jäljellä ja pelissä edelleen paljon kehittämistä, kunhan vain pelaajia kävisi treeneissä ja loputkin vemppalaiset kotiutuisivat sairastuvalta.

Seuraava turnaus tarjoaakin pelaajille runsaasti eksotiikkaa, sillä pelipaikkana on Pielavesi. Kenkiä vingutetaan pitäjän liikuntahallissa lauantaina 18.11.

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »