Puheenjohtajan kevättervehdys

29.04.2018

 

Rökäletappio on ollut nimensä puolesta pienimuotoisessa kulttimaineessa alan harrastajien keskuudessa oikeastaan jo perustamisestaan lähtien. Muutoin toiminta on paria kautta lukuunottamatta jäänyt aika pienten piirien tietoon, mutta parina viime kautena on alkanut tapahtua. Aloimme panostaa some-näkyvyyteen vuoden 2015 tienoilla, aluksi hieman "kieli poskessa"-meinigillä, mutta pian huomasimme että sivujen kävijämäärät alkoivat kasvaa, Facebookiin tuli uusia seuraajia ja toimintamme alkoi kiinnostaa jopa lehdistöä. Tässä kohtaa muistan, että ihmeteltiin muutaman muun henkilön kanssa, että "joku ihan oikeasti lukee näitä meidän juttuja!?"

 Ja koska meillä on suuri kunnia omata vahva kannattajakunta, ajattelin että näin puheenjohtajan ominaisuudessa voisi olla paikallaan kirjoittaa, teille arvon kannattajat, pieni "kevättervehdys" ja valottaa hieman omia mietteitäni seurasta ja että minkälaisista lähtökohdista nykyhetkeen on päästy, sekä mitä tulevaisuuden suunitelmia meillä on.

 Sarjat ovat tämän kauden osalta päättyneet, salivuorot alkavat vedellä viimeisiään ja pikkuhiljaa aletaan siirtyä kohti aina niin mielenkiintoista kesää. Kesäisin ei pelata, mutta silloin seuroissa sekä joukkueissa yleensä tapahtuu paljon asioita "kulissien takana". Uusia pelaajia rekrytoidaan mukaan, seuraavaa kautta aletaan toden teolla suunnitella ja samalla päättää tulevista tavoitteista, joita lähdetään tavoittelemaan kun pelit taas syksyllä alkavat.

 Päättynyt 2017-2018 oli Rökäletappion seurahistoriassa jo 23. ja "Rökis" onkin yksi tämän alueen pitkäikäisimpiä seuroja. Ainakin, jos mitataan sen mukaan, että seura on toiminut koko elinikänsä saman nimen alla ja jokaisella kaudella sarjoissa on ollut ainakin se yksi joukkue mukana.

 Tätä kirjoittaessa seuraan kuuluu kaksi miesten joukkuetta, naisten joukkue, kaksi lasten salibandykerhoa sekä kova nippu ikämiessarjoissa pelaavia pelaajia. Seuran tilanne näyttää siis vahvalle ja jäsenmäärä onkin kasvanut melkoista vauhtia viimeisimpien vuosien aikana. Ottaessani seuran puheenjohtajan tehtävät vastaan Iiro-Pekka Airolalta vuonna 2015, oli seuran jäsenmäärä n. 65 henkilöä. Nyt, vuoden 2018 loppukeväästä, seuralla on reilut 120 jäsentä. Aloittaessani pj:n tehtävässä, tällainen kasvu ei ollut aivan se ensimmäinen ajatus mikä mielessäni oli, mutta koska toiminnan laajentuminen tapahtui luonnollisesti, useiden tarmokkaiden puuhamiesten/naisten toimesta, päätettiin antaa mennä ja laittaa hommaa isolleen. Eteenpäin ollaan siis menty, mutta aina ei ole ollut näin helppoa.

 Viime vuosikymmenen puolivälistä muutama kausi eteenpäin mentiin melkoisen matalalla profiililla ja seuran tulevaisuus oli epävarma. Kuitenkin silloinen johtoporukka, Esa Huttunen etunenässä, saivat pidettyä seuran hengissä vaikeista ajoista huolimatta. Noista haastavista kausista on otettu oppia ja noina vuosina tehty arvokas työ on mahdollistanut pääsyn tällä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen. Nyt eletään siis vankkaa kasvun aikaa.

 Tuleva kausi tulee olemaan varmasti mielenkiintoinen, sillä isolla todennäköisyydellä meillä on lähettää pitkästä aikaa ainakin yksi juniorijoukkue sarjaan! Vaikka seuralla vahvat perinteet junioritoiminnassa onkin, on tuolla osa-alueella vietetty hiljaiseloa nyt useita vuosia. Kuitenkin näyttäisi siltä, että lilavalkoisia pelipaitoja juoksentelee sarjoissa kaudella 2018-2019 enemmän, kuin koko vuosikymmenellä aiemmin!

 Seuran salibandykerhoissa on tehty hienoa työtä vetäjien toimesta jo monta kautta ja lasten motivaatio harjoitteluun sekä pelaamiseen on ollut esimerkillistä. Tätä taustaa vasten pystymme varmasti tarjoamaan kilpailukykyistä salibandya myös juniorisarjoihin. Uutisoimme "operaatio junnusäbän" vaiheista, kunhan tehtävä etenee!

 Useamman kauden tauon jälkeen saimme myös naisten joukkueen kasaan ja joukkueen toiminta tulee jatkumaan samalla meiningillä kuin päättyvällä kaudellakin. Sarjaan Rökälettaret eivät ole lähdössä, mutta pelejä jatketaan siis kuntoliikuntapohjalta.

 Miesten joukkueet puolestaan alkavat jo pikkuhiljaa valmistautua tulevaa tulevaa kautta varten ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä aukeava "pelaajasiirtoikkuna" tulee tuomaan muutaman rivin lisää seuran nimilistoille.

 RT Dynamo kävi läpi hieman haastellisen, tavallaan eräänlaisen, "jälleenrakennuskauden" ja vaikkei sarjasijoitus aivan ehkä pelaajien odotuksia vastannutkaan, saatiin joukkuueessa tehtyä paljon hyvää phjatyötä tulevaisuutta varten. Joukkue saikin jo kauden aikana pari kovaa vahvistusta riveihinsä ja odotettavissa on, että "Dynis" julkistaa kesän aikana uusia pelaajasopimuksia.

 Edustusjoukkue puolestaan päätti toisen perättäisen ja seurahistorian neljännen kolmosdivarikauden sijoittuen lohkossaan neljänneksi. Ensi kaudeksi "edarikin" on tekemässä jokusen hankinnan rosteriinsa ja joukkue tulee varmasti olemaan jälleen kova pala kovassa sarjassa.

Siirroista infoamme lisää, kunhan ne saadaan virallisesti "tulille" ja uusien pelimiesten nimet paperiin. Kumpaankin jengiin on siis isolla todennäköisyydellä tulossa muutamia uusia kasvoja mukaan.

 Tässä vaiheessa haluan esittää suuren kiitoksen kaikille kannattajille, yhteystyökumppaneille ja toimintaamme muutoin tukeneille toimijoille kuluneesta kaudesta. Erityiskiitoksen puolestaan kaikille joukkueiden puuhamiehille/naisille ja muille seuran jäsenille, jotka ovat omalla panoksellaan auttaneet seuran toiminnan kehittämisessä! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja ensi kausi on seuralle THE KAUSI! :)

 Terveisin

Miika Manninen, Rökäletappio ry:n puheenjohtaja, #27

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »