ENNAKKO: Edarin kotiturnaus

11.10.2018 18.00

 3. divarikausi jatkuu ja tällä kertaa pelataan kotona. Monelle joukkueelle kotikenttä on melkoinen valttikortti ja etu. Siellä saadaan se kuuluisa "kuudes kenttäpelaaja" mukaan ja niin edelleen... jostain kumman syystä meille Ahmolla pelaaminen on ollut lähestulkoon aina haasteellista kotiyleisön hienosta tuesta huolimatta. Outoa, koska täällä seuran joukkueet ovat treenanneet yli 20 kautta useamman kerran viikossa. Pitäisi siis olla tuttu ja sopiva paikka pelata, mutta meille yksinkertaisesti pienemmät askit ovat olleet kotoisampia. Pientä statistiikkavertailua vuosien varrelta seuraavaksi:

 Jos esimerkiksi mietitään ajanjaksoa, josta alkaen nykyisen edustusjoukkueen runko on ollut kasassa ja alkanut jalostua nykyiseen muotoonsa. Nykyjoukkueen voi katsoa muodostuneeksi kaudelle 2011-2012, eli täytyy kelata aikaa taaksepäin pieni tovi.

 Tuosta kaudesta tähän päivään Ahmolla on tahkottu sarjapelien, Suomen cupin ja nousukarsintojen merkeissä 26 ottelua. Noista kamppailuista on voitettu 12, yksi on pelattu tasan ja 13 hävitty. Voittoprosentti kotikentällä on siis 46,15%. (Toki cupin pelit on pelattu isolta osin 2. divarijoukkueita vastaan pelatessamme itse nelosessa, eli siinä mielessä prosentti voi olla vähän harhaanjohtava kuin pelkät sarja -ja nousukarsintapelit laskettuna. Ilman cupin pelejä voittoprosentti olisi 55%.)

 Heitetäänpä verrokiksi vaikkapa alasarjojen vakionäyttämö, Kuopion Studentia. Samalla aikavälillä Studentian parketilla on väännetty 40 ottelua. Voittoja on 30, tasan on pelattu kolmesti ja tappiota on siis vain 7, eli voitettu on peräti 75 prosenttia. Iso ero.

 Olisiko siis parempaa saumaa pistää statistiikkoja parempaan kuosiin, kuin nyt?! Avausturnauksessa nähtiin tasaisia sekä yllättäviä tuloksia ja runsaasti ristiinpelaamista. Ainoastaan nousijajoukkue Spartak JNS nappasi täyden pistepotin ja näytti kovuutensa. Isoja pinnoja on taas jaossa ja vastaan asettuu kaksi kovaa joukkuetta. Heti päivän avauspelissä kohdataan IisKi ja päivän päätteeksi kauden ensimmäinen "Siilinjärven herruus"-kamppailu Veikkoja vastaan.

 Seuraavaksi pientä luonnehdintaa vastustajista:

Iiski (Viime kaudella 3. divisioona, sijoitus: 9. 18 ottelua 8 pistettä. Säilyi karsintojen kautta. Ottelut meitä vastaan: voitettiin 7-3 ja hävittiin 6-2)

 Heti aamusta vastaan asettuu avausturnauksessa molemmissa peleissään tappion kokenut Iiski. Suomen cupissa hangattiin tiukka vääntö, joka kääntyi lopulta meille lukemin 2-1. Kyseessä on fyysinen joukkue, josta löytyy kokoa, mutta myös taitoa ja nopeutta. Iiskin pelitapa on kuluttava ja kahden pelin turnauksissa on vaarana, että lataus menee liikaa avauspeliin. Edessä on ehdottomasti haastava peli, sillä kuten muistetaan, viime kaudella Iiski kaatoi meidät juurikin täällä Ahmolla 6-2. 

 Jotta päivä avataan voitolla, on meidän pystyttävä vastaamaan vastustajan fyysiseen haasteeseen ja nopeuteen. Sillä kuuluisalla "omalla pelillä" päästään pitkälle. Iiskillä on tulivoimainen hyökkäys, joka on saatava kuriin heti kättelyssä ja joukkueen puolustukselle täytyy saada vastaavasti luotua painetta. Hikinen aamu tulossa!

Veikot (Viime kaudella 3. divisioona, sijoitus: 6. 18 ottelua 15 pistettä. Ottelut meitä vastaan: voitot meille 9-4 ja 4-2.)

 Päivän viimeisessä ottelussa on jälleen suuren urheilujuhlan tuntua, kun Salibandyliitto on jälleen muistanut asetella meidän ja Veikkojen keskinäiset väännöt Ahmolle. Mikäpäs siinä, otetaan haaste vastaan.

 Veikot avasi kautensa hienosti ottamalla 3 pinnaa mukaansa Nurmeksesta. Joukkue voitti Vehven ja pelasi tasan In-Teamin kanssa. Kova suoritus, sillä Veikot oli liikkeellä kapealla ringillä. Kyseessä on taitava joukkue, jonka suoritusrutiini on huippuluokkaa. Mönkkönen ja Pirhosen veljekset etunenässä ovat laatupelaajia edelleen ja saamiemme vakoilutietojen mukaan myös Vehniäinen on kaivautumassa esiin tähän turnaukseen.

 Jotta tämä peli hoidetaan, on kaverin hyökkäyspelin onnistumiset pidettävä minimissä, sillä silloin kun "Vihreät Kuninkaat" saavat hengen päälle, on joukkuetta vaikea lyödä.

Meidän pelit siis klo 10:00 (vs. IisKi) ja klo 19:00 (vs. Veikot). Turnauspaikalla palvelee kioski ja menossa mukana K-Supermarket Herkkupata!

 

 

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »