ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa

04.01.2019

Vuosi vaihtui ja mollivoittoinen syyskausi ammuttiin raketin mukana taivaalle. Uusi vuosi ja uudet kujeet on luvassa näin loppiaisen aattona Iisalmen maaperällä. Dynamo kohtaa toistamiseen tällä kaudella Jawsin ja yhden kauden tauon jälkeen Postimiehet. Hevosmiesten mukaan kumpikin joukkue operoi kapealla rosterilla, mutta tehoja näiltä joukkueilta silti löytyy.


SB Jaws klo 15


Kauden ensimmäinen kohtaaminen oli tiukkaa vääntämistä, jossa Jaws voitti pelin 2-3. He tekivät toisessa erässä minuuttiin kaksi maalia, eikä sitä eroa Dynamo saanut kurottua umpeen. Joukkueen esitys oli kuitenkin kokonaisuutena hyvä ja jokaisessa tilanteessa väännettiin hyvällä asenteella. Samanlaisella pelillä on kaikki mahdollisuudet riistää sarjakakkoselta pisteet ja aloittaa vuosi voitolla!


Postimies klo 17


Postimiehet ovat olleet melko ailahtelevia peleissään tällä kaudella. He tekevät pääsääntöisesti paljon maaleja peleissä, mutta vastaavasti myös puolustuspeli ontuu. 52-62 ovat joukkueen maalimäärät mitkä ovat melko suuret lukemat, kolmanneksi eniten tehtyjä ja eniten päästettyjä sarjassa. Toissakaudella joukkue kohdattiin viimeksi ja ottelut päättyivät 7-7 ja 8-5 Dynamolle. Lauantain pelistä voi odottaa lähes samanlaista coast to coast peliä. Voitto olisi Dynamolle tärkeä, sillä Postimiehet on vain kolme pistettä enemmän haalineet ja ovat keskikastin paikoilla sarjassa. Voitolla sarjataulukko näyttäisi mielekkäämmältä ja alkukausi olisi muisto vain!


Seuraa heitä:


Elmeri Koskinen


Elmeri on ollut kolmen edellisen kauden aikana joukkueen kantava maalintekijä ja tämä näkyykin tilastoissa. Hänellä on ennen turnausta kasassa RT:n paidassa 49 maalia. Hyvin todennäköisesti kympit paukkuu Iisalmessa


Kimmo Pölkki


Pönö ei juurikaan maaleilla herkuttele, ja jos niin tekee niin siinä on yleensä enemmän tuuria kuin tarkoitusta mukana. Toissa kaudella hän teki Iisalmessa Postimiehiä vastaan kaksi maalia. Toistaako hän saman tempun tälläkin visiitillä?

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »