ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy

13.02.2019 18.00

 Taas kerran yksi salibandykausi alkaa vedellä runkosarjan osalta viimeisiään ja ratkaisun paikat ovat käsillä. Lähes ennätystasaisen kolmosdivarilohkon ottelukiertue matkaa tulevana lauantaina Vesileppisareenalle, Leppävirralle. Lähestulkoon kaikkien sijoitusten kohtalo on vielä auki ja jaossa on taas kerran äärimmäisen tärkeitä pisteitä.


 Meille otteluissa on panosta suunnattoman paljon ja tämä turnaus tulee hyvin pitkälti määrittämään sen, että mistä taistelemme kauden viimeisessä runkosarjaturneessa. Olemmeko vielä mukana vääntämässä jopa suorasta noususta, vai taistellaanko ”himmeämmistä mitaleista”.


 Edustusjoukkueen historian ensimmäisessä Vesileppisareenan vierailussa vastaan asettuvat meitä 3 pistettä edellä oleva FBI ja tällä hetkellä suoraa putoamista vastaan taisteleva ValtVa.


FBI (edellinen kohtaaminen: 3.11, Studentialla. Voitettiin 6-5.)


 Iisalmelaiset ovat vakiinnuttaneet viime sekä tämän kauden aikana paikkansa kolmosen kärkipäähän ja viime aikoina joukkueen meno on ollut tuhoisaa. Tämän vuoden puolella joukkue on lohkon kuntopuntarin kärkisijalla voitettuaan kaikki neljä peliään. Erityisesti agenttien hyökkäyspeli on ollut myrkyllistä, niin tämän vuoden puolella, kuin myös koko kauden mitalta.


 Iisalmelaiset ovat tehneet lohkossa eniten maaleja ja onhan joukkueen hyökkäykalusto melkoinen: Antti Mähönen, Teemu Viio, Pauli Aaltokoski, Jesper Hakola, Harri Balk, Esko Seppälä… etc. maalintekovoimaa löytyy vaikka muille jakaa. Agentit ovat tehneet sarjassa 96 maalia ja mainitut herrat ovat ampuneet tuosta määrästä peräti 81 kappaletta. Tässä pelissä ei siis liene epäselvää, että puolustuspelin on oltava timanttista.


 Edellinen kohtaaminen nähtiin kauden kolmannessa turnauksessa Studentialla ja tuolloin veimme pelin niukasti 6-5 voittomaalin syntyessä viimeisellä minuutilla. Jotta pystytään voittamaan, pitää keskittyminen olla kohdallaan, rosterin kasassa ja maalipaikat on käytettävä tehokkaasti. Tämä ottelu, kuten jokainen sitä seuraavakin, tulee olemaan kauden tärkein peli.

 Valtva (edellinen kohtaaminen: 24.11, Joensuussa. Voitettiin 4-11.)


 Valtimon porukka on hyvästä alusta huolimatta jumittunut lohkon hännille, mutta pystynyt kuitenkin kiusaamaan muita. Viime turnauksessa joukkue niisti pisteen Spartakilta ja vyöltä löytyy myös voitto JuPysta. Kyseessä on siis vaarallinen nippu jota ei voi aliarvioida.

 Edellinen kohtaaminen oli todella haastava ja kahden erän jälkeen oltiin vielä tasoissa lukemin 4-4. Viimeinen vartti ja hurja maalipurske pelastivat meidät tuolloin. Nyt ei ole varaa päästää Kokkolan veljeksiä kavereineen vauhtiin, vaan peli täytyy pitää hallussa alusta loppuun. Muistetaan se, että siinä missä me taistelemme kolmen sakkiin sijoittumisesta, Valtva taistelee sarjapaikastaan. Läpihuutojuttua on turha odottaa.

 ValtVa on tehnyt tällä kaudella 49 maalia ja näistä Joona Kokkola on tehnyt 16. Parissa viime turnauksessa Joonan velipoika Jere on päässyt tukemaan joukkuetta kasaamalla 4 peliin 6 pinnaa, eli vaarallisia äijiä rosterista löytyy.

 Kauden toisiksi viimeinen turnaus tuskin vielä ratkaisee lopullisesti mitään, mutta jaossa on pisteitä joilla omia asetelmia on mahdollista vankistaa runkosarjan viimeistä kahta peliä silmälläpitäen. Kummassakin pelissä on hurja määrä panosta ja voittojahan tuolta on otettava.

 Meidän pelit 16.2 klo 12:00 (vs. FBI) ja klo 16:00 (vs. ValtVa).

#27

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »