ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros

02.10.2019 18.30

 Suomen cup jatkuu edustusjoukkueen osalta tulevana lauantaina ja edessä on kova haaste. Toisella kierroksella joukkueemme eteni jatkoon puhtaalla pelillä voittamalla SB Raatin lukemin 4-2 sekä RT Dynamon 2-6.

 Cup on tarjonnut seurallemme hienoja hetkiä sekä saavutuksia tällä kaudella, kun mietitään molempien joukkueiden suorituksia. Ensimmäistä kertaa ikinä saimme kaksi joukkuetta toiselle kierrokselle, seurahistorian ensimmäinen jatkoaikavoitto koettiin, sekä ennen kaikkea ensimmäistä kertaa saatiin joukkue kolmannelle kierrokselle!

 Kolmas kierros pelataan turnausmuotoisten pelien sjaan yksittäisinä otteluina ja kokeilussa on 3x15-mallinen tehokas peliaika. Aiempina kausina kolmoskierroksesta eteenpäin on pelattu yksittäisissä peleissä käytettävää 3x20 tehokasta peliaikaa. Lisäksi kokeilu sisältää rajoituksia joukkueen rosterin koon osalta, sillä otteluun saa lisätä vain 17 pelaajaa.

 Toisen kierroksen turneen voitto Iisalmessa toi meille vastaan 2. divisioonaa pelaavan Pieksämäen Salibandyn, PiSaban. Vastus on siis äärimmäisen kova ja lisäksi ottelu on vieraspeli. Taidokasta sekä tyylikästä salibandya pelaavat pieksämäkeläiset ovat olleet pitkään kakkosdivarissa mukana ja pääasiassa joukkue on sijoittunut lohkon kärkipäähän. Erityisesti tällä vuosikymmenellä joukkueen otteet ovat olleet vahvoja ja hätäisen muistikuvan mukaan porukka ei ole jäänyt viiden kärjen ulkopuolelle kuin kerran. PiSaba on kova kotonaan, joukkueella on uskollinen ja äänekäs yleisö, sekä joukkueen kotihalli on melkoinen luola. Äkkinäinen ei nimittäin ihan heti osaa edes kopista kentälle tai päinvastoin. :D

 Meideän rosteria piinaavat loukkaantumiset ja muut poissaolot, joten matkaan joudutaan lähettämään pieni, mutta tiivis kokoonpano. Vastapuoli ei myöskään pääse aivan ihannetilanteesta liikkeelle, sillä joukkue pelaa 2. divisioonan sarja-avauksensa Josba Akatemiaa vastaan edellisenä iltana.

 PiSaban kovimmat tekijämiehet ovat ehdottomasti jo pidemmän aikaa seuraa edustaneet Risto Ikonen ja Pekka Taskinen. Myös Welhoissakin pelannut Manu Rytkönen on kova pelimies, eli tarkkana on oltava että nämä äijät saadaan pidettyä aisoissa. Odotettavissa on kova puolustuspelin testi sekä ennen kaikkea loistava kokemus kovatasoisesta ottelusta. Lisäksi harvoin pääsee pelaamaan joukkuetta vastaan, jolla on yhtä paljon yleisöä peleissään. Nämä ovat hienoja pelejä.

 Ottelu pelataan Pieksämäen urheilutalolla klo 15:00 alkaen. Ottelutapahtumia voi seurata täsmän tulospalvelun linkin takaa: 

https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/pisaba-rokaletappio/15819/6162

 #27

 

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »