Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4

05.06.2020

Aleksi Pentikäinen

Toissa kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi joukkueen keskuudessa äänestetty ja viime kauden Uutis-Jousen tähtipelaajaksi valittu Aleksi on kaikin puolin kovan luokan pelaaja ja on hienoa, että Aleksi jatkaa joukkueessa myös ensi kaudella! Yksi joukkueen nopeimmista pelaajista oleva Aleksi aloitti viime kauden sentterinä, mutta löysi loppukaudesta paikkansa puolustuksesta Tero Virtasen pakkiparina. Aleksi debytoi viime kaudella 2.divaritasolla FBI:ssä tehden kahdeksassa ottelussa kymmenen pistettä. Aleksi on summannut pelaamassaan 114:ssä RT:ssä pelaamassaan ottelussa tehot 108 + 65 = 173.

Aleksi1.jpg

 

Jaakko Honkalampi

Jaakko saapui viime kaudeksi takaisin Rökäletappioon muutaman Sataman IFK:ssa vietetyn kauden jälkeen ja jatkaa RT:ssä myös ensi kaudella! Jaakko ikään kuin vaihtoi pelipaikkaa kesken kauden Aleksin kanssa aloittaen kauden puolustajana ja pelaten loppukauden sentterinä. Pitkäraajainen Jaakko on niin puolustajana kuin sentterinä vaikeasti ohitettavissa ja parhaimmillaan hyvin dominoiva pelaaja, varsinkin puolustussuuntaan ja pallonriistotilanteissa. Myös Jaakko sai debyyttinsä viime kaudella 2.divarissa FBI:ssä ja summasi viime kaudella RT:ssä pelaamissaan 17:ssa ottelussa tehot 3+8=11.

Jaakko1.jpg

 

Pasi Eskelinen

RT:n grand old man Pasi Eskelinen jatkaa uraansa ja tuleva kausi tulee olemaan Pasille jo 18. Rökäletappion miehissä! Lähes kaiken RT:n kanssa kokenut laitahyökkääjä omaa paljon kokemusta niin kentältä kuin saunailloistakin ja on molemmissa edelleen kovan luokan tekijä. Pasi on tunnettu terävästä ja tarkasta laukauksestaan, mitä hyödyntäen Pasi teki viime kaudella seitsemän maalia. Pasi on tehnyt pelaamissaan 306:ssa RT:n ottelussa huikeat tehot 222+121=343.

Pasi2.jpg

 

Jori Taipale

Myös toinen kokenut pelimies, Jori Taipale, jatkaa peliuraansa RT:ssä ensi kaudella! Joria on aiemmin kuvailtu klassiseksi taitosentteriksi ja se on edelleen hyvin paikkaansa pitävä kuvaus, sillä Jori on hyvin taitava, paljon pallollista peliä luova kahden suunnan keskushyökkääjä. Jori summasi viime kaudella 12:ssa pelaamassaan ottelussa tehot 4 + 4 = 8.

DSC_7173.jpg

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »