Rt Dynamon historiallinen kausi!

03.06.2021

Sarjanousu ja katsaus menneeseen

Kausi 2020-2021 jäi kiitos pandemian valitettavasti kesken, mutta syyskaudella keretiin ihan pelaamaankin. Kausi sisälti tällä kertaa 10 ottelua, cupin kahdessa väännössä ylempien sarjatasojen joukkueet olivat lievästi parempia. Sarjassa taasen meno oli murskaavaa. Historiallisesti dynamolle ei yhtään tappiota, ja sarjan kärkipaikka ansaitusti. Kausi jäi kesken mutta vakaa usko ainakin itsellä on että dynamo olisi sarjasijoituksensa pitänyt myös kokonaisella kaudella. Ennen kauden päättäjäisiä saatiinkiin mukavia uutisia, kun kahdeksan vuoden korpivaellus rakkaassa vitosdivarissa päättyy, ja RT Dynamo nousee ekaa kertaa neloseen kaudelle 21-22!


Päätösgaalassa palkittiin kaudella onnistuneita ja alla myös vuosien varrella palkittuja:


Joukkueen arvokkain pelaaja MVP (pelaajien äänestämä):
Otto Tarkiainen


Aiemmat voittajat:
2019-2020 Miika Manninen
2018-2019 Hermanni Heikkinen
2017-2018 Toni Kesti
2016-2017 Joni Suvela
2015-2016 Mika Kumpumäki
2014-2015 Henri Polo ja Matias Savolainen
2013-2014 Mika Kumpumäki


Mika Kumpumäki Trophy (paras pistemies):
Otto Tarkiainen

Aiemmat voittajat:
2019-2020 Ville Pelkonen
2018-2019 Elmeri Koskinen
2017-2018 Mika Kumpumäki
2016-2017 Toni Kesti
2015-2016 Mika Kumpumäki
2014-2015 Matias Savolainen ja Henri Polo
2013-2014 Mika Kumpumäki
Kauden Rökäle (eniten Ottelun Rökäle-valintoja):
Jere Haapalainen
Aiemmat voittajat:
2019-2020 Otto Tarkiainen
2018-2019 Lauri Laulainen
2017-2018 Joni Suvela
2016-2017 Joni Suvela
2015-2016 Toni Kesti
2014-2015 Henri Polo
2013-2014 Juuso Heikkinen


Matti Raussi-palkinto (puolustajien paras pistemies):
Juho Niiranen


Aiemmat voittajat:
2019-2020 Lauri Laulainen
2018-2019 Lauri Laulainen
2017-2018 Paavo Repo
2016-2017 Alarik Toivanen
2015-2016 Juuso Sirkko
2014-2015 Alarik Toivanen
2013-2014 Alarik Toivanen


Kapteenin Malja (kapteenin jakama erikoispalkinto):
Janne Piiroinen


Aiemmat voittajat:
2019-2020 Paavo Repo
2018-2019 Hermanni Heikkinen
2017-2018 Mika Kumpumäki
2016-2017 Lauri Laulainen
2015-2016 Kimmo Pölkki
2014-2015 Jesse Laaksonen
2013-2014 Mika Kumpumäki


Janne Kuitu Trophy (paras puolustava puolustaja):
Lauri Laulainen


Aiemmat voittajat:
2019-2020 Sami Voutilainen
2018-2019 Alarik Toivanen
2017-2018 Alarik Toivanen
2016-2017 Alarik Toivanen

Loppuun vielä vähän tilastoja Dynamon kahdeksasta kaudesta Savo-Karjalan vitosdivarissa. RT Dynamo on pelannut historiassaan 144 kilpailullista ottelua. 134 sarjaottelua ja 10 Suomen Cup-ottelua. Sarjaotteluiden maaliero on 715-636. Cupin pelien maaliero on 32-53. Yhteensä 747-689. Huomiona Cupin peleistä, että ikinä ei olla kohdattu oman sarjatason(5div) joukkuetta Cupissa.


Alla vielä tilastokärkiä RT Dynamon historiasta(koskee vain dynamon pelejä, ei muita rökäletappion joukkueita)
Eniten pelattuja kausia: Alarik Toivanen ja Joni Suvela 8
Eniten otteluita: Alarik Toivanen 144
Eniten tehopisteitä: Mika Kumpumäki 144
Eniten maaleja Elmeri Koskinen 86
Eniten syöttöjä: Mika Kumpumäki 70


Näin koko Dynamon lyhyen historian nähneenä allekirjottanut haluaa vielä loppuun kiittää kaikkia joukkueenjohtajia, valmentajia ja kapteeneja, jotka ovat panoksellaan mahdollistaneet joukkueen toiminnan vuosien varrella.
-Ylis

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »