RAPORTTI: Edustukselle avausvoitto!

02.10.2021

 Edustusjoukkue teki eilen illalla voitokkaan ryöstöretken Ylä-Pyörön koululle, kun Vehve II kaatui reilun 30 yleisön edustajan läsnäollessa lukemin 6-14. Hyvällä jalalla liikkeellä ollut vierasjoukkue onnistui hallitsemaan kentän tapahtumia lähes koko 60-minuuttisen ja järjesti melkoisen ilotulituksen maalien merkeissä.

 Ottelun alku ennakoi jo sitä mitä osattiin odottaa: Vehve antaisi meidän hallita palloa ja keskittyisi itse iskemään takaisin jo ennalta vaarallisiksi tiedetyillä nopeilla vastaiskuilla. Valmistautuminen meni ottelun alun osalta nappiin, sillä ensimmäinen erä oli meidän hallussa ja erätauolle mentiin lukemissa 1-6.

 Pelin olisi voinut kuvitella olevan selvä, mutta salibandy on siitä ihmeellinen laji, että isokaan johto ei vielä sano mitään. Pienellä kentällä kaikki on mahdollista ja omallekin uralle mahtuu monen monta ottelua, joissa tilanteet ovat muuttuneet radikaalisti pelin edetessä. Mm. 0-7 johto on kääntynyt 7-8 tappioksi ja 6-0 tappioasema puolestaan on muuttunut 10-11 voitoksi.

 Uskottiin Vehven tulevan erän alkuun kovaa, mutta silti kahden miehen päätylautakarvaus onnistui meidät yllättämään. Toisen erän ensimmäinen kymppi oli melkolailla yhtä päätä ja Vehve hivuttautui parin maalin päähän. Tällaisessa tilanteessa saattaa lipsahtaa kakka housuun ja peli menetetään, mutta saatiin pää taas kasaan sekä homma haltuun. Erän loppupuoli oli taas hyvää tekemistä ja päätöserään taidettiin hiipiä neljän maalin johdosta.

 Viimeisessä erässä Vehve tuli vielä muutamaan otteeseen kovaa, mutta meidän liike ja tehokkaat viimeistelyt katkoivat lopulta kamelin selän. Viimeinen kymppi olikin aika pitkälti meidän pallon hallussapitoa ja hienoja börsiä. 

 Saatiin tärkeä avausvoitto ja 3 pinnaa oli mieluinen saalis. Tässä sarjassa ei ole varaa menettää pisteitä, eikä ottaa pahoja tappioputkia sillä silloin muut saavat turhan paljon tasoitusta. Vielä ei esitys ollut niin hyvä, kuin mitä kyetään tekemään mutta oikeaan suuntaan mennään. Kaveri sai tehtyä 6 reppua ja siinä oli toki pari liikaa, mutta täytyy antaa tunnustusta, sillä maalit olivat kyllä oikeita sekä taidokkaita tekomaaleja. Meilläkin oli tontit tehdä enemmän, mutta pari kertaa osuttiin putkistoon, pari maalia hylättiin ja kaverin maalissa urakoinut Juho Saarinen otti useamman ison kopin.

 Meidän kentällisillä kulki hienosti ja taas meillä oli kolme tasaista sekä pallolliseen peliin kykynevää viisikkoa. Erityisesti kolmosen keskeltä ykkösen laitaan siirretty Aki Rytkönen oli tulessa ja vastaavasti kolmosen keskellä pelannut Nico Lapveteläinen hoiti ruutunsa mallikkaasti, vaikka pelipaikka ei miehelle se tutuin olekaan.

 Meillä on nyt yli pinna per peli kasassa ja se on tahti, joka täytyy saada pidettyä yllä. Silloin on mahdollista yltää asetettuihin tavoitteisiin ja pärjätä tässä suhteellisen tasokkaassa lohkossa. Seuraavaksi meitä testaa Ahmolla Kiteen Pallo ensi viikon lauantaina. Siinä on iso työmaa edessä, mutta siitä pelistä lisää ensi viikolla!

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä

Siirry arkistoon »