F2-pojille 3 voittoa

25.11.2018

F2-junioreilla pelit jatkuivat Leppävirralla kolmella ottelulla. Vastaan asettuivat Varkauden Tarmon musta ja valkoinen, sekä Hukka-Pallo. Joka myös Varkaudesta.

Ensinmäinen ottelu VarTa mustaa vastaan oli alusta asti RT:n selkeää hallintaa. Toki vastustajakin pääsi paikoille ottelun edetessä ja tasoittuessa tilanteen ollessa 5-1 meille. Junnuissahan joukkue saa ottaa normaalin neljän kenttäpelaajan lisäksi viidennen kenttäpelaajan kentälle eron ollessa 4 maalia. Loppulukemat 10-4 meille kertoivat pelistä kaiken oleellisen. Rökis junnut liikkui, taisteli, loi paikkoja ja teki myös paikoista maaleja. Otteluiden ensimmäinen rangaistuslaukaus nähtiin myös vastustajan toimesta. Paavo kuitenkin hoiti tilanteen hienolla vastaan tulolla.

Ennen kautta mietittiin, että tilastoidaan vain maalintekijät, eikä syöttäjiä ollenkaan. Nyt siitä kumminkin oli lipsuttava. Sen verran hienoilla kuvioilla pari maalia syntyi. Tästä esimerkkinä oman pään vaparista pari pakki-pakki syöttöä, laidan kautta Eetulle tyhjään laitaan, josta "bulgarialainen" syöttö poikki kentän Aatulle, joka sai suoraan syötöstä pistää melkein tyhjään pesään. Huikeaa pelaamista 6-8 vuotiailta pojilta.

Tsemppariksi valittiin Aatu, joka teki ottelussa komeat 6 maalia.

Toisessa pelissä vastassa oli Hu-Ka. Alkuun saimme nopeasti 2-0 johdon. Sitten tapahtui jotain. Liike loppui täysin. Taisteluilme katosi Arttua ja maalissa pelannutta Topia lukuunottamatta. Oliko syynä sitten helposti tullut johto, vastustajan aliarvioiminen vai pelien välissä leikitty hippaleikki? Syytä en tiedä, mutta pelin jälkeen sovittiin ettei pelien välissä enää hippaa leikitä, eikä muuteskaan riehuta, vaan säästellään voimia seuraavaan peliin. Noh, lepsuiluhan kostautui ja tilanne olikin nopeasti 2-2. Pari onnistumista saivat kuitenkin joukkueen hieman heräämään ja lopulta summerin soidessa loppulukemat 6-3 antoivat syyn juhlia päivän toista voittoa. Kokonaisuutena kuitenkin voitosta huolimatta poikien huonoin peli tällä kaudella.

Tsemppari Arttu.

Ennen viimeistä peliä käytiin kopissa läpi joukkueen teemoja "taistellaan joka tilanteessa" ja "pidetään kentällä hauskaa". Sovittiin myös porukalla, että halutaan näyttää katsomossa oleville vanhemmillle liikettä, eikä kävelyä. Tämä myös näkyi ensimmäisestä vaihdosta alkaen. Ensimmäisen vaihdon jälkeen (vaihto aina 1,5 minuuttia) tilanne Vilin ja Paavon maaleilla 2-0. Tällä kertaa vaan homma ei jäänyt siihen vaan joukkue pelasi samalla hyvällä temmolla ja ilmeellä koko ottelun. Loppulukemat 14-3. Paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla vieläkin tylymmät, niin hyvin lila-valkoiset kentällä esiintyivät. Ainoana "miinuksena" maalissa pelannut Eetu valitteli hieman tylsistyneensä.

Taas oli syöttöpisteitä pakko jaella. Esimerkkeinä Topin ja Artun karvaukset. Pallo pois vastustajan pakilta kovalla liikkeellä ja syöttö pelikaverille, joka sai pistää pallon tyhjään rysään.

Tsemppareiksi valittiin hyvin puolustajan paikalla taistellut ja hyökkäyksiä katkonut Jesse, koko päivän hyvin taistellut Arttu, sekä Vili joka Aatun esimerkkiä noudattaen pisti pallon 6 kertaa vastustajan häkkiin.

Huomion arvoista, että jokainen mukaNa olleesta kymmenestä pelaajasta on päässyt tekemään maalin tämän kauden kuuden pelin aikana. Onnistumisia siis jakaantunut mukavasti kaikille.

Poikien tämän vuoden viimeinen turnaus pelataan 3 viikon päästä Joensuussa kahta JosBan joukkuetta ja LeBaa vastaan, jotka pelasivat tänään tiukkoja pelejä Welhojen vastaan. Joten siellä haaste on taas astetta kovempi ja pelin on oltava tämän päivän ensimmäisen ja viimeisen ottelun tasolla.

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä
28.09.2023RT Dynamon kausiennakko
29.08.2023RAPORTTI: RT Dynamon Suomen Cup
12.06.2023Rökäletappio ry vuosikokous 21.6 kello 18.00 Tapaamossa
15.05.2023Kaikki loppuu aikanaan
29.04.2023RT Dynamon kausiyhteenveto sekä palkitut pelaajat
17.03.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
02.02.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.
13.01.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 14.01.
16.12.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 17.12.
23.11.2022ENNAKKO: Dynamo 26.11.
04.11.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.11.
13.10.2022ENNAKKO: Dynamo 15.10.
21.09.2022ENNAKKO: Dynamon sarja-avaus sekä 4. divisioonan ennakointi.
25.08.2022ENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup jatkuu.
12.08.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup
05.07.2022Uusi harrastus syksyksi? Mukaan RT juniorijoukkueisiin ja kerhoihin!
26.04.2022Edustus pisti kautensa nippuun ja palkinnot menivät taas jakoon!
11.04.2022RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen
05.04.2022 19.00ENNAKKO: Mitä yhteistä on metsurilla ja Rökäletappiolla?
04.04.2022 20.00Rökäletappio järjestää F2 junioroiden turnauksen 14.5.2022
29.03.2022RAPORTTI: Edustukselle tappio runkosarjan päätöspelissä
25.03.2022RAPORTTI: RT Dynamon kauden päätös.
24.03.2022 19.00ENNAKKO: Vielä kerran pojat - edustuksen runkosarja päättyy
17.03.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
15.03.2022RAPORTTI: Edustuksen tie vie karsintoihin
09.03.2022 18.00ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu
01.03.2022RAPORTTI/ENNAKKO: 2 kiveä yhdellä linnulla
24.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 26.02.
23.02.2022 18.00ENNAKKO: Perjantaina pelataan... ehkä
17.02.2022 19.00ENNAKKO: Coach Team saapuu Ahmolle
13.02.2022 18.00RAPORTTI: Edustukselle tappio Varkaudessa
10.02.2022 19.00ENNAKKO: Lauantaina Varkauteen
04.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.02.
25.01.2022RAPORTTI: Edustuksen vuosi käyntiin voitolla!
24.01.2022ENNAKKO: Uusi vuosi ja uudet kujeet
23.12.2021RAPORTTI: Edustus tappioputkessa joulutauolle
20.12.2021RAPORTTI: RT Dynamon syyskauden päätös.
16.12.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 18.12.
13.12.2021 19.00ENNAKKO: Harvinainen tuplapeliviikko
28.11.2021RAPORTTI: Ei riittänyt jalka... eikä kädet... eikä pää
25.11.2021 19.00ENNAKKO: Pieksämäelle lauantaina
23.11.2021RAPORTTI: RT Dynamon 4 pisteen kotiturnaus!
22.11.2021RAPORTTI: Jännitysnäytelmien sarjaan jatkoa!
19.11.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 21.11.
17.11.2021ENNAKKO: Vieraita Joensuusta
14.11.2021RAPORTTI: 1 musta minuutti katkaisi edustuksen voittoputken
10.11.2021 19.00ENNAKKO: Perjantaina Juukaan
07.11.2021RAPORTTI: Trilleriä torstai-iltaan
03.11.2021 19.00ENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
31.10.2021RAPORTTI: Voitolla yöhön!
29.10.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 30.10.
27.10.2021 19.00ENNAKKO: Perjantain kunniaksi Kontiolahdelle
11.10.2021ENNAKKO: Edustus kohtaa Welhot Akatemian
10.10.2021RAPORTTI: KiPa ryösti pisteet Ahmolla
08.10.2021Turnausennakko: Dynamo 10.10
06.10.2021 18.00ENNAKKO: Edustus vs KiPa
02.10.2021RAPORTTI: Edustukselle avausvoitto!
30.09.2021 18.00ENNAKKO: Edustus Vehve II:n vieraaksi
24.09.2021RAPORTTI: Edustukselle tappio avauspelistä
21.09.2021 19.00ENNAKKO: Edustus vs Kaiku
14.09.2021RAPORTTI: RT Dynamon seikkailu Pieksämäellä.
13.09.2021Edustukselle arvokasta kokemusta cupista
07.09.2021Edustuksen kausi -ja Suomen cup-ennakko!
05.09.2021Rt Dynamon kausiennakko 2021-2022 !
21.07.2021Kohti uutta kautta!
03.06.2021Rt Dynamon historiallinen kausi!
17.05.2021Edustusjoukkue palkitsi pelaajiaan!
03.02.2021Aikuisjoukkueiden kuulumisia pelitauon lomasta
29.11.2020RAPORTTI: RT Dynamo sarjakärkeen Ahmolla!
29.11.2020OTTELURAPORTTI: Edustus voitolla joulutauolle
27.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 28.11.
25.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen syyskauden finaali
23.11.2020 19.00OTTELURAPORTTI: Taistelupiste Tohmajärveltä
20.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus haastaa KiPan
15.11.2020OTTELURAPORTTI: Laitojen kaatuilua ja ensimmäinen kotitappio
12.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
07.11.2020RAPORTTI: RT Dynamolla 3 pisteen reissu Nilsiään.
07.11.2020OTTELURAPORTTI: Huikea spektaakkeli Kaavilla!
05.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kaaville
05.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 07.11.
29.10.2020OTTELURAPORTTI: Kotitaika pitää
28.10.2020TURNAUSRAPORTTI: DYNAMO 25.10
27.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus isännöi Welhot Akatemiaa
24.10.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 25.10
23.10.2020Sami Mikkonen vahvistamaan edaria!
19.10.2020Joonas Poutanen Rökäletappioon!
17.10.2020OTTELURAPORTTI: Edustuksen vierasvoitto odotuttaa itseään
15.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kontiolahdelle
11.10.2020RAPORTTI: Edustukselle maukas avausvoitto!
08.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen kotiavaus

Näytä lisää »