Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa

31.08.2019

 RT Dynamo polkaisi Suomen cup-matkansa käyntiin Studentialla ja melkoinen spektaakkelihan tästä päivästä loppujen lopuksi tuli! Huhhuh, ei ole ihan helpointa pukea tunteitaan sanoiksi juuri nyt, mutta yritetään nyt jotain huuruista sekoilua työstää...

 Päivään lähdettiin hyvistä lähtökohdista, sillä ukkoa oli saatu matkaan 9 hyökkääjän, kuuden pakin ja yhden maalivahdin verran. Lisäksi nilkkavammaa poteva Janne "139" Piiroinen oli katsomokoutsina koko päivän jeesimässä meitä.

 Ensimmäisenä kohdattiin SIFK ja peliin lähdettiin näillä kentillä:

 Hyökkääjät

Kumpumäki - Heikkinen - Piirainen

Pelkonen - Pellikka - Tarkiainen

Pölkki - Huusko - Koskinen

Puolustajat

Laulainen - Toivanen

Nurmi - Tuovinen

Repo - Voutilainen

Maalivahti

Manninen

Dynamo - SIFK (pt.1)

 Päivän avausotteluun lähdettiin haastamaan Sifkiä, joka oli jäänyt viime kaudella niistämättä. No, nyt ajateltiin että pistetäänpäs pojat rintataskuun. Ei ollut läpihuutojuttu... peli alkoi tasaisesti, mutta heti alussa tuli kylmää vettä niskaan. "Hemu" sai laitakontaktista vähän heppoisesti vitosen ja kappas vaan, päästiin alivoimalle. Sitäpä ei oltu harjoiteltukaan isommin, eli ihan hyvä.

 Sifki pyöritti kyllä meidän päässä, mutta äijät hyppi kiitettävän arvoisesti pallon eteen ja osa vihun kudeista lenteli seinille. Lopulta RT:n kasvatti Ville "lonkerokäsi" Jansson raivasi itselleen tilaa ja käytti normaalin ihmisen mittaisia käsiään virittäessään häijyn kanttipommin, joka upposi allekirjoittaneen taakse. 0-1, eipä siinä. Jäähy hoidettiin alta hienosti pois ja tokaan erään maalin tappioasemassa.

 Toisessa erässä saatiin heti juonesta kiinni ja vajaan kahden minuutin pelin jälkeen painettiin pallo nuottaan. Jäätävän hyvän turneen pelannut Niko "Niko" Tuovinen nappasi torjunnan jälkeen pallon omissa talteen, otti spurtin ja jätti vihut taakseen sekä sijoitti pelivälineen härskisti pakin jalan kautta pussiin, 1-1. Näissä lukemissa päätöserään.

 Viimeinen vartti oli tiukkaa vääntöä ja molemmat tahtoivat voittaa. Paikkoja oli, mutta erän ainoa reppu nähtiin vasta ajassa 42:46, kun yksi päivän taistelun ruumiillistumista, Niko "setä" Huusko painoi pallon yläbörsään. Sifk tuli vielä kovaa päälle, mutta kestettiin summeriin saakka ja joukkueen historian ensimmäinen cup-voitto oli tosiasia.

Dynamo - Bärbär United

 Toisessa pelissä olikin sitten panoksena jatkopaikka, eli voitolla jonnekin Joensuun metsään ja tappiolla pelaamaan lipusta Iisalmeen. Peliin lähdettiin täysin samalla rostereilla ja samoilla spekseillä, paitsi että liikettä ja puhetta lisää.

 Vastus oli "suht" kova ja jos jengin rosterissa on sellaisia jamppoja kuin Aleksi Viinikainen, Eero Vepsäläinen ja Jani Liimatta, niin ei voi odottaa helppoa rastia.

 Meitä noin lievästi sanottuna vietiin koko 45 minsaa ja oli vähän tuuria, ettei tullut pahemmin kuokkaan. Kaveri pyöritti, pakotti meidät rikkomaan ja hallitsi kentän tapahtumia selkeästi.

 Hienosti kyllä taisteltiin, eikä alettu spedeilemään, vaikka jäähyllä taidettiin olla about 7 kertaa. Yksinkertaisesti vihun jalka sekä yksilötaito oli meille liikaa ja pystyttiin lähinnä puolustamaan. Sinänsä vedettiin hyvin, että ensimmäisen erän jälkeen oltiin tilanteessa 0-2, toisen 0-3 ja vasta viimeisessä erässä tuli pieni musta hetki, jonka aikana Bärbär nykäisi vähän eroa. No, lopussa päästiin itsekin leipomaan pari mehevää börsää ja jäätävän kovan sisääntulon jengiin tehnyt Otto Tarkiainen pommitti kaksi ensimmäistä Dynamomaaliaan. Bärbär vei pelin lopulta 4-8 ja nappasi paikan jossain susirajalla pelattavsta jatkoturneesta.

Dynamo - SIFK (pt.2)

 Pitkän päivän viimeisessä ottelussa kohdattiin uudelleen Sifk, joka oli lähettänyt bussikyydillä tulleen Joroisten Urheilijat kotimatkalle. Sinänsä iso hatunnosta JoU:lle, sillä äijiä oli tyyliin saman verran kuin keskivertoisessa Pohjois-Suomen pikkukylässä on asukkaita ja matkassa oli huoltajaa, koutsia sekä jonkinmoinen nippu faneja. Hienoa saada uusia jengejä sarjoihin, jotka ovat liikkeellä tuollaisella meinigillä! No, nyt mennään vähän sivuraiteelle, eli siirrytään itse otteluun! Panoksena oli siis paikka 2. kierrokselle Iisalmen turnaukseen.

 Otteluun jouduttiin modaamaan rosteria aavistus, sillä Tuovinen ja Pellikka joutuivat häipymään paikalta ja voittoa lähdettiin hakemaan näin:

Kumpumäki - Heikkinen - Piirainen

Pelkonen - Repo - Tarkiainen

Pölkki - Huusko - Koskinen

Laulainen - Toivanen

Nurmi - Voutilainen

Manninen

 Peli alkoi tasaisesti ja täytyy sanoa, että molemmilla riitti hienosti jalkaa siihen katsottuna, että molemmilla oli alla kaksi kovaa vääntöä. Ottelun alkupuolisko oli tietynlaista kissa-hiirileikkiä Sifkin tehdessä maali ja meidän tasoittaessa. Tätä "iskujen vaihtoa" harrastettiin aina viimeisen erän lopulle asti, jolloin päätettiin että nyt laitetaan nämä sällit rintataskuun ja lopullisesti.

 Sifk meni avauserän alkuminuuteilla johtoon tarkan takakulmapommin löydettyä tiensä maalin vasempaan nurkkaan. Tästä ei menty paniikkiin, vaan Otto kävi lyömässä pelin tasoihin vajaat 2 minuuttia myöhemmin. Sifk meni taas johtoon 9 minuutin pelin jälkeen, mutta jo ajassa 10:00 oltiin tasoissa. Maalin teki Mika Kumpumäki ja osuma oli hävyttömän upea! Lauri Laulainen ampui maanuoliaisen kohti Sifk-maalia ja "Kumppari" ohjasi pallon härskisti selkänsä takaa pussiin! Vihu pääsi vielä karkaamaan johtoon aivan erän lopulla ja toiseen erään mentiin siis lukemista 2-3.

 Toisella vartilla otettiin liikettä lisää ja päätettiin laukoa enemmän. Ei huonoja ideoita, varsinkin kun verkko alkoi soida vihollispäädyssä. Törkeän upean turnauksen pelannut seuraikoni Paavo "Pave" Repo astui jälleen esiin. Maalivahtia lukuunottamatta kaikilla paikoilla päivän aikana urakoinut veteraani jakoi ensin namupassin Pelkoselle, joka siirsi pelin tasoihin ja hetkeä myöhemmin "Repo-man" naulasi itse meidät johtoon. Päätöserään päästiin 4-3 johdossa.

 Viimesellä erätauolla painotettiin, että pelin voittaa se, kumpi tahtoo enemmän. No, mehän tahdottiin! Lonkerokäsi-Jansson herätteli vielä Sifkin toiveita 4-4 tasoituksella ajassa 36:29, mutta sittenpä se peli kääntyikin meille. Elmeri rokotti Huuskon hienon riiston jälkimainingeista 5-4 ja Pelkonen löi viimeisen naulan arkkuun 45 sekuntia ennen loppua!

 Hohhoijaa, melkoinen savotta mutta tulipa tehtyä! Jatkossa ollaan ja pelit jatkuu. Olotila on tällaisen keissin jälkeen jokseenkin sekavan upea ja jos pitäisi omat tuntemukset ilmaista yhdellä sanalla, se sana olisi "eeppinen". Sellaista taistelua nähtiin meiltä tänään. Maalivahtina näkee pelin eri tavalla ja se, miten äijät pistivät itseään likoon koko päivän oli uskomattoman upeaa. Päät ei painuneet missään vaiheessa ja vaikka alkoi varmasti jaloissa tuntua kolmen pelin rasitus, niin duunia tehtiin! Tänään annettiin hyvä esimerkki siitä, mitä joukkuehenki on ja miten kova työ lopulta tuottaa tulosta! Tästä on hyvä jatkaa kohti syyskuun puoliväliä ja Iisalmen turneeta! :)

 Iso kiitos kannattajillemme, Sifkille turneen isännöimisestä ja tuomaritiimi Matikainen/Reinikaiselle pelien vislauksesta!

 #27

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä
28.09.2023RT Dynamon kausiennakko
29.08.2023RAPORTTI: RT Dynamon Suomen Cup
12.06.2023Rökäletappio ry vuosikokous 21.6 kello 18.00 Tapaamossa
15.05.2023Kaikki loppuu aikanaan
29.04.2023RT Dynamon kausiyhteenveto sekä palkitut pelaajat
17.03.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
02.02.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.
13.01.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 14.01.
16.12.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 17.12.
23.11.2022ENNAKKO: Dynamo 26.11.
04.11.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.11.
13.10.2022ENNAKKO: Dynamo 15.10.
21.09.2022ENNAKKO: Dynamon sarja-avaus sekä 4. divisioonan ennakointi.
25.08.2022ENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup jatkuu.
12.08.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup
05.07.2022Uusi harrastus syksyksi? Mukaan RT juniorijoukkueisiin ja kerhoihin!
26.04.2022Edustus pisti kautensa nippuun ja palkinnot menivät taas jakoon!
11.04.2022RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen
05.04.2022 19.00ENNAKKO: Mitä yhteistä on metsurilla ja Rökäletappiolla?
04.04.2022 20.00Rökäletappio järjestää F2 junioroiden turnauksen 14.5.2022
29.03.2022RAPORTTI: Edustukselle tappio runkosarjan päätöspelissä
25.03.2022RAPORTTI: RT Dynamon kauden päätös.
24.03.2022 19.00ENNAKKO: Vielä kerran pojat - edustuksen runkosarja päättyy
17.03.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
15.03.2022RAPORTTI: Edustuksen tie vie karsintoihin
09.03.2022 18.00ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu
01.03.2022RAPORTTI/ENNAKKO: 2 kiveä yhdellä linnulla
24.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 26.02.
23.02.2022 18.00ENNAKKO: Perjantaina pelataan... ehkä
17.02.2022 19.00ENNAKKO: Coach Team saapuu Ahmolle
13.02.2022 18.00RAPORTTI: Edustukselle tappio Varkaudessa
10.02.2022 19.00ENNAKKO: Lauantaina Varkauteen
04.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.02.
25.01.2022RAPORTTI: Edustuksen vuosi käyntiin voitolla!
24.01.2022ENNAKKO: Uusi vuosi ja uudet kujeet
23.12.2021RAPORTTI: Edustus tappioputkessa joulutauolle
20.12.2021RAPORTTI: RT Dynamon syyskauden päätös.
16.12.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 18.12.
13.12.2021 19.00ENNAKKO: Harvinainen tuplapeliviikko
28.11.2021RAPORTTI: Ei riittänyt jalka... eikä kädet... eikä pää
25.11.2021 19.00ENNAKKO: Pieksämäelle lauantaina
23.11.2021RAPORTTI: RT Dynamon 4 pisteen kotiturnaus!
22.11.2021RAPORTTI: Jännitysnäytelmien sarjaan jatkoa!
19.11.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 21.11.
17.11.2021ENNAKKO: Vieraita Joensuusta
14.11.2021RAPORTTI: 1 musta minuutti katkaisi edustuksen voittoputken
10.11.2021 19.00ENNAKKO: Perjantaina Juukaan
07.11.2021RAPORTTI: Trilleriä torstai-iltaan
03.11.2021 19.00ENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
31.10.2021RAPORTTI: Voitolla yöhön!
29.10.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 30.10.
27.10.2021 19.00ENNAKKO: Perjantain kunniaksi Kontiolahdelle
11.10.2021ENNAKKO: Edustus kohtaa Welhot Akatemian
10.10.2021RAPORTTI: KiPa ryösti pisteet Ahmolla
08.10.2021Turnausennakko: Dynamo 10.10
06.10.2021 18.00ENNAKKO: Edustus vs KiPa
02.10.2021RAPORTTI: Edustukselle avausvoitto!
30.09.2021 18.00ENNAKKO: Edustus Vehve II:n vieraaksi
24.09.2021RAPORTTI: Edustukselle tappio avauspelistä
21.09.2021 19.00ENNAKKO: Edustus vs Kaiku
14.09.2021RAPORTTI: RT Dynamon seikkailu Pieksämäellä.
13.09.2021Edustukselle arvokasta kokemusta cupista
07.09.2021Edustuksen kausi -ja Suomen cup-ennakko!
05.09.2021Rt Dynamon kausiennakko 2021-2022 !
21.07.2021Kohti uutta kautta!
03.06.2021Rt Dynamon historiallinen kausi!
17.05.2021Edustusjoukkue palkitsi pelaajiaan!
03.02.2021Aikuisjoukkueiden kuulumisia pelitauon lomasta
29.11.2020RAPORTTI: RT Dynamo sarjakärkeen Ahmolla!
29.11.2020OTTELURAPORTTI: Edustus voitolla joulutauolle
27.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 28.11.
25.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen syyskauden finaali
23.11.2020 19.00OTTELURAPORTTI: Taistelupiste Tohmajärveltä
20.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus haastaa KiPan
15.11.2020OTTELURAPORTTI: Laitojen kaatuilua ja ensimmäinen kotitappio
12.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
07.11.2020RAPORTTI: RT Dynamolla 3 pisteen reissu Nilsiään.
07.11.2020OTTELURAPORTTI: Huikea spektaakkeli Kaavilla!
05.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kaaville
05.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 07.11.
29.10.2020OTTELURAPORTTI: Kotitaika pitää
28.10.2020TURNAUSRAPORTTI: DYNAMO 25.10
27.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus isännöi Welhot Akatemiaa
24.10.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 25.10
23.10.2020Sami Mikkonen vahvistamaan edaria!
19.10.2020Joonas Poutanen Rökäletappioon!
17.10.2020OTTELURAPORTTI: Edustuksen vierasvoitto odotuttaa itseään
15.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kontiolahdelle
11.10.2020RAPORTTI: Edustukselle maukas avausvoitto!
08.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen kotiavaus

Näytä lisää »