ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus

05.12.2019 19.00

 5. divisioona jatkuu vain kahden viikon tauon jälkeen, kun kalenterivuoden viimeinen turnaus pelataan Ahmolla. Kyseessä on siis meidän kotiturnaus ja ohjelmassa on normaalin kaavion mukaisesti aamu -ja iltapeli.

 Dynamon kausi on alkanut positiivisissa merkeissä, vaikka paikallisen toimittajaosaston puolelta on pientä naljailua tullut jo jopa meidän suuntaan. Meillä on kuuden ottelun jälkeen 2-2-2 - mallinen rekordi, eli kaksi voittoa, kaksi tappiota ja kaksi tasapeliä. Viime kauteen nähden käyrä on huomattavasti nousujohteisempi, sillä vuosi sitten kuuden pelin jälkeen saldomme oli vain YKSI (1) sarjapiste.

 Kohtuullisesta alusta huolimatta vähän on jäänyt myös jossiteltavaa. Erityisesti Kajaanista oli otettavissa useampi pinna mukaan, mutta saalis oli silti tervetullut. Me ollaan hyvällä iskuetäisyydellä edellä olevista joukkueista ja parin pisteen kaula on täysin kiinni kurottavissa.

 Pieniä harmaita pilviä yllemme tuovat parin runkoäijän loukkaantumiset (Mikko Nurmi: kokovartalovamma :D, Niko  Huusko: keskivartalovamma ja Mika Kumpumäki: "undisclosed injury". Lisäksi pari ukkoa on jossain erinpuolilla Eurooppaa.), mutta tähän on reagoitu ja pienen ketjuloton jälkeen toimivia koostumuksia on jo saatu läjään.

 Kotikentän turneessa haaste ei voisi tämän lohkon tanssiparit huomioiden paljoa kovempi olla, sillä vastaan asettuvat XXL-Kriisi sekä IK Svans. Jälkimmäinen johtaa lohkoa ja Kriisi puolestaan on meitä 2 pinnaa edellä sijalla 3. Seuraavaksi vähän statistiikkaa ja analyysia päivän kilpakumppaneistamme:

 XXL-Kriisi

Viime kauden sarjataso: 5. divisioona

Sijoitus lohkossa: 9/10

Pisteet: 10 pistettä

Tehdyt/päästetyt maalit: 76/134

Paras pistemies: Daniele Carrassi, 18 ottelua 19+12=31

 Aamupelissä on heti jaossa isot pisteet, kun vastaan asettuu kuopiolainen XXL-Kriisi. Kriisihän on perinteikäs joukkue, joka on perustettu jo 90-luvun puolivälissä kuten Rökäletappiokin. Kriisi on ollut meille vuosien saatossa tuttu vastustaja, mutta jengin rosteri on muuttunut melkoisen paljon vuosien saatossa.

 Veikkailimme kausiennakossa, että joukkueen tehot lepäilisivät suurelta osin Dani - ja Paolo Carrassin sekä Teemu Määtän harteilla. Näin on tapahtunutkin, mutta näiden herrojen tueksi on noussut myös Matti Arnberg. Mikään hupiukko ei ole hänkään, sillä äijältä löytyy kokemusta aina pääsarjatasolta lähtien. Hän pelasi Porvoon Salibandyseuran riveissä divaria 2010-11 kaudella 9 ottelun verran. Tällä kaudella Arnberg on osunut neljässä pelissä maaliin 12 kertaa.

 Kriisi on napsinut hyvällä prosentilla pisteitä ja mm. Kaavilta mukaan tarttui täysi neljän pisteen potti. Joukkueen rosteri on paperilla runsaslukuinen, mutta käytännössä materiaalia ollut jo alkukaudesta melko kapeasti. Joukkue on pelannut pienimmillään jopa alle kahden kentän vahvuisella ringillä. Tehoja on silti löytynyt ja kyseessä on vaarallinen sekä hanakasti ampuva joukkue.

 Tämän kauden peleissään Kriisi on tehnyt keskimäärin 7 maalia/ottelu ja maalia kohti on ammuttu 23,8 kutia ottelua kohden. On siis selvää, että oman pään pelaaminen näyttelee tässä(kin) pelissä järjettömän isoa roolia. Parkettialusta sopii meille, joten hyökkäyspelin tehoihin on kova luotto ja koska Kriisille on tehty 5,5 osumaa per peli, uskotaan että pystytään ottelussa vahvaan suoritukseen hyökkäyspäässä. Tuima ottelu tästä joka tapauksessa tulee!

IK Svans

Viime kauden sarjataso: 5. divisioona

Sijoitus lohkossa: 3/10

Pisteet: 26

Tehdyt/päästetyt maalit: 106/69

Paras pistemies: Henri Pekonen, 18 ottelua 22+21=43

 Iltapelissä vastus on tämän lohkon mittapuulla kovin mahdollinen. Hurjalla draivilla kauden aloittanut IK Svans on poiminut talteen jaossa olleista 12 pisteestä peräti 11. Ainoana tahrana joukkueen kilvessä on tasapelipiste KSB:a vastaan.

 Meillä on tältä kaudelta vahva kokemus puolustusvoittoisista peleistä, nimittäin cupissa saatiin vetää todella omalle kenttäpuoliskolle painottuvia vääntöjä. Erityisesti Bärbär Unitedia, FBI:a ja meidän edustusjoukkuetta vastaan pelattiin todella uhrautuvaa oman pään peliä. Tuollaista taistelua tarvitaan myös nyt, sillä tämä peli tulee olemaan todellinen haaste.

 Svans on tehnyt tämän kauden peleissään peräti yli 8 maalia/ottelu ja joukkue on laukonut maalia kohti keskimäärin 26,3 per peli. Joukkueesta löytyy älytön määrä tulivoimaa ja sisäinen pistepörssi on melkoista luettavaa: Arttu Leinonen 6 ottelua 7+11, Eino-Matti Nurminen 6 ottelua 11+3 ja Ilari Hakala 4 ottelua 8+6. Viimeisimpänä mainittu Hakala omaa myös pääsarjakokemusta, sillä mies edusti Tikkurilan Tiikereitä kaudella 17-18. Hän kasasi tehot 6+3 18 otteluun, eli kova tekijä. (täytyy muuten sanoa tässä kohtaa, että pelaamme pääsarjatasokokemuksen perusteella kohtuullisen kovatasoisessa 5. divarilohkossa, sillä useammalla porukalla on riveissään tämän kategorian hahmoja.)

 Sanomattakin siis selvää, että puolustuspeli täytyy olla luokkaa Suomen cupin 2. kierroksen avauspeli FBI:a vastaan tai avauskierroksen ensimmäinen SIFK-ottelu, jotta meillä on toivoa hoitaa tuo ottelu kotiin.

 RT Dynamo pelaa Ahmolla 8.12 klo 10:00 (vs. XXL-Kriisi) ja klo 19:00 (vs. IK Svans). Tervetuloa seuraamaan pelejä! Hallille järkkäillään jonkinmoinen kahvioviritelmä palvelemaan pelipäiväksi! :)

 #27

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä
28.09.2023RT Dynamon kausiennakko
29.08.2023RAPORTTI: RT Dynamon Suomen Cup
12.06.2023Rökäletappio ry vuosikokous 21.6 kello 18.00 Tapaamossa
15.05.2023Kaikki loppuu aikanaan
29.04.2023RT Dynamon kausiyhteenveto sekä palkitut pelaajat
17.03.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
02.02.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.
13.01.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 14.01.
16.12.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 17.12.
23.11.2022ENNAKKO: Dynamo 26.11.
04.11.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.11.
13.10.2022ENNAKKO: Dynamo 15.10.
21.09.2022ENNAKKO: Dynamon sarja-avaus sekä 4. divisioonan ennakointi.
25.08.2022ENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup jatkuu.
12.08.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup
05.07.2022Uusi harrastus syksyksi? Mukaan RT juniorijoukkueisiin ja kerhoihin!
26.04.2022Edustus pisti kautensa nippuun ja palkinnot menivät taas jakoon!
11.04.2022RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen
05.04.2022 19.00ENNAKKO: Mitä yhteistä on metsurilla ja Rökäletappiolla?
04.04.2022 20.00Rökäletappio järjestää F2 junioroiden turnauksen 14.5.2022
29.03.2022RAPORTTI: Edustukselle tappio runkosarjan päätöspelissä
25.03.2022RAPORTTI: RT Dynamon kauden päätös.
24.03.2022 19.00ENNAKKO: Vielä kerran pojat - edustuksen runkosarja päättyy
17.03.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
15.03.2022RAPORTTI: Edustuksen tie vie karsintoihin
09.03.2022 18.00ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu
01.03.2022RAPORTTI/ENNAKKO: 2 kiveä yhdellä linnulla
24.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 26.02.
23.02.2022 18.00ENNAKKO: Perjantaina pelataan... ehkä
17.02.2022 19.00ENNAKKO: Coach Team saapuu Ahmolle
13.02.2022 18.00RAPORTTI: Edustukselle tappio Varkaudessa
10.02.2022 19.00ENNAKKO: Lauantaina Varkauteen
04.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.02.
25.01.2022RAPORTTI: Edustuksen vuosi käyntiin voitolla!
24.01.2022ENNAKKO: Uusi vuosi ja uudet kujeet
23.12.2021RAPORTTI: Edustus tappioputkessa joulutauolle
20.12.2021RAPORTTI: RT Dynamon syyskauden päätös.
16.12.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 18.12.
13.12.2021 19.00ENNAKKO: Harvinainen tuplapeliviikko
28.11.2021RAPORTTI: Ei riittänyt jalka... eikä kädet... eikä pää
25.11.2021 19.00ENNAKKO: Pieksämäelle lauantaina
23.11.2021RAPORTTI: RT Dynamon 4 pisteen kotiturnaus!
22.11.2021RAPORTTI: Jännitysnäytelmien sarjaan jatkoa!
19.11.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 21.11.
17.11.2021ENNAKKO: Vieraita Joensuusta
14.11.2021RAPORTTI: 1 musta minuutti katkaisi edustuksen voittoputken
10.11.2021 19.00ENNAKKO: Perjantaina Juukaan
07.11.2021RAPORTTI: Trilleriä torstai-iltaan
03.11.2021 19.00ENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
31.10.2021RAPORTTI: Voitolla yöhön!
29.10.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 30.10.
27.10.2021 19.00ENNAKKO: Perjantain kunniaksi Kontiolahdelle
11.10.2021ENNAKKO: Edustus kohtaa Welhot Akatemian
10.10.2021RAPORTTI: KiPa ryösti pisteet Ahmolla
08.10.2021Turnausennakko: Dynamo 10.10
06.10.2021 18.00ENNAKKO: Edustus vs KiPa
02.10.2021RAPORTTI: Edustukselle avausvoitto!
30.09.2021 18.00ENNAKKO: Edustus Vehve II:n vieraaksi
24.09.2021RAPORTTI: Edustukselle tappio avauspelistä
21.09.2021 19.00ENNAKKO: Edustus vs Kaiku
14.09.2021RAPORTTI: RT Dynamon seikkailu Pieksämäellä.
13.09.2021Edustukselle arvokasta kokemusta cupista
07.09.2021Edustuksen kausi -ja Suomen cup-ennakko!
05.09.2021Rt Dynamon kausiennakko 2021-2022 !
21.07.2021Kohti uutta kautta!
03.06.2021Rt Dynamon historiallinen kausi!
17.05.2021Edustusjoukkue palkitsi pelaajiaan!
03.02.2021Aikuisjoukkueiden kuulumisia pelitauon lomasta
29.11.2020RAPORTTI: RT Dynamo sarjakärkeen Ahmolla!
29.11.2020OTTELURAPORTTI: Edustus voitolla joulutauolle
27.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 28.11.
25.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen syyskauden finaali
23.11.2020 19.00OTTELURAPORTTI: Taistelupiste Tohmajärveltä
20.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus haastaa KiPan
15.11.2020OTTELURAPORTTI: Laitojen kaatuilua ja ensimmäinen kotitappio
12.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
07.11.2020RAPORTTI: RT Dynamolla 3 pisteen reissu Nilsiään.
07.11.2020OTTELURAPORTTI: Huikea spektaakkeli Kaavilla!
05.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kaaville
05.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 07.11.
29.10.2020OTTELURAPORTTI: Kotitaika pitää
28.10.2020TURNAUSRAPORTTI: DYNAMO 25.10
27.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus isännöi Welhot Akatemiaa
24.10.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 25.10
23.10.2020Sami Mikkonen vahvistamaan edaria!
19.10.2020Joonas Poutanen Rökäletappioon!
17.10.2020OTTELURAPORTTI: Edustuksen vierasvoitto odotuttaa itseään
15.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kontiolahdelle
11.10.2020RAPORTTI: Edustukselle maukas avausvoitto!
08.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen kotiavaus

Näytä lisää »