ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus

09.01.2020 18.30

 Edustusjoukkueen tapaan myös RT Dynamo jatkaa pelejään "Rökäletappion superlauantaina". 5. divisioonan lohkon 27 viides turnaus pelataan Iisalmen liikuntahallin hulppeissa tiloissa ja mielenkiintoiseen tilanteeseen jääneen sarjan kimurantti juoni saa jatkoa.

 Syyskierros eteni hyvin voimakkaasti IK Svansin komennossa ja joukkue selvisi ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan vain yhden pisteen menettämisellä. Lohkon kakkospaikkaa puolestaan hallinnoi AC Liiga, joka on napannut talteen 11 sarjapistettä. Lohkon keskikasti on äärimmäisen tasainen, mutta tässä turnauksessa on mahdollista että paletti alkaa elää hieman.

 Meidän tilanne on se, että liivissä on 8 pinnaa yhtä monesta ottelusta ja tämä oikeuttaa tällä hetkellä lohkon 6. sijaan. Eroa toisena olevaan Liigaan on vain 3 pinnaa, eli kaikki on vielä mahdollista. Turnauksessa kaikki sarjataulukossa meidän edellä majailevat joukkueet pelaavat toisiaan vastaan jollain tapaa ja omat pelimme hoitamalla on mahdollista niistää useampi sijoitus päivän mittaan. Tämä tietty vaatii hyvää suoritusta, sillä kovia pelejä voi ennakoida olevan edessä.

 Tässäpä vähän tarinaa siitä, että ketä kohdataan:

Pörsänmäen Pyllistys

Viime kauden sarjataso: 5. divisioona

Sijoitus lohkossa: 9/10

Pisteet: 11

Tehdyt/päästety maalit: 61/122

Paras pistemies: Joona Ellola, 16 ottelua 11+9=20

 PörPy on ainoa joukkue, jota ei kohdattu syyskaudella. Pörsänmäen porukka on kulkenut kivisen tien ja pistesarake näyttää vielä nollaa. Tämän ei kuitenkaan saa antaa hämätä, sillä fyysisesti vahva joukkue on parempi kuin mitä tilastot antavat ymmärtää. PörPyn riveistä löytyy nopeutta sekä ennen kaikkea suoriviivaista hyökkäyspeliä.

 Joukkueen paras pistemies on ollut alkukaudesta 5+5=10 tehot iskenyt Joona Ellola ja toisiksi isoimman pistesaldon on  saalistanut Miska Kärkkäinen (2+6=8). Joukkueen riveistä täytyy myös nostaa esiin Tomi Hiltunen, joka omaa hyvän laukauksen sekä maalivainun. 4 ottelua tällä kaudella pelanneella Hiltusella on kasassa tehot 3+1=4.

 Tähän peliin on lähdettävä hyvällä liikkeellä, niin jalkojen kuin myös pallon suhteen ja PörPyn alakertaa täytyy päästä haastamaan tehokkaasti. Jälleen kerran maalipaikkoja varmasti tulee siunaantumaan riittävästi, mutta vihun vaaralliset hyökkäykset on myös saatava pidettyä aisoissa.

SB Halko

(Koska jatkossa pelataan joukkueita vastaan, jotka on jo kertaalleen kohdattu, on tässä statistiikkaosiossa tästä lähtien tämän kauden edesottamuksia viime kauden sijaan.)

Edellinen kohtaaminen: 12.10.2019, Pohjantien koulu. Voitettiin 6-2.

Sijoitus lohkossa: 5/10

Pisteet: 9

Tehdyt/päästetyt maalit: 44/41

Paras pistemies: Miika Väänänen, 8 ottelua 9+8=17

 SB Halko majailee pisteen meidän edellä lohkon viidentenä ja edessä on, voisi jo sanoa tässä kohtaa, neljän pinnan peli. Kauden avausväännössä saatiin haettua kuopiolaisten päänahka niukasti, mutta joukkue on parantanut otteitaan huomattavasti. Edelliset kaksi turnausta ovat tuottaneet jengille 3 voittoa ja yhden tasapelin, eli lohkon kuntopuntarin perusteella Halko on tällä hetkellä parasta A-ryhmää.

 Ensimmäisessä kohtaamisessa annettiin kaverille siimaa vähän turhankin paljon ja vain tuuri sekä Alarik Toivasen jäätävä silmä/käsi-koordinaatiopelastus maaliviivalta pitivät lukemat "nollassa nollassa". Meidän koneen lähdettyä tulille, saatiin riittävät maalit kasaan, puolustettiin uhrautuvasti ja saatiin pinnat talteen. Nyt ei ole varaa antaa Halkolle noin hyvää alkua, vaan kuskinpaikalle pitää työntyä itse.

 Halkolla on hyvä ja tasainen nippu kasassa, joka on vaikea voittaa. Joukkueen paras pistemies on kuluvalla kaudella ollut tehot 9+8=17 kasannut Miika Väänänen. Muiden pelaajien osalta pisteet ovatkin jakautuneet tasaisesti, eli ratkaisuvoimaa löytyy runsaasti.

 Tästä pelistä voisi ennakoida hyvin tiivistunnelmaista, sekä tasaista vääntöä jossa on tarjolla todella isot pisteet!

 RT Dynamo pelaa 11.1.2020 lauantaina Iisalmen liikuntahallilla klo 10:00 (vs. PörPy) ja klo 12:00 (vs. SB Halko). Pelien tuloksia päivitellään sitä mukaa, kun me ja edustus saadaan otteluita tahkottua!

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä
28.09.2023RT Dynamon kausiennakko
29.08.2023RAPORTTI: RT Dynamon Suomen Cup
12.06.2023Rökäletappio ry vuosikokous 21.6 kello 18.00 Tapaamossa
15.05.2023Kaikki loppuu aikanaan
29.04.2023RT Dynamon kausiyhteenveto sekä palkitut pelaajat
17.03.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
02.02.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.
13.01.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 14.01.
16.12.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 17.12.
23.11.2022ENNAKKO: Dynamo 26.11.
04.11.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.11.
13.10.2022ENNAKKO: Dynamo 15.10.
21.09.2022ENNAKKO: Dynamon sarja-avaus sekä 4. divisioonan ennakointi.
25.08.2022ENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup jatkuu.
12.08.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup
05.07.2022Uusi harrastus syksyksi? Mukaan RT juniorijoukkueisiin ja kerhoihin!
26.04.2022Edustus pisti kautensa nippuun ja palkinnot menivät taas jakoon!
11.04.2022RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen
05.04.2022 19.00ENNAKKO: Mitä yhteistä on metsurilla ja Rökäletappiolla?
04.04.2022 20.00Rökäletappio järjestää F2 junioroiden turnauksen 14.5.2022
29.03.2022RAPORTTI: Edustukselle tappio runkosarjan päätöspelissä
25.03.2022RAPORTTI: RT Dynamon kauden päätös.
24.03.2022 19.00ENNAKKO: Vielä kerran pojat - edustuksen runkosarja päättyy
17.03.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
15.03.2022RAPORTTI: Edustuksen tie vie karsintoihin
09.03.2022 18.00ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu
01.03.2022RAPORTTI/ENNAKKO: 2 kiveä yhdellä linnulla
24.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 26.02.
23.02.2022 18.00ENNAKKO: Perjantaina pelataan... ehkä
17.02.2022 19.00ENNAKKO: Coach Team saapuu Ahmolle
13.02.2022 18.00RAPORTTI: Edustukselle tappio Varkaudessa
10.02.2022 19.00ENNAKKO: Lauantaina Varkauteen
04.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.02.
25.01.2022RAPORTTI: Edustuksen vuosi käyntiin voitolla!
24.01.2022ENNAKKO: Uusi vuosi ja uudet kujeet
23.12.2021RAPORTTI: Edustus tappioputkessa joulutauolle
20.12.2021RAPORTTI: RT Dynamon syyskauden päätös.
16.12.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 18.12.
13.12.2021 19.00ENNAKKO: Harvinainen tuplapeliviikko
28.11.2021RAPORTTI: Ei riittänyt jalka... eikä kädet... eikä pää
25.11.2021 19.00ENNAKKO: Pieksämäelle lauantaina
23.11.2021RAPORTTI: RT Dynamon 4 pisteen kotiturnaus!
22.11.2021RAPORTTI: Jännitysnäytelmien sarjaan jatkoa!
19.11.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 21.11.
17.11.2021ENNAKKO: Vieraita Joensuusta
14.11.2021RAPORTTI: 1 musta minuutti katkaisi edustuksen voittoputken
10.11.2021 19.00ENNAKKO: Perjantaina Juukaan
07.11.2021RAPORTTI: Trilleriä torstai-iltaan
03.11.2021 19.00ENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
31.10.2021RAPORTTI: Voitolla yöhön!
29.10.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 30.10.
27.10.2021 19.00ENNAKKO: Perjantain kunniaksi Kontiolahdelle
11.10.2021ENNAKKO: Edustus kohtaa Welhot Akatemian
10.10.2021RAPORTTI: KiPa ryösti pisteet Ahmolla
08.10.2021Turnausennakko: Dynamo 10.10
06.10.2021 18.00ENNAKKO: Edustus vs KiPa
02.10.2021RAPORTTI: Edustukselle avausvoitto!
30.09.2021 18.00ENNAKKO: Edustus Vehve II:n vieraaksi
24.09.2021RAPORTTI: Edustukselle tappio avauspelistä
21.09.2021 19.00ENNAKKO: Edustus vs Kaiku
14.09.2021RAPORTTI: RT Dynamon seikkailu Pieksämäellä.
13.09.2021Edustukselle arvokasta kokemusta cupista
07.09.2021Edustuksen kausi -ja Suomen cup-ennakko!
05.09.2021Rt Dynamon kausiennakko 2021-2022 !
21.07.2021Kohti uutta kautta!
03.06.2021Rt Dynamon historiallinen kausi!
17.05.2021Edustusjoukkue palkitsi pelaajiaan!
03.02.2021Aikuisjoukkueiden kuulumisia pelitauon lomasta
29.11.2020RAPORTTI: RT Dynamo sarjakärkeen Ahmolla!
29.11.2020OTTELURAPORTTI: Edustus voitolla joulutauolle
27.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 28.11.
25.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen syyskauden finaali
23.11.2020 19.00OTTELURAPORTTI: Taistelupiste Tohmajärveltä
20.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus haastaa KiPan
15.11.2020OTTELURAPORTTI: Laitojen kaatuilua ja ensimmäinen kotitappio
12.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
07.11.2020RAPORTTI: RT Dynamolla 3 pisteen reissu Nilsiään.
07.11.2020OTTELURAPORTTI: Huikea spektaakkeli Kaavilla!
05.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kaaville
05.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 07.11.
29.10.2020OTTELURAPORTTI: Kotitaika pitää
28.10.2020TURNAUSRAPORTTI: DYNAMO 25.10
27.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus isännöi Welhot Akatemiaa
24.10.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 25.10
23.10.2020Sami Mikkonen vahvistamaan edaria!
19.10.2020Joonas Poutanen Rökäletappioon!
17.10.2020OTTELURAPORTTI: Edustuksen vierasvoitto odotuttaa itseään
15.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kontiolahdelle
11.10.2020RAPORTTI: Edustukselle maukas avausvoitto!
08.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen kotiavaus

Näytä lisää »