Rt Dynamon kausiennakko!

17.09.2020

Dynamon Kausiennakko 20–21


Viime salibandykausi päättyi ikävästi kesken, kiitos edelleen vellovan viruspandemian. Dynamon kausi päättyi siis kolmossijaan, jonka myötä Dynamolle tarjottiin kabinettinousua neloseen. Tämä päätettiin kuitenkin olla ottamatta, sillä joukkueen yhteinen päätös oli hakea sarjanousua pelillisillä ansioilla. Toki kukaan ei edelleenkään tiedä miten koronavirus vaikuttaa tulevan kauden läpivientiin, mutta lähtökohtaisesti lähdemme taas kerran pelaamaan sitä kauneinta, eli Savo-Karjalan vitosdivaria.

Joukkueen rosteriin on tullut tälle kaudelle useita muutoksia. Viime kauden tähtipelaaja maalivahti Miika Manninen palasi pelaamaan enemmän omalle tasolleen, Rökäletappion edustukseen kakkosdivariin. Viime kauden loukissa viihtynyt Kimmo Rissanen siirtyi taasen Apasseihin. Sentteriosastolta Hermanni Heikkinen lähti laittamaan selkänsä uuteen kuntoon leikkauspöydän kautta ja Jussi Pellikka lopetti ainakin toistaiseksi. Lisäksi Dynamon kaikkien aikojen pelaaja Mika Kumpumäki päätti dynamouransa seitsemän hienon kauden jälkeen. Kiitos Mika kaikista yhteisistä pelihetkistä!

Maalivahtiosastolla jatkaa edelleen Joni Suvela, mutta häntä saapuu kirittämään ennätyspitkän 2 vuoden try-outin jälkeen Jere Haapalainen. Jo oli aikakin saada soppari!

Puolustukseen saapuu uutena nimenä Juho ”Tinke” Niiranen Vehven organisaatiosta, Tinke tuo joukkueeseen pallollista osaamista ja fyysistä puolustuspeliä. Pakko mainita, että tämä soppari tehtiin jo useampi vuosi sitten yökerhossa muistaakseni noin kello 3, mutta ilmeisesti sopimuspaperit hukkuivat johonkin toviksi. Tehopisteitä ja vahvaa kokonaispeliä voi tänäkin vuonna odottaa Lauri Laulaiselta ja Niko Tuoviselta. Vahvan puolustusmateriaalin täydentävät ikinuori polkukone Mikko Nurmi, pallovarma Niko Huusko, kaksinkamppailuissa dominoiva Sami Voutilainen ja ikidynamo peruspakki Alarik Toivanen.

Sentteriosastoa saapuvat vahvistamaan niin nelosdivarissa kuin Hamulan katusählyissä kannuksensa hankkinut Jarkko Kainulainen, sekä viime kaudella Vehvessä pelannut monipuolinen Joni Hyvärinen. Laituriosastolle Dynamo signasi taitavan Miro Soinisen niin ikään Vehven organisaatiosta. Muina senttereinä nähdään syöttökone Janne Piiroinen ja joka pelipaikan hallitseva Rökäletappioikoni Paavo Repo. Laitureina jatkavat maalitykki Ville Pelkonen, lämärimaaleista tunnettu Juha Piirainen, tuulennopea Otto Tarkiainen, peliään monipuolistanut Elmeri Koskinen ja maskipelaamisen erikoismies Kimmo Pölkki.

Kapteeniston muodostavat tällä kaudella Alarik Toivanen, Lauri Laulainen ja Paavo Repo. Joukkueenjohdossa jatkaa Kimmo Pölkki ja valmentajan puuttumisen takia vetovastuuta treeneistä on jaettu mm. kapteenistolle.

Tälläkin kaudella Dynamo on kerennyt jo pelata muutaman harjoituspelin, ja aloittaa kautensa Suomen Cupista. Cupista tiputtiin valitettavasti jo ensimmäisellä kierroksella, kun ratkaisupelissä nelosdivarin JoU oli parempi maalein 4–3. Sarjakauteen Dynamo lähtee tavoittelemaan top 2 sijoitusta, ja ensimmäistä sarjanousuaan. Alla vähän muista sarjan joukkueista:


Ennakkosuosikkina kauteen lähtee viime kaudella kakkosdivaria pelannut FBI. Vaikka joukkue on heikentynyt viime kaudesta, on se edelleen vitoseen ylikylän porukka. Haastajina lähtevät me eli Dynamo, vuosikausia nelosta tahkonnut SB Netto, sekä Trashers. Keskikastiin heittäisin meille aina vaikean SB Halkon, Kaavin Kaikun kakkosjoukkueen, sekä TuuRan. Apassit yhdistyivät JuPyn kanssa, joten saa nähdä millainen rosteri sieltä vitoseen tulee. Lähtökohtaisesti viimeisistä sijoista taistelee Pörpy, sekä uusi tuttavuus Siilinjärven Pallokerho. Viimeisimmän mukaantulo on hieno asia, sillä nyt Dynamo pääsee pelaamaan myös paikallisderbyn! Arviothan yleensä tuppaavat menemään persiilleen, joten näille voi nauraa myöhemmin.

Dynamo aloittaa kautensa 26.9 Iisalmen liikuntahallilla. Vastaan tulee klo 10 alkavassa ottelussa PörPy.

 
12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä
28.09.2023RT Dynamon kausiennakko
29.08.2023RAPORTTI: RT Dynamon Suomen Cup
12.06.2023Rökäletappio ry vuosikokous 21.6 kello 18.00 Tapaamossa
15.05.2023Kaikki loppuu aikanaan
29.04.2023RT Dynamon kausiyhteenveto sekä palkitut pelaajat
17.03.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
02.02.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.
13.01.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 14.01.
16.12.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 17.12.
23.11.2022ENNAKKO: Dynamo 26.11.
04.11.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.11.
13.10.2022ENNAKKO: Dynamo 15.10.
21.09.2022ENNAKKO: Dynamon sarja-avaus sekä 4. divisioonan ennakointi.
25.08.2022ENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup jatkuu.
12.08.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup
05.07.2022Uusi harrastus syksyksi? Mukaan RT juniorijoukkueisiin ja kerhoihin!
26.04.2022Edustus pisti kautensa nippuun ja palkinnot menivät taas jakoon!
11.04.2022RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen
05.04.2022 19.00ENNAKKO: Mitä yhteistä on metsurilla ja Rökäletappiolla?
04.04.2022 20.00Rökäletappio järjestää F2 junioroiden turnauksen 14.5.2022
29.03.2022RAPORTTI: Edustukselle tappio runkosarjan päätöspelissä
25.03.2022RAPORTTI: RT Dynamon kauden päätös.
24.03.2022 19.00ENNAKKO: Vielä kerran pojat - edustuksen runkosarja päättyy
17.03.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
15.03.2022RAPORTTI: Edustuksen tie vie karsintoihin
09.03.2022 18.00ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu
01.03.2022RAPORTTI/ENNAKKO: 2 kiveä yhdellä linnulla
24.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 26.02.
23.02.2022 18.00ENNAKKO: Perjantaina pelataan... ehkä
17.02.2022 19.00ENNAKKO: Coach Team saapuu Ahmolle
13.02.2022 18.00RAPORTTI: Edustukselle tappio Varkaudessa
10.02.2022 19.00ENNAKKO: Lauantaina Varkauteen
04.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.02.
25.01.2022RAPORTTI: Edustuksen vuosi käyntiin voitolla!
24.01.2022ENNAKKO: Uusi vuosi ja uudet kujeet
23.12.2021RAPORTTI: Edustus tappioputkessa joulutauolle
20.12.2021RAPORTTI: RT Dynamon syyskauden päätös.
16.12.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 18.12.
13.12.2021 19.00ENNAKKO: Harvinainen tuplapeliviikko
28.11.2021RAPORTTI: Ei riittänyt jalka... eikä kädet... eikä pää
25.11.2021 19.00ENNAKKO: Pieksämäelle lauantaina
23.11.2021RAPORTTI: RT Dynamon 4 pisteen kotiturnaus!
22.11.2021RAPORTTI: Jännitysnäytelmien sarjaan jatkoa!
19.11.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 21.11.
17.11.2021ENNAKKO: Vieraita Joensuusta
14.11.2021RAPORTTI: 1 musta minuutti katkaisi edustuksen voittoputken
10.11.2021 19.00ENNAKKO: Perjantaina Juukaan
07.11.2021RAPORTTI: Trilleriä torstai-iltaan
03.11.2021 19.00ENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
31.10.2021RAPORTTI: Voitolla yöhön!
29.10.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 30.10.
27.10.2021 19.00ENNAKKO: Perjantain kunniaksi Kontiolahdelle
11.10.2021ENNAKKO: Edustus kohtaa Welhot Akatemian
10.10.2021RAPORTTI: KiPa ryösti pisteet Ahmolla
08.10.2021Turnausennakko: Dynamo 10.10
06.10.2021 18.00ENNAKKO: Edustus vs KiPa
02.10.2021RAPORTTI: Edustukselle avausvoitto!
30.09.2021 18.00ENNAKKO: Edustus Vehve II:n vieraaksi
24.09.2021RAPORTTI: Edustukselle tappio avauspelistä
21.09.2021 19.00ENNAKKO: Edustus vs Kaiku
14.09.2021RAPORTTI: RT Dynamon seikkailu Pieksämäellä.
13.09.2021Edustukselle arvokasta kokemusta cupista
07.09.2021Edustuksen kausi -ja Suomen cup-ennakko!
05.09.2021Rt Dynamon kausiennakko 2021-2022 !
21.07.2021Kohti uutta kautta!
03.06.2021Rt Dynamon historiallinen kausi!
17.05.2021Edustusjoukkue palkitsi pelaajiaan!
03.02.2021Aikuisjoukkueiden kuulumisia pelitauon lomasta
29.11.2020RAPORTTI: RT Dynamo sarjakärkeen Ahmolla!
29.11.2020OTTELURAPORTTI: Edustus voitolla joulutauolle
27.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 28.11.
25.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen syyskauden finaali
23.11.2020 19.00OTTELURAPORTTI: Taistelupiste Tohmajärveltä
20.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus haastaa KiPan
15.11.2020OTTELURAPORTTI: Laitojen kaatuilua ja ensimmäinen kotitappio
12.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
07.11.2020RAPORTTI: RT Dynamolla 3 pisteen reissu Nilsiään.
07.11.2020OTTELURAPORTTI: Huikea spektaakkeli Kaavilla!
05.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kaaville
05.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 07.11.
29.10.2020OTTELURAPORTTI: Kotitaika pitää
28.10.2020TURNAUSRAPORTTI: DYNAMO 25.10
27.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus isännöi Welhot Akatemiaa
24.10.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 25.10
23.10.2020Sami Mikkonen vahvistamaan edaria!
19.10.2020Joonas Poutanen Rökäletappioon!
17.10.2020OTTELURAPORTTI: Edustuksen vierasvoitto odotuttaa itseään
15.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kontiolahdelle
11.10.2020RAPORTTI: Edustukselle maukas avausvoitto!
08.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen kotiavaus

Näytä lisää »