ENNAKKO: Edustus Vehve II:n vieraaksi

30.09.2021 18.00

 Kakkosdivari jatkuu meidän osalta huomenna, kun lähdemme Petosen ulkonaliikkumiskieltoa uhaten tsekkaamaan Vehmersalmen Vesan kakkosjoukkueen livekunnon. Vehvellä, kuten meilläkin, on alla tappio runsasmaalisesta avauspelistä ja kumpikin on varmasti liikkeellä revanssimielin.

 Vehve kohtasi ensimmäisessä pelissään Welhot Akatemian ja johtikin vääntöä 2-6 kahden erän jälkeen. Welhot kuitenkin väänsi voiton itselleen lukemin 9-7 ja nappasi sarjan avauskähinästä pisteet.

 Meillä on vuosien saatossa ollut tiiviitä sekä jopa vähän lämpöisiäkin otteluita Vehven kanssa, jossa laidat ovat rytisseet ja boksissa on käyty istuskelemassa puolin jos toisin. Viime vuosina ehkä kasettien nauhoja on kelailtu vähemmän sisään ja ollaan keskitytty enemmän itse pelaamiseen. Viime kaudella kohdattiin kertaalleen ennen kuin korona sulki sarjat kokonaan. Tuo ottelu tarjosi paljon tapahtumia ja maaleja molempiin päihin, mutta lopulta me voitettiin.

 Vehve tiedetään vaaralliseksi joukkuueksi, joka osaa käyttää vähäisetkin maalipaikkansa hyödyksi. Tällä kertaa meillä ei ole varaa lähteä maalintekokisaan, kuten lähdettiin Kaikua vastaan. Toki pieni kenttä ja kaksi hanakasti hyökkäävää joukkuetta kun lyö yhteen, käy helposti noin. Nyt kuitenkin täytyy olla enemmän malttia ja pitää sada oma pää pidettyä A) kylmempänä ja B) puhtaampana.

 Vehmersalmelaisten riveistä löytyy paljon kokemusta ja taitoa. Esimerkiksi tasaisen vahvoja pörssejä vuodesta toiseen takova Sami Reinikainen on pelannut säbää jo ennen sotia ja mm. Jirka Ruotsalainen/Ano Hyvärinen/Santeri Varonen-trio ovat myös tulleet otteluiden tilastoissa usein esiin. Lisäksi mukana on mielenkiintoisia nimiä esim Olli Tannisen muodossa. Ollihan oli meidänkin listoilla aiemmin, mutta siirtyi sitten viime kaudeksi SIFK:n riveihin.

 Vehven avauspelissä ainakin Jaakko Lehtoranta oli edustuksen rivistä mukana Welhot Akatemiaa vastaan. Pelaajaliikennettä on nähty aiemmin melko tiuhaan joukkueiden välillä, eli on mahdollista että vahvistuksia on naarattu mukaan ylempää.

 Edessä on varmasti vauhdikas ja molemmille joukkueille äärimmäisen tärkeä ottelu. Tässä sarjassa jokainen sarjapiste on arvokas, eikä turhan moniin tappiohin ole varaa jos meinaa tämän kauden urakasta selvitä puhtain kalsarein.

 Perjantai-illan kähmässä kannattaa siis ehdottomasti suunnata Petoselle (, jos ko. kaupunginosa ei aiheuta pelonsekaisia säväreitä)! Ottelu alkaa Ylä-Pyörön koululla huomenna klo 19:30 paikallista aikaa ja viimeisimpien tietojen mukaan molemmat joukkueet saapuvat paikalle panssaroiduilla miehinstönkuljetusajoneuvoilla sekä poliisisaattueessa.

 Tervetuloa!

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä
28.09.2023RT Dynamon kausiennakko
29.08.2023RAPORTTI: RT Dynamon Suomen Cup
12.06.2023Rökäletappio ry vuosikokous 21.6 kello 18.00 Tapaamossa
15.05.2023Kaikki loppuu aikanaan
29.04.2023RT Dynamon kausiyhteenveto sekä palkitut pelaajat
17.03.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
02.02.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.
13.01.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 14.01.
16.12.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 17.12.
23.11.2022ENNAKKO: Dynamo 26.11.
04.11.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.11.
13.10.2022ENNAKKO: Dynamo 15.10.
21.09.2022ENNAKKO: Dynamon sarja-avaus sekä 4. divisioonan ennakointi.
25.08.2022ENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup jatkuu.
12.08.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup
05.07.2022Uusi harrastus syksyksi? Mukaan RT juniorijoukkueisiin ja kerhoihin!
26.04.2022Edustus pisti kautensa nippuun ja palkinnot menivät taas jakoon!
11.04.2022RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen
05.04.2022 19.00ENNAKKO: Mitä yhteistä on metsurilla ja Rökäletappiolla?
04.04.2022 20.00Rökäletappio järjestää F2 junioroiden turnauksen 14.5.2022
29.03.2022RAPORTTI: Edustukselle tappio runkosarjan päätöspelissä
25.03.2022RAPORTTI: RT Dynamon kauden päätös.
24.03.2022 19.00ENNAKKO: Vielä kerran pojat - edustuksen runkosarja päättyy
17.03.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
15.03.2022RAPORTTI: Edustuksen tie vie karsintoihin
09.03.2022 18.00ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu
01.03.2022RAPORTTI/ENNAKKO: 2 kiveä yhdellä linnulla
24.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 26.02.
23.02.2022 18.00ENNAKKO: Perjantaina pelataan... ehkä
17.02.2022 19.00ENNAKKO: Coach Team saapuu Ahmolle
13.02.2022 18.00RAPORTTI: Edustukselle tappio Varkaudessa
10.02.2022 19.00ENNAKKO: Lauantaina Varkauteen
04.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.02.
25.01.2022RAPORTTI: Edustuksen vuosi käyntiin voitolla!
24.01.2022ENNAKKO: Uusi vuosi ja uudet kujeet
23.12.2021RAPORTTI: Edustus tappioputkessa joulutauolle
20.12.2021RAPORTTI: RT Dynamon syyskauden päätös.
16.12.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 18.12.
13.12.2021 19.00ENNAKKO: Harvinainen tuplapeliviikko
28.11.2021RAPORTTI: Ei riittänyt jalka... eikä kädet... eikä pää
25.11.2021 19.00ENNAKKO: Pieksämäelle lauantaina
23.11.2021RAPORTTI: RT Dynamon 4 pisteen kotiturnaus!
22.11.2021RAPORTTI: Jännitysnäytelmien sarjaan jatkoa!
19.11.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 21.11.
17.11.2021ENNAKKO: Vieraita Joensuusta
14.11.2021RAPORTTI: 1 musta minuutti katkaisi edustuksen voittoputken
10.11.2021 19.00ENNAKKO: Perjantaina Juukaan
07.11.2021RAPORTTI: Trilleriä torstai-iltaan
03.11.2021 19.00ENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
31.10.2021RAPORTTI: Voitolla yöhön!
29.10.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 30.10.
27.10.2021 19.00ENNAKKO: Perjantain kunniaksi Kontiolahdelle
11.10.2021ENNAKKO: Edustus kohtaa Welhot Akatemian
10.10.2021RAPORTTI: KiPa ryösti pisteet Ahmolla
08.10.2021Turnausennakko: Dynamo 10.10
06.10.2021 18.00ENNAKKO: Edustus vs KiPa
02.10.2021RAPORTTI: Edustukselle avausvoitto!
30.09.2021 18.00ENNAKKO: Edustus Vehve II:n vieraaksi
24.09.2021RAPORTTI: Edustukselle tappio avauspelistä
21.09.2021 19.00ENNAKKO: Edustus vs Kaiku
14.09.2021RAPORTTI: RT Dynamon seikkailu Pieksämäellä.
13.09.2021Edustukselle arvokasta kokemusta cupista
07.09.2021Edustuksen kausi -ja Suomen cup-ennakko!
05.09.2021Rt Dynamon kausiennakko 2021-2022 !
21.07.2021Kohti uutta kautta!
03.06.2021Rt Dynamon historiallinen kausi!
17.05.2021Edustusjoukkue palkitsi pelaajiaan!
03.02.2021Aikuisjoukkueiden kuulumisia pelitauon lomasta
29.11.2020RAPORTTI: RT Dynamo sarjakärkeen Ahmolla!
29.11.2020OTTELURAPORTTI: Edustus voitolla joulutauolle
27.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 28.11.
25.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen syyskauden finaali
23.11.2020 19.00OTTELURAPORTTI: Taistelupiste Tohmajärveltä
20.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus haastaa KiPan
15.11.2020OTTELURAPORTTI: Laitojen kaatuilua ja ensimmäinen kotitappio
12.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
07.11.2020RAPORTTI: RT Dynamolla 3 pisteen reissu Nilsiään.
07.11.2020OTTELURAPORTTI: Huikea spektaakkeli Kaavilla!
05.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kaaville
05.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 07.11.
29.10.2020OTTELURAPORTTI: Kotitaika pitää
28.10.2020TURNAUSRAPORTTI: DYNAMO 25.10
27.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus isännöi Welhot Akatemiaa
24.10.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 25.10
23.10.2020Sami Mikkonen vahvistamaan edaria!
19.10.2020Joonas Poutanen Rökäletappioon!
17.10.2020OTTELURAPORTTI: Edustuksen vierasvoitto odotuttaa itseään
15.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kontiolahdelle
11.10.2020RAPORTTI: Edustukselle maukas avausvoitto!
08.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen kotiavaus

Näytä lisää »