RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen

11.04.2022

 Kärsinnat, kuten eräs varkautelainen salibandyvaikuttaja karsintoja kutsuu, olivat meillä edessä alavireisen runkosarjakevään päätteeksi. Vastaan asettunut Outokummun Pallo oli meille vstustajana vieras, mutta jonkin verran oli saatu intelia kaverin pelitavasta.

1. ottelu, OuPa - Rökäletappio 11-1 (Outokumpu)

 Sarjan avaus pelattiin Outokummussa torstai-iltana ja lukemien perusteella olisi voinut päätellä,että kaukalossa olisi ollut vain yksi joukkue. Kyllähän me siellä oltiin ja yritystäkin oli, mutta kaverin maalivahti oli iskussa ja isännät rankaisivat meitä armottomasti. Ottelusta ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa ja OuPa otti ensimmäisen kiinnityksen sarjanousuun.

2. ottelu, Rökäletappio - OuPa 7-5 (Siilinjärvi)

 Kotiaskissa oli mahdollisuus saada kunnon kasvojenpesu ja viedä ottelusarja vielä kerran Outokumpuun. Painotettiin ottelun alun tärkeyttä ja alku olikin hyvä. Siitä huolimatta, että muutamaan otteeseen päästettiin kaveri pelin aikana tekemään pari maalia putkeen, lopulta hoidettiin homma. Päätöserän hurja kiri ja 5 maalia nostivat meidät 7-5 voittoon.

3. ottelu, OuPa - Rökäletappio 6-3 (Outokumpu)

 Ratkaiseva peli. Voittajalle gloriaa ja sarjanousu jaossa. Alku oli meiltä hieno ja ensimmäinen erä oli täysin meidän. Toisessa erässä lipsahti vähä kakkaa housuun ja kaveri teki taas hienoja maaleja meidän hakatessa päätä vastustajan maalivahtiin joka oli taas tulessa. Kiriä ei saatu kunnolla aikaan ja OuPa puolusti tiiviisti. Voitto heille 6-3 ja sitä myöten sarjanousu.

 Näin tuli päätökseen Rökäletappion taival 2. divisioonassa. Pitkä, yli 10 kautta kestänyt projekti, joka ei kokenut suuria takaiskuja kantoi lopulta tänne asti. Monikaan ei välttämättä uskonut siihen, että nelosdivarissa pelatessa esitelty visio 2. divisioonasta voisi toteutua. Kyllähän se toteutui ja saatiin kaksi kautta tätä "tarunhohtoista sarjaa" pelata. Toki on mahdollista, että keittiön kautta päästään vielä takaisin, mutta tällä hetkellä status on kuitenkin 3. dirressä. (Kyseessä on äkkinäisen muistikuvan mukaan ensimmäinen kerta sitten kauden 2005-2006 kun Rökäletappion joukkuen on pudonnut sarjaporrasta alemmas.)

 Kokonaisuutena päättynyt kausi oli vaikea, kuten aiemmin ollaan esiin tuotukin. Kuitenkaan pelkkää skeidaa tämä meidän suorittaminen ei ollut. Kyettiin ottamaan isoja voittoja sekä haastamaan vahvasti käytännössä kaikkia vastustajia. Tärkeissä paikoissa kuitenkin kuti jäi pari kertaa piippuun ja tappiopeleistä jäi hyvästä väännöstä huolimatta luu käteen.

 Kuitenkin tämä joukkue ansaitsee ison hatunnoston kovasta työstä. Eikä pelkästään tämän kauden osalta, vaan myös kaikkien aiempien vuosien ajalta, jolloin tätä jällenrakennusprojektia ja siilinjärveläisen salibandyn uutta esiinmarssia rakenneltiin. Tämä on ollut hieno matka ja niinhän se on että monesti kuljettu matka on monesti arvokkaampi kuin itse määränpää.

 Tässä kohtaa suuri kiitos kaikille pelaajille, taustavoimille, kannattajille, vastustajille ja jopa sille törkeyksiä huudelleelle outokumpulaiselle huru-ukolle. Te kaikki teitte tästä kaudesta mieleenpainuvan. Näiden rivien myötä kirjoittaja siirtyy taka-alalle ja jatkossa (toivottavasti) joku muu työstää näitä kirjallisia juttuja. 

 KIITOS!

#27

12.03.2024RAPORTTI: RT Dynamo nousukarsintoihin!
08.03.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Varkaudessa
17.02.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Iisalmessa
07.02.2024Rökäletappio ry yhdistyksen ylimääräinen kokous
31.01.2024RAPORTTI: RT Dynamolle 4 pistettä Kuopiosta
26.01.2024ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
15.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Ahmolla
01.12.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Lapinlahdella
09.11.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Studentialla
20.10.2023ENNAKKO: RT Dynamon kausi jatkuu Sonkajärvellä
28.09.2023RT Dynamon kausiennakko
29.08.2023RAPORTTI: RT Dynamon Suomen Cup
12.06.2023Rökäletappio ry vuosikokous 21.6 kello 18.00 Tapaamossa
15.05.2023Kaikki loppuu aikanaan
29.04.2023RT Dynamon kausiyhteenveto sekä palkitut pelaajat
17.03.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
02.02.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.
13.01.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 14.01.
16.12.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 17.12.
23.11.2022ENNAKKO: Dynamo 26.11.
04.11.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.11.
13.10.2022ENNAKKO: Dynamo 15.10.
21.09.2022ENNAKKO: Dynamon sarja-avaus sekä 4. divisioonan ennakointi.
25.08.2022ENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup jatkuu.
12.08.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup
05.07.2022Uusi harrastus syksyksi? Mukaan RT juniorijoukkueisiin ja kerhoihin!
26.04.2022Edustus pisti kautensa nippuun ja palkinnot menivät taas jakoon!
11.04.2022RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen
05.04.2022 19.00ENNAKKO: Mitä yhteistä on metsurilla ja Rökäletappiolla?
04.04.2022 20.00Rökäletappio järjestää F2 junioroiden turnauksen 14.5.2022
29.03.2022RAPORTTI: Edustukselle tappio runkosarjan päätöspelissä
25.03.2022RAPORTTI: RT Dynamon kauden päätös.
24.03.2022 19.00ENNAKKO: Vielä kerran pojat - edustuksen runkosarja päättyy
17.03.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
15.03.2022RAPORTTI: Edustuksen tie vie karsintoihin
09.03.2022 18.00ENNAKKO: Kahden pelin viikonloppu
01.03.2022RAPORTTI/ENNAKKO: 2 kiveä yhdellä linnulla
24.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 26.02.
23.02.2022 18.00ENNAKKO: Perjantaina pelataan... ehkä
17.02.2022 19.00ENNAKKO: Coach Team saapuu Ahmolle
13.02.2022 18.00RAPORTTI: Edustukselle tappio Varkaudessa
10.02.2022 19.00ENNAKKO: Lauantaina Varkauteen
04.02.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.02.
25.01.2022RAPORTTI: Edustuksen vuosi käyntiin voitolla!
24.01.2022ENNAKKO: Uusi vuosi ja uudet kujeet
23.12.2021RAPORTTI: Edustus tappioputkessa joulutauolle
20.12.2021RAPORTTI: RT Dynamon syyskauden päätös.
16.12.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 18.12.
13.12.2021 19.00ENNAKKO: Harvinainen tuplapeliviikko
28.11.2021RAPORTTI: Ei riittänyt jalka... eikä kädet... eikä pää
25.11.2021 19.00ENNAKKO: Pieksämäelle lauantaina
23.11.2021RAPORTTI: RT Dynamon 4 pisteen kotiturnaus!
22.11.2021RAPORTTI: Jännitysnäytelmien sarjaan jatkoa!
19.11.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 21.11.
17.11.2021ENNAKKO: Vieraita Joensuusta
14.11.2021RAPORTTI: 1 musta minuutti katkaisi edustuksen voittoputken
10.11.2021 19.00ENNAKKO: Perjantaina Juukaan
07.11.2021RAPORTTI: Trilleriä torstai-iltaan
03.11.2021 19.00ENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
31.10.2021RAPORTTI: Voitolla yöhön!
29.10.2021TURNAUSENNAKKO: Dynamo 30.10.
27.10.2021 19.00ENNAKKO: Perjantain kunniaksi Kontiolahdelle
11.10.2021ENNAKKO: Edustus kohtaa Welhot Akatemian
10.10.2021RAPORTTI: KiPa ryösti pisteet Ahmolla
08.10.2021Turnausennakko: Dynamo 10.10
06.10.2021 18.00ENNAKKO: Edustus vs KiPa
02.10.2021RAPORTTI: Edustukselle avausvoitto!
30.09.2021 18.00ENNAKKO: Edustus Vehve II:n vieraaksi
24.09.2021RAPORTTI: Edustukselle tappio avauspelistä
21.09.2021 19.00ENNAKKO: Edustus vs Kaiku
14.09.2021RAPORTTI: RT Dynamon seikkailu Pieksämäellä.
13.09.2021Edustukselle arvokasta kokemusta cupista
07.09.2021Edustuksen kausi -ja Suomen cup-ennakko!
05.09.2021Rt Dynamon kausiennakko 2021-2022 !
21.07.2021Kohti uutta kautta!
03.06.2021Rt Dynamon historiallinen kausi!
17.05.2021Edustusjoukkue palkitsi pelaajiaan!
03.02.2021Aikuisjoukkueiden kuulumisia pelitauon lomasta
29.11.2020RAPORTTI: RT Dynamo sarjakärkeen Ahmolla!
29.11.2020OTTELURAPORTTI: Edustus voitolla joulutauolle
27.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 28.11.
25.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen syyskauden finaali
23.11.2020 19.00OTTELURAPORTTI: Taistelupiste Tohmajärveltä
20.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus haastaa KiPan
15.11.2020OTTELURAPORTTI: Laitojen kaatuilua ja ensimmäinen kotitappio
12.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus kohtaa VarTan
07.11.2020RAPORTTI: RT Dynamolla 3 pisteen reissu Nilsiään.
07.11.2020OTTELURAPORTTI: Huikea spektaakkeli Kaavilla!
05.11.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kaaville
05.11.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 07.11.
29.10.2020OTTELURAPORTTI: Kotitaika pitää
28.10.2020TURNAUSRAPORTTI: DYNAMO 25.10
27.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus isännöi Welhot Akatemiaa
24.10.2020TURNAUSENNAKKO: Dynamo 25.10
23.10.2020Sami Mikkonen vahvistamaan edaria!
19.10.2020Joonas Poutanen Rökäletappioon!
17.10.2020OTTELURAPORTTI: Edustuksen vierasvoitto odotuttaa itseään
15.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustus matkaa Kontiolahdelle
11.10.2020RAPORTTI: Edustukselle maukas avausvoitto!
08.10.2020 19.00OTTELUENNAKKO: Edustuksen kotiavaus

Näytä lisää »