TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup

12.08.2022

Vuosi vuodelta kausi vaan tuntuu aikaistuvan. RT Dynamo aloittaa kymmenennen kautensa eli juhlavuotensa jo elokuun puolella Suomen Cupin merkeissä. Täten kesätreenit on aloitettu jo hyvissä ajoin ja rosterikin lyöty lukkoon jo aikapäiviä sitten. Alla infoa minkälaisella nivelvaivaisella ja puukätisellä rosterilla kauteen oikeiin lähdetään, sekä mitä on edessä kun Dynamo starttaa cup -taipaleensa.

Viime kauden jälkeen oli selvää, että muutama uusi mies tarvitaan rosteriin. Dynamo panostikin isosti scouttaukseen ja mahdollisia vahvistuksia bongailtiin niin ympäri maata kuin maailmaa. Tämän massiivisen panostuksena tuloksena kaikki hankinnat tehtiin omasta seurasta, Rökäletappion edustuksesta. Ehkä ensi kaudella scouttiosaston määrärahoja tulee uudestaan harkita. Ensimmäinen hankinta on oikein tuttu mies, Miika Manninen. "Mane" on Savo-Karjala alueen ehdottomia kärkiveskareita, ja tämän myötä Dynamon maalivahtíosasto on enemmän kuin kunnossa. Mane tuo myös kokemusta ja johtajuutta niin kentälle kuin sen ulkopuolelle. Toinen hankinta on Toni Kesti, joka "palaa kotiin" pelattuaan kakkosdivarin läpi edustuksen paidassa. Soppari oli selvä kun tälle pallotaiturille luvattiin että Dynamossa sentteri saa välillä myös hyökätä. Kolmas hankinta ei esittelyjä kaipaa, mutta esittelen silti: Mr. Rökäletappio eli Pasi Eskelinen, elävä legenda. Pelannut RT:ssä jurakaudesta asti ja tehnyt samallla satoja ja satoja tehopisteitä. Tuo laidalle nopeutta, asennetta ja maalintekovoimaa.

Muutama pelaaja jatkoi matkaansa muualle, heille tsemppiä tuleviin matseihin. Yksi poistunut tulee kuitenkin mainita. Dynamoikoni Niko Huusko pisti pillit pussiin, ainakin toistaiseksi. "Huge" kerkesi edustaa Dynamoa lähes vuosikymmenen ja siinä samalla hoitaa isoa roolia niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Kiitos Huge, toivottavasti nähdään vielä kentällä tai ainakin treeneissä.

Ensi kaudella Dynamoa edustaa: Ville Pelkonen, Juha Piirainen, Hermanni Heikkinen, Miro Soininen, Toni Kesti, Otto Tarkiainen, Pasi Eskelinen, Jarkko Kainulainen, Mikko Nurmi, Elmeri Koskinen, Kimmo Pölkki, Sami Voutilainen, Lauri Laulainen, Juho Niiranen, Janne Piiroinen, Paavo Repo ja Alarik Toivanen. Kivikovan maalivahtikaksikon muodostaa Miika Manninen ja Joni Suvela. Todetaan että vieläkin jäi juniorivahvistukset hankkimatta, joten Elmeri alottaa kahdeksannen peräkkäisen kautensa joukkueen "junnuna". Valmennusvastuu on pelaaja-valmentaja Tarkiaisella.

Suomen Cup starttaa 20.8 niinkin lähellä kuin LIEKSASSA. Kuulostaa "mukavalle" pelimatkalle jonnekin kauas Itään. Mukana samassa "lohkossa" ovat KiPa(4div), Lieksan Into(4div) ja SB Halko(5div). Avausottelussa tulee vastaan KiPa, joka on nimellisesti nelosen jengi. Sama joukkue kuitenkin voitti viime kaudella Savo-Karjalan kakkosdivarin runkosarjan, joten vastus on kivikova. Realismia on että lähdetään taistelemaan toisesta jatkopaikasta Intoa vastaan. Lisätietoa tuloksista tulee Dynamon instasivuille. Nelosen kausiennakkoa on luvassa syyskuussa. Tästä se sählykausi taas lähtee.

21.09.2022ENNAKKO: Dynamon sarja-avaus sekä 4. divisioonan ennakointi.
25.08.2022ENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup jatkuu.
12.08.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamon Suomen-Cup
05.07.2022Uusi harrastus syksyksi? Mukaan RT juniorijoukkueisiin ja kerhoihin!
26.04.2022Edustus pisti kautensa nippuun ja palkinnot menivät taas jakoon!
11.04.2022RAPORTTI: Karsintasarjasta tappio ja ensimmäinen sarjasta putoaminen yli 15 kauteen
05.04.2022 19:00ENNAKKO: Mitä yhteistä on metsurilla ja Rökäletappiolla?
04.04.2022 20:00Rökäletappio järjestää F2 junioroiden turnauksen 14.5.2022
29.03.2022RAPORTTI: Edustukselle tappio runkosarjan päätöspelissä
25.03.2022RAPORTTI: RT Dynamon kauden päätös.

Siirry arkistoon »