TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.

02.02.2023

Edellisturnauksen saldona oli voitto ja tappio, joten Dynamo löytyy sarjataulukon harmaasta keskikastista, sijalta kuusi. Ei ole kuitenkaan syytä vaipua synkkyyteen, sillä voittoja päästään jahtamaan jo lauantaina Varkaudessa. Joukkueen pappaosasto(eli suurin osa) on väliviikot vältellyt lumitöitä, venyttelyä, sohvalta nousemista yms mikä olisi voinut aiheuttaa loukkaantumisen. Lisäksi junnuosasto(alle kolmekymppiset) on näemmä kiinnostuneempi jahtaamaan reikäpalloa kuin naisia baarissa, joten Varkauteen saadaan täysi rosteri virkeitä dynamolaisia.

Klo 16 RT Dynamo - KallSi

Kauden avauspelissä pysyttiin kaksi erää Sonkajärveläisten metsämiesten vauhdissa, nyt kokeillaan pysyttäskö kolmaskin. Saa nähdä millaisen rosterin sarjakakkonen KallSi saa jalkeille, kun pelimatkaa on riittämiin. Sonkajärveläisten ykkösvitja on sarjan parhaimpia kolmikoita, joten jos pisteitä halutaan, niin se pitää saada kuriin.

Klo 18 Pisaba II - RT Dynamo

Avauskohtaamisessa Dynamo esitti kauden parastaan ja vei sen tylysti 10-1. Pisaba on kuitenkin parantanut otteitaan ja viime turnauksessa kaatoinkin hyvän maalivahtipelinsä johdolla kärkijoukkue VarTan. Varmasti tasaisempi vääntö kuin aiemmin Iisalmessa, mutta voittoa lähdetään hakemaan.

Seuraa häntä: Jarkko Kainulainen

Normaalisti Jarkon ikäsillä miehillä urheilu koostuu lähinnä penkkiurheilusta, vanhojen keihästulosten muistelusta ja vesijuoksusta. Mutta niin vaan edelleen jalka kulkee puolet nopeammin kuin 25 vuotta nuoremmilla Pisaban pojilla. Työteliäs kahden suunnan sentteri on löytänyt viime aikoina paikkansa Pelkosen ja Piiraisen keskeltä. Viime turnauksessa paukutteli maalipuita, eiköhän nyt pauku kudit useamman kerran maaliverkon perukoille.

29.08.2023RAPORTTI: RT Dynamon Suomen Cup
12.06.2023Rökäletappio ry vuosikokous 21.6 kello 18.00 Tapaamossa
15.05.2023Kaikki loppuu aikanaan
29.04.2023RT Dynamon kausiyhteenveto sekä palkitut pelaajat
17.03.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 19.03.
02.02.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 04.02.
13.01.2023TURNAUSENNAKKO: Dynamo 14.01.
16.12.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 17.12.
23.11.2022ENNAKKO: Dynamo 26.11.
04.11.2022TURNAUSENNAKKO: Dynamo 06.11.

Siirry arkistoon »