ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle

08.01.2020 19:00

 Rökäletappion "superlauantai" pitää sisällään molempien miesten joukkueiden turnauksen. Edustus pelaa pelinsä Ylä-Pyörön koululla ja RT Dynamo puolestaan Iisalmen liikuntahallilla. Oman lohkonsa häntäpäästä uuden vuosikymmenen starttaava edustus lähtee parantamaan sijoitustaan ja kaventamaan eroa vain kolmen pisteen päässä olevaan lohkon kolmospaikkaan.

 Joukkue kohtaa lauantaina sarjaa ilman pistemenetyksiä dominoivan Veikot, sekä sarjajumbona väijyvän RauTun. Edessä on siis mielenkiintoiset pelit, eikä pelkästään siksi että sarjatilanne on jännittävä ja että vastustajat ovat taulukon vastakkaisista päädyistä. Oman mielenkiintonsa tuo myös meidän rosteri, jossa tullaan näkemään seurahistorian ensimmäistä kertaa farmisopimuksen suomia vahvistuksia. Iisalmen päästä on hevosmiesten tietotoimiston saamien tornihuhujen perusteella saapumassa kovan luokan pelimiehiä oman ringin avuksi.

 Apu on tarpeen ja nyt olisi jokseenkin maukas paikka niistää täydet pinnat talteen sekä häipyä hyvillä mielin kotia kohti ennen Petosen ulkonaliikkumiskiellon alkua. Vahvistuksista huolimatta kova työ täytyy pinnojen eteen tehdä, sillä Veikot on pelannut viime kauden tapaan todella vakuuttavasti. Vahvasta rosterista erottuu monta kovaa tekijää ja mm. herrat Pellinen, Siponen, Timonen, Vehniäinen & Pirhoset ovat olleet hurjassa iskussa.

 Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli melkoinen turpasauna, jollaista ei seuramme leirissä olla koettu miesmuistiin. Revanssia on siis tarjolla heti meidän päivän ensimmäisessä pelissä, joka starttaa klo 11:30.

 Toisessa pelissä vastaan asettuu joukkue, jota vastaan ei ollakaan taidettu koskaan aiemmin pelata! RautU SB nappasi aikanaan nousun kolmoseen samoissa karsintakarkeloissa, joissa meidän tie nousi pystyyn Joroisten HIF:a vastaan vuoden 2013 keväällä. RautU pelasi mallikkaasti kolmosessa pari kautta säilyttäen paikkansa sarjassa, mutta sitten jengi jäi hetkeksi pöytälaatikkoon huilaamaan. Uusi nousu on nyt tuonut porukan takaisin kolmosen parrasvaloihin, mutta eteneminen on ollut meidän tavoin tahmeaa.

 2 voittoa ja 6 tappiota-mallinen saldo oikeuttaa joukkueen tällä hetkellä lohkon 10. sijaan ja sillä sijoituksellahan lähdetään kauden päätteeksi neloseen. Helpolla RautU siis tuskin tulee pistetistä luopumaan. Joukkueen tehokkain pelaaja on kuluvalla kaudella ollut Erkki Jaamalainen, joka on kasannut 8 peliin 18 pinnaa. Maininnan ansaitsee myös Pasi Sinisalo, joka on sille päälle sattuessaa todella vaarallinen maalintekijä, äijä nimittäin saattaa tehdä yhden maalin kuuteen peliin, tai kuusi maalia yhteen peliin. Joka tapauksessa ilmaisia pinnoja siis ei ole tuossakaan pelissä jaossa.

 Lauantain turnaus tulee varmasti näyttelemään isoa roolia loppukauden osalta, sillä jossain kohtaa jatkuva ristiinpelaaminen keskikastin ja häntäpään kesken loppuu ja siinä kohtaa täytyy olla tahtoa ja valmius ottaa pisteitä pois kuljeksimasta.

 Edustus pelaa Ylä-Pyörön koululla 11.1.2020 klo 11:30 (vs. Veikot) ja klo 14:30 (vs. RautU SB). Tervetuloa seuraamaan pelejä!

07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18:5025 vuoden Rökäletappio!

Siirry arkistoon »