Edustusjoukkueen KAUSIENNAKKO!10.09.2016
Miesten III-divisioona pyörähtää käyntiin lauantaina 24.9, eli tasan kahden viikon kuluttua joten on aika hieman ruotia tulevaa kautta, sekä heittää pientä analyysia joukkueista joiden kanssa kauden aikanan pisteistä taistellaan! Seurajohto aloitti joukkueen kasaamisen jälleen hyvissä ajoin ja ihmisiä alettiin häiriköidä/painostaa/lahjoa jo reilusti ennen kesälomakautta ja saatiinpa ensimmäinen uusi mies treenirinkiin jo ennen viime kauden loppumista! Vaikka duuni aloitettiin ajoissa, alkoi joukkueen lopullinen kokoonpano hahmottua vasta heinä-elokuu-akselilla. Viime kauden rungollahan tässä mennään hyvin vahvasti, mutta yhteensä ainakin neljän, mahdollisesti viiden, viime kaudella pelanneen miehen tilalle piti kuitenkin löytää paikkaajat. Odotamme todella kovatasoista ja tasaista runkosarjaa, joten rosterin täytyy olla vahvalukuinen, jotta kestämme loukkaantumiset (joiden tuloa ei voi välttää), sekä muut mahdolliset esteet jotka rokottavat osallistumista peleihin. 3. divisioonalohko, jossa Rökäletappio pelaa, on ennakko-odotusten mukaan tasainen ja ehkä kovatasoisempi moneen kauteen. Viime kausinahan lohkossa on yleensä ollut ainakin yksi porukka, joka ei tuohon sarjaan kuulu ja jengin rooliksi on jäänyt lähinnä pisteautomaattina toimiminen. Tälle kaudelle pajazzo on kuitenkin tyhjentynyt melkoisesti, nimittäin kaksi joukkuetta nousi porrasta ylemmäs kakkoseen sekä kaksi joukkuetta putosi neloseen. Seuraavaksi pieni analyysi jokaisesta lohkon joukkueesta sekä villi veikkaus jokaisen porukan sijoituksesta! In-Team, Kuopio Kaudella 2012-2013 ensiesiintymisensä tehnyt joukkue, joka eteni kolmosdivariin ilman ainoatakaan tappiota. Korkeammilla sarjatasoilla kulmahampaansa hioneista kokeneista pelimiehistä koostuva joukkue murjoi kaikki vastustajansa 5. divisioonassa ja nelosessakin tappiolukema säilyi nollassa, mutta kolmosessa joukkue on jokusen tappion joutunut kokemaan. Kuopiolaiset ovat kuitenkin sijoittuneet lohkon kärkipäähän joka kausi kolmosessa pelatessaan. Viime kauden päätteeksi In-Teamille taidettiin tarjota paikkaa kakkoseen, mutta jengi jäi kolmoseen. Ehdottomasti jälleen potentiaalinen kärkiporukka. Sijoittunee sijoille 1-2 FBI, Iisalmi Legendaarin iisalmelaisporukka on pelannut pitkään sarjatasoilla II- , III-divari ja vaikka sarjapaikka onkin välillä tiukassa ollut, ovat kokeneet pelurit onnistuneet pitämään jengin pinnalla ja kolmosen tontti on säilynyt. Nyt alkaa kuitenkin jo väkisin tehdä tiukkaa, jos Tero Haverinen kavereineen ei ole saanut lisää pelimiehiä mukaan. Suhteellisen pienellä rosterilla pelannut joukkue tulee kohtaamaan kovia haasteita kauden aikana ja joukkue tarvitsee mm. Teemu Viiolta hurjan tukun maaleja säilyäkseen sarjassa. Sijoittunee sijoille 8-10 LeBa-96 juniorit, Kontiolahti Mitä ikinä Lehmossa näinä päivinä tehdäänkään, siellä tehdään oikeita juttuja! LeBalla onkin lähestulkoon "pesät täynnä", eli joukkueita löytyy melkein jokaiselta sarjaportaalta! Junnut voittivat viime kaudella oman lohkonsa ja kaatoivat kuopiolaisen Painkillersin suurinumeroisesti nousukarsinnassa. Joukkue tosin oli paikalla kahdeksan pelurin voimin... se, että minkälainen nippu Kontiolahdelta sarjapeleihin saapuu, on pieni mysteeri, mutta taitoahan sieltä löytyy! Sijoittunee sijoille 5-7 Juankosken Pyrkivä, Juankoski RT:n monivuotinen kilpakumppani pelasi hyvän debyyttikauden kolmosessa ja joukkue varmistikin paikkansa jo hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä. Iloista ja vauhdikasta salibandya pelaava joukkue on kuitenkin vakoilutietojemme mukaan menettänyt jokusen pelaajan, sekä isänmaalliset pakotteet hankaloittavat nuorison pelaamista... tämä voi olla kohtalokasta ja JuPy joutunee todella kovilla tasaisessa lohkossa. Sijoittunee sijoille 8-10 FB JoPa, Joensuu RT:n viimekeväinen karsintavastustaja sai erittäin ansaitusti paikan kolmosesta kevään päätteeksi! Kokeneista pelimiehistä koostuva nippu pelaa fyysistä peliä, miehillä on taitoa, joukkueen pelissä on ideaa ja porukka pelaa todella hyvällä meinigillä. Näillä spekseillä pääsee jo pitkälle ja uskomme JoPan säilyttävän sarjapaikkansa suoraan! Sijoittunee sijoille 5-7 VehVe X Vehmersalmen Vesan kakkosjoukkue on myös RT:lle tuttu. Jengit löivät yhteen pari kautta takaperin samassa nelosen lohkossa ja kauden päätteeksi X nousikin kolmoseen. Joukkueen debyytti 3. divisioonassa oli upea, sillä joukkue oli viimeiseen turnaukseen asti mukana taistelemassa paikasta kakkosen karsintoihin. Sijoitus oli kuitenkin 4. ja kausi päättyi runkosarjaan. Varmasti kumminkin jälleen vahva haastaja sarjan kärkeen ja jos Suomen cupin peleihin peilataan, niin melkoisen kuumia pelejä saattaa olla odotettavissa! Josba II Josban kakkosporukkaa on tietojemme mukaan junioripohjainen nippu, kuten LeBa-junnut sekä Welhot Akatemia, joten odotettavissa on nopea ja taitava porukka, joka varmasti haastaa kenet tahansa tässä lohkossa. Joensuussa tunnetusti on aina ollut kovia nuorisonippuja joten tämäkään jengi tuskin tekee poikkeusta! Sijoittunee sijoille 4-6 SB Welhot Akatemia Welhot Akatemiasta tuli kevään ja kesän aikana Welhojen kakkosjoukkue, kun SB Welhot Nilsiä vaihtoi Apassit-nimen alle. Welhoakatemia on ollut kova ehdokas lohkon kärkipäähän kaikkina kausina, jotka jengi on kolmosessa viettänyt. Kovista tulevaisuuden nimistä ja parista divarijyrästä koostuva joukkue on varmasti vahva kandidaatti jatkamaan kauttaan runkosasarjan jälkeen kakkosen karsinnoilla! Sijoittunee sijoille 1-2 Vuorelan Veikot Nyt se sitten viimein tapahtuu, Rökäletappio ja Veikot kohtaavat samassa runkosarjalohkossa! Kakkosdivarissa asti pelanneet Vihreät Kuninkaat ovat pelannet kolmosessa vaihtelevalla menestyksellä: Kaksi kautta takaperin joukkue taisteli jopa nousukarsintapaikoista, mutta loukkaantumisten riivaamana Veikot joutui viime kaudella putoamiskarsintoihin. Vihreäpaitainen joukkue kuitenkin säilytti paikkansa ja on jälleen pelissä mukana. Rosterissa on kuulemma muutamia muutoksia ja kyllähän Janne Mönkkösen johtama Veikot aina kilpailukykyisen nipun saa kasaan. Siilinjärven herrudesta otellaan siis kahteen otteeseen ja molemmat ottelut pelataan vieläpä Ahmolla! Tunteikasta ja kovaa säbäherkkua siis tarjolla kauden mittaan! Sijoittunee sijoille 5-7
|