ENNAKKO: Edustuksen 8. turnaus!22.02.2017 12.00
Laitetaanpa RT-miehen seikkailujen lomassa myös hieman ennakointia tulevan lauantain koitoksista! Savo-Karjalan 3. divisioonan runkosarja lähenee loppuaan ja tarinan juoni tiivistyy entisestään. Kauden toisiksi viimeinen runkosarjaturnaus pelataan Rökäletappion isännöimänä Ahmon koululla ja isoja pisteitähän jälleen olisi jaossa! Lohkon tilanne on äärimmäisen tasainen ja tässä kohtaa ainostaan yhden joukkueen kohtalo on sinetöity, sillä lohkon hännille juuttunut Josba II putoaa varmuudella ensi kaudeksi 4. divisioonaan. Muutoin kaikki on vielä auki ja etenkin keskikastissa tullaan käymään hurjaa vääntöä suorasta säilymisestä, sekä viimeisestä nousukarsintapaikasta puhumattakaan lohkon voitosta käytävään vääntöön! Lohkon ykköstilahan tosiaan oikeuttaa suoraan nousuun 2. divisioonaan ja sijat 2. sekä 3. pääsevät pelaamaan noususta karsintapelien muodossa. Rökäletappio onnistui viime turnauksessa nappaamaan sarjan kärkipaikan takaisin itselleen, mutta eroa toisena olevaan SB Welhot Akatemiaan on vain 1 piste! Sanomattakin on selvää, ettei virheisiin ole varaa. RT:n vastustajat ovat ilman muuta vaarallisia porukoita: Heti aamulla klo 10 vastaan asettuu paikallisvastustaja Vuorelan Veikot ja illalla klo 18 kohdataan LeBa-96:n "juniorit". Avauspeli tulee olemaan huima taisto ja tärkeiden sarjapisteiden lisäksi pelissä on toki myös Siilinjärven herruus! Joukkueet kohtasivat syyskierroksella niinikään Ahmolla ja silloin tarjoiltiinkin todella yleisöystävällistä salibandya ottelun päätyttyä värikkäiden vaiheiden jälkeen tasalukemiin 7-7! Veikot on tällä hetkellä sarjassa sijalla 8 ja siis toistaiseksi vielä putoamiskarsintapaikalla. Helppoa peliä on turha odottaa, sillä Veikot on pistänyt kampoihin kaikille vastustajilleen tällä kaudella varsin mallikkaasti ja joukkue on kärsinyt todella niukkoja tappioita. Jotain tästä tasaisuudesta kertoo joukkueen maaliero (70 tehtyä, 68 päästettyä, eli +2), kun esimerkiksi Veikkojen edellä taulukossa olevan Juankosken Pyrkivän maalisuhde on 16 osumaa pakkasella ja Veikkojen takana, kolmen pisteen päässä vaaniva FBI puolestaan on pakkasella 21 maalia! Odottaa sopii siis hurjaa taistoa! Toisessa ottelussa vastaan asettuu ex-liigajyrä Juri Jolkkosen johtama LeBa-96 juniorit. RT:n tavoin sarjaan tälle kaudelle noussut kontiolahtelaisjoukkue on tässä vaiheessa kautta lohkossa sijalla 6, 13 pistettä keränneenä ja joukkue on 3 pistettä jäljessä viimeistä nousukarsintapaikkaa hallussaan pitävää In-Teamia, mutta vain pisteen edellä putoamiskarsijan paikalla olevaa Veikkoja! Joukkueet kohtasivat tammikuussa Studentialla ja tuolloin RT vei tasaisen väännön lopulta nimiinsä lukemin 5-1. Lohko on siis todellakin ennätystasainen ja Ahmolla tuskin vielä nähdään lopullisia ratkaisuja, mutta omia asetelmiaan joukkueet voivat parannella viimeistä, Kontiolahdella pelattavaa, turnausta varten. Rökäletappio pelaa siis klo 10 (Veikot) ja klo 18 (LeBa-96 juniorit), tervetuloa seuraamaan otteluita! Paikalla palvelee kioski! Seuraa heitä: Henri "KA-BOOM" Kainulainen Puolustuksen johtohahmo, jonka alkukausi oli rikkonainen mutta nyt mies alkaa päästä kuntoon kun panokset kovenevat! "RoboCop" omaa yhden sarjan kovimmista laukauksista ja voimaahan "Höpöstä" löytyy kuin pienestä kylästä! Oman maalin edessä on tarjolla siis vain makuupaikkoja! Pasi "35" Eskelinen Seuraikoni ja legenda ei ole ollut aivan niin paljoa valokeilassa, kuin aiempina kausina mutta mies on ollut todella tärkeä osa joukkuetta ja armottomana pistelinkonakin tunnettu herra on tehnyt jäätävän määrän näkymätöntä työtä RT:n vahvassa haalariketjussa SMV:n ja Tiksan kanssa. Ahmolla kuitenkin on odotettavissa, että verkko heiluu! Antti "Slaikka" Laitinen Kapteeni is back! Antti on ollut sivussa kahdesta edellisestä turnauksesta, mutta nyt kippari on jälleen mukana! Pitkän linjan RT-peluri on johtanut joukkueensa upeasti jälleen lohkon kärkikahinoihin ja Laitisen veljesparin vanhempi versio on takuuvarmasti jakelemassa Kainulaisen kanssa makuupaikkoja RT-maalin edustalta! |