Karsintapaikka karkasi kahteen tasapeliin - RT Dynamo lohkon kolmas04.04.2017 Sunnuntaina 2.4. pelattu V-divarilohko 36:n turnaus päättyi RT Dynamon osalta kahteen tasapeliin. Molemmissa otteluissa vastustaja kiri päätöserässä ja loppuhetkillä takamatkalta tasoihin. Katkera sivumaku on kuitenkin jo haihtumaan päin, sillä kolmossija oli lilavalkoisen kakkosjoukkueen historian paras saavutus. Vielä kerran Iisalmeen. Intoa ja suoranaista hehkua autoissaan tursunut jengi suuntasi kohti klo 13 alkanutta avauspeliä viitostietä pohjoiseen. Teoreettiset mahdollisuudet lohkon kakkossijaan olivat edelleen olemassa, mutta käytännössä saumat olivat hyvin pienet. RT Dynamo – Postimies & pojat 7-7Jakeluhäiriöitä postin kulkuun lähdettiin lisäämään seuraavalla kokoonpanolla: M. Kumpumäki – T. Kesti – J. Piiroinen M. Nurmi – A. Toivanen J. Suvela (mv) Postimiehen peleissä on yleensä mätetty maaleja kumpaankin päähän, eikä iltapäivän ottelu tuottanut poikkeusta sääntöön. Reilun minuutin jälkeen vastustajan tekemä avausmaali kuitattiin onneksi nopeasti, kun Elmeri Koskisen etunurkkasivallus yllätti maalivahdin. Pari minuuttia myöhemmin Mika Kumpumäki ja Janne Piiroinen sahasivat klap-klappia hyökkäyspäähän. Janne yritti ampua tyhjiin, mutta laukaus taas vaihteeksi epäonnistui ja vedosta tulikin täydellinen syöttö Mikalle takatolpalle. Onneksi edes toinen laitahyökkääjistä osuu. Postimies kuittasi pelin tasoihin erän lopussa ja meni toisen erän alussa johtoon. Niko Huusko kuitenkin täräytti maalin edestä pelin tasoihin viiden minuutin pelin jälkeen. Pari minuuttia myöhemmin kakkoskentällisellä oli vaihto kesken, kun Kimmo Pölkki viiletti tukka hulmuten oikeaa laitaa pitkin ja sai pallon kohoamaan, vaikka juoksunappi oli pohjassa. Pallo takanurkkaan ja RT taas johtoon. Tommi Myöhänen kaunisteli vielä lukemia ennen erätaukoa. Kimmo Pölkki kuori itsestään vielä maailmanluokan viimeistelijän. (Kuva: Antti Tyni) Juuso Sirkko tipahti alakerran riveistä toisen erän aikana. ”Siken” selkä sai maistaa vastustajan mailan tuppea, eikä juokseminen enää luonnistunut. Itsensä lämpimänä pitänyt Janne Kuitu hyppäsi tämän tilalle kolmospariin. Myös Antti Koljonen tipahti kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla mies veti happea pallon läsähdettyä suoraan toiseen kassiin. Vain hetkeä myöhemmin vastustajan osumatarkkuus oli parempi ja veto jäi tällä kertaa keskelle vartta. Koko joukkue maalivahti Joni Suvelan ohella arvosti suuresti puolustajan blokkauksia. Tuskissaan kierinyttä miestä arvostettiin sen verran, että kukaan ei vaihtopenkillä edes nauranut klassiselle tilanteelle. Pirun vaikeaa kyllä teki, mutta pokeri piti. Heti päätöserän alkuun Koskinen teki illan toisensa ja muutaman minuutin päästä Pölkki heilutti jälleen maaliverkkoa. Tulostaulun ledeissä särisi 7-3 –lukemat ja kaikki Rökiksen kannalta oikein hyvin. Ottelua oli jäljellä enää reilu kymppi. Tässä vaiheessa Dynamon perisynti nosti taas päätään. Hyvässä ja helpossa tilanteessa asioiden odotetaan tapahtuvan itsestään ja pelissä siirryttiin mukavuusalueelle. Postimies teki kolme maalia tuurilla ja taidolla reiluun minuuttiin. Rökis oli jälleen ureat sukissa johtoasemassa. Kolme ja puoli minuuttia ennen loppua peli oli tasan. Kaksinkamppailuita ei voitettu ja taitava vastustaja onnistui paikoissaan paremmin. Tasapeli kuitenkin riitti RT Dynamolle turvaamaan kolmossijan, sillä Postimies oli hävinnyt aiemmassa pelissään neloseen nousseelle SB Lapinlahdelle. Neljän maalin johtoaseman menetys luonnollisesti harmitti, mutta vastassa oli kuitenkin yksi lohkon taitavimmista joukkueista. Yleensä Postipojat ovat olleet matkassa hädin tuskin kahdella vaihtomiehellä, nyt Iisalmessa oli kaksi kentällistä. Tempo oli aivan eri luokkaa kuin normaalissa Postimiehen kävelyottelussa. Tuomarilinja piti ottelussa hyvin loppuun asti. Miestä sai ottaa kunnolla ja mailatkin kopsuivat voimakkaasti. Kaiken rehellisyyden nimissä on mainittava, että Dynamolta jäi ainakin pari selvää jäähyä viheltämättä. Teräskassi Antti Koljonen palkittiin Ottelun Rökäleenä. Rökis-TV:n pelinjälkeinen haastattelu Antista - KLIK SB Welhot III – RT Dynamo 5-5Kauden päätösottelussa riitti vielä latausta monella tasolla. Vastassa oli monen Rökis-pelaajan entinen joukkue. Yksi näistä pelaajista oli Janne Kuitu, joka oli jo aiemmin väläytellyt mahdollista uran päätöstä tähän peliin. Joukkue- ja valmennusjohto nimitti Jannen otteluun kapteeniksi, josko tämä viimein tästä jo älyäisi tehdä suotuisan päätöksen. Kokoonpano: M. Kumpumäki – T. Kesti – J. Piiroinen A. Koljonen – A. Toivanen P. Koponen (mv) Selkävaivainen Sirkko jäi kokoonpanosta sivuun. Iisalmeen saapunut Jesse Leskinen tuli tutulle paikalleen kolmoskenttään ja Tommi Myöhänen siirtyi alakertaan. Miika Pahkala oli valmiina hyppäämään kehiin. SB Tumut oli pöllyttänyt kuumassa ottelussa Sonkajärven KallSi II:a, joten heidän karsintapaikkansa oli sinettiä vaille valmis. Eihän kärkiporukka enää sarjajumbo-FBI:lle häviäisi missään nimessä… Ottelu alkoi Dynamon kannalta suotuisasti. Puolen minuutin jälkeen Toni Kesti heitti jälleen kerran yhden maagisen poikkikentän syötön Alarik Toivaselle, jonka one-timer epäonnistui kuitenkin räikeästi. Onneksi, sillä perinteisen takaseinän sijaan laukaus meni kerrankin mattoa pitkin ja verkon perukoille. Erän puolivälin jälkeen Welhot tasoitti, mutta ihmeelliseen maalivireeseen äitynyt ja NHL-maalikoosteet ilmeisen tarkasti katsonut Pölkki pisti maailmanluokan ohjurilla pallon maalin kattoon Lauri Laulaisen laukauksesta. Maaleja tehtiin vuorotahtiin aina toisen erän loppuun asti. Leskisen maalilla RT lähti päätöserään johtoasemassa. Ottelu oli tuomarilinjan osalta muuttunut yhä oudommaksi mitä pidemmälle peli eteni. Sama pari Kokkonen-Loikkanen vihelsi myös Postimies-ottelun ja linja oli nyt aivan erilainen. Rikkeitä vihellettiin välillä pikkutarkasti ja välillä ukossa sai roikkua kaksin käsin kiinni. Alasarjapelaajana ei kai pitäisi valittaa, sillä saamme aina peleihin tuomarit. Pelaamisen nautinto kuitenkin hieman kärsii kun kentällä ei tiedä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Jussi Pellikka otti ottelun ainoan rangaistuksen päätöserän puolivälin jälkeen, mutta lilavalkoinen piti pintansa. Welhot otti maalivahdin pois jo hyvissä ajoin, mutta Lauri Laulainen lapioi kylmää vettä liigaorganisaation niskaan ja heitti pallon tyhjään rysään minuutti ennen päätössummeria. Lauri Laulaisen tyhjiin tekemä maali ei vielä riittänyt. (Kuva: Antti Tyni) No mitäs sitten tapahtui? Joukkue jäi odottelemaan päätössummeria. Hyökkääjien selät suoristuivat ja pakit eivät viitsineet pelata tilanteita miehekkäästi loppuun. Heti aloituksen jälkeen Welhojen puolustaja sai kävellä hyvään vetopaikkaan ja Lyytis-Timo iski puheenjohtajan arvokkuudella irtopallon sisään. Aikaa oli tässä vaiheessa jäljellä 46 sekuntia. Pallo keskelle, peli käyntiin ja Jukka Eskanen kipitti vielä kertaalleen luukulta pois. Puolustajalle annettiin tilaa nousta, peitot jäi puuttumaan ja pallo takanurkkaan ajassa 44.38. Welhot taisteli hienosti ja rohkeasti loppuun asti. Heille täysin ansaittu piste. Päätössummerin soitua omaa peliään odottaneet SB Tumujen pelaajat tuulettelivat karsintapaikan varmistumista. Viimeinen FBI-ottelu oli pelkkää kosmetiikkaa. Uran päätöspuhetta odottanut joukkue valitsi Janne Kuidun Ottelun Rökäleeksi. Viikonloppu sai vielä mustemman käänteen, kun Kuitu ilmoitti vielä jatkavansa sittenkin uraa. - Tämä joukkue kaipaa vielä voimaa tiukkojen pelien kääntämiseen, enkä siksi voi vielä jättää teitä tässä tilanteessa, Kuitu lausui kopin hiljentäen. Rökis-TV jututti Lauri Laulaista ja Tommi Myöhästä ottelun jälkeen - KLIK Vaikka harmitus heti pelin jälkeen oli monellakin pelaajalla ankaraa, pelaajistossa osattiin kuitenkin nähdä kokonaiskuva. Kolmossija oli paljon enemmän, mitä kauden alussa osattiin odottaa. Nälkä kasvoi syödessä ja voitontahtoinen joukkue lähti kauden edetessä aidosti voittamaan jokaista ottelua. Harmitus löi silmille vielä kopista poistuessa. Koko olemassaolonsa ajan voitoitta pelannut FBI II johti SB Tumuja vastaan 3-1 ensimmäisen erän lopussa! Lopulta iisalmelaiset kairasivat historiansa avausvoiton ja Tumut jäi tasapisteisiin RT Dynamon kanssa. Keskinäiset ottelut ratkaisivat karsijan paikan kuopiolaisille. Loppuhetkien sulamiset koituivat siis kalliiksi RT Dynamolle. Jossittelu on kuitenkin äärimmäisen turhaa. SB Tumut olisi ihan taatusti ollut erilaisella ilmeellä viimeisessäkin pelissä, mikäli ottelussa olisi ollut vielä panosta. Kun karsintapaikka oli ratkennut, takki taisi olla totaalisen tyhjä. RT Dynamo kiittää lohkon muita joukkueita ja kaikkia kannattajiaan kaudesta 2016-2017! Tarkempaa analyysia kaudesta ja pelaajista on luvassa vielä myöhemmin keväällä. Lohkon lopputilanne ja tilastot - KLIK One more year. Keep your head up. |