TURNAUSRAPORTTI: RT Dynamo kairasi murskavoitot!31.10.2016 Lauantaina 29.10. Sonkajärvellä pelatussa turnauksessa RT Dynamolla oli kunnon maalikarkelot. Joukkue sai parannettua maalieroa reippaasti plussan puolelle kahden etukäteen selvästi heikomman joukkueen kustannuksella. Kolmella kentällä jyränneen Dynamon avaintekijät kahteen komeaan voittoon olivat hyvä maalivahtipeli, pallonhallinta ja riittävä viimeistely. Täydellisyyttä peli ei kuitenkaan komeista voittolukemista huolimatta missään vaiheessa hiponut. Rutiinitaso oli kuitenkin selvästi vastustajia parempi. Heikkoja lenkkejä lilavalkoisten ryhmästä ei löytynyt. RT Dynamo – KallSi II 6-1Aamupeli alkoi siilinjärveläisille suotuisissa merkeissä, kun Elmeri Koskinen räväytti avausmaalin hyvän nousunsa päätteeksi jo avausminuutilla. Tämän jälkeen tilanne rauhoittui, eikä lisäosumia taululle tullut hyvästä hallinnasta huolimatta. KallSi tasoitti heti toisen erän alussa. Pallo lipsahti harmittavasti Joni Suvelan kädestä sisään, mutta tämä jäikin Jonin ainoaksi virheeksi ottelussa. Maalin jälkeen isännät saivat pienen painostuksen aikaan ja tämä toimi hyvänä herätyksenä Dynamolle. Tempoa nostettiin ja vähän ennen erän puoliväliä vastustaja joutui alivoimalle. Dynamo hyödynsi ylivoimatilanteen ja nousi ansaitusti johtoon, kun kapteeni Niko Huusko tälläsi suoraan syötöstä pallon laahukseen. Loppuerä menikin vieraiden nuottien mukaan ja lukemat kaunistuivat Janne Piiroisen ja Juuso Sirkon osumilla. Kaikkiin kolmeen toisen erän maaleihin syötöt jakoi ykköskentän sentteri Toni Kesti. Yhteinen tekijä jokaiseen osumaan oli se, että maalintekijät saivat tällätä pallon Kestin syötöstä todella avoimeen maaliin. Ratkaisun makua oli lopullisesti ilmassa RT:n päästyä toistamiseen ylivoimalle. Jussi Pellikka laukoi lähivaparista tukka hulmuten pallon saman tien verkkoon. Nuoren isäntäjoukkueen ryhti kyyristyi lopullisesti Huuskon lauottua loppulukemat erän viimeisellä puoliskolla. Avausmaalin tehnyt Koskinen alusti molemmat osumat. Ottelun Rökäleeksi valittiin Huusko, joka maalien lisäksi auttoi joukkuettaan alakerrassa kiitettävällä asenteella. Muita joukkueen ehdottomia onnistujia olivat Koskinen (1+2), maagisia alustuksia tehnyt Kesti (0+3) ja kahteen suuntaan töitä tehnyt puolustaja Juuso Sirkko (1+1). Maalivahti Suvela nollasi kriittisillä hetkillä monta vastustajan tilannetta ja ilman harmittavaa lipsahdusta myös Joni olisi saanut merkattua nollapelin tililleen. Katso Niko Huuskon pelinjälkeinen hikihaastattelu tästä! FBI II – RT Dynamo 0-11Parin tunnin odottelun jälkeen lilavalkoisten urakka jatkui iisalmelaista FBI:n kakkosjoukkuetta vastaan. Joukkueessa oli monen ikäisiä pelaajia aina todella nuorista lahjakkuuksista aina vähän kokeneempiin puurtajiin. Lähtökohdat eivät olleet heille helpot, sillä avauspelissä SBL latoi 12 maalin eron puoli minuuttia ennen täyttä aikaa ja kahdella vaihtomiehellä kenttiä kierrättäneet keltapaidat vaikuttivat olevan todella puhki jo avauspelin lopussa. Ottelupalaverissa dynamolaisia muistutettiin pitämään silti kaikesta huolimatta rotsi ja kauluspaidan ylinkin nappi tiukasti kiinni, sillä alasarjoissa voi sattua aina kaikenlaista. Avausmaalia saatiin odottaa aina kuudennelle peliminuutille saakka, mutta muuten ottelu oli käytännössä yhtä maalia. Vapauttavan 1-0-osuman laukoi taas Elmeri Koskinen. RT Dynamon 3-0-maalissa nähtiin joukkueen aitoa riemua joukkuekaverin puolesta. Lähinnä tervettä ja vähemmän tervettä keljuilua koko RT-uransa niskaan saanut Miika Pahkala teki vihdoin ja viimein avausmaalinsa, ja pallo otettiin talteen koko joukkueen riemuitessa. Ykköskentän laidalla luutinut Pahkala sai nauttia Kestin ja Piiroisen tarjoiluista ja viimein Miikakin osui haulikolla ladon seinälle, jonka sisällä hän oli. Kahden erän jälkeen lukemat olivat 5-0, mutta joukkueessa oli silti runsaasti tyytymättömyyttä omaan pelaamiseen. Tempo oli alhainen ja homma oli kaukana omasta parhaasta tasosta. Joukkue päätti nostaa karvausta ylemmäksi päätöserään ja laittaa jalat vielä kerran liikkeelle. Homma tuotti komeasti tulosta. Pahkala teki toisen maalinsa ja puoli minuuttia myöhemmin myös erinomaisen ottelun pelannut Jesse Leskinen osui iisalmelaisten maaliin. Minuutti tästä ja Toni Kesti sai tililleen viimein myös maalinkin. Lopussa etenkin Kestin kenttä dominoi FBI:n hyökkäyspäässä, mutta koko joukkue haki 12. maalia liian väkisin. Vastapainona yltiöpäiselle hyökkäämiselle nähtiin monta vaarallista tilannetta Paavo Koposen maalin edessä, mutta näistä selvittiin onneksi säikähdyksellä ja ”iisalmelaisten kauhu” merkkautti uransa toisen nollapelin Dynamon riveissä. Ottelun Rökäleeksi valittiin Mikko ”Mr. Kemijärvi 1997” Nurmi, joka teki joukkueensa toisen maalin ja luuti alakerrasta pallot väljemmille vesille. Kesti jatkoi pisteillä mässäilyä naatiskelemalla tehot 2+2. Elmeri Koskinen teki hattutempun ja antoi vielä yhden syöttöpisteenkin. Myös Janne Piiroisen suoritukset molemmissa peleissä ansaitsevat kunniamaininnan. Rauhallinen tilanteiden rakentelu palkittiin kolmella syöttöpisteellä. Katso Miika Pahkalan hikihaastattelu tästä: FBI II:lle täytyy antaa kunnia siitä, että pojat jaksoivat karvata ja yrittää maalia aivan loppuun saakka. Pienellä kokoonpanolla tahkoaminen ei ole herkkua, mutta asennetta löytyi loppuun saakka. Nuori maalivahti on selvästi lahjakas ja hänestä tulee vielä varmasti kova tekijä. Täytyy vaan ihmetellä, onko hänen aivan välttämätöntä olla mukana FBI:n kakkosjoukkueen mukana joukkueen nykyisessä tilanteessa? Kaksi ottelua ja maaliero 0-23 ei varmastikaan paranna herkässä ja hyvässä oppimisiässä olevan potentiaalisen lahjakkuuden itseluottamusta, kun enemmän kuin joka kolmas veto helähtää selän taakse. Yhteenveto ja Dynamon jatko-ohjelmaValmennusjohto on tyytyväinen otteluiden loppulukemiin, vaikka lähellekään parasta Dynamoa ei nähty Sonkajärvellä. Toisaalta säkenöinnille ei ollut tarvetta. Sataprosenttinen ylivoimapeli antoi uskoa sille, että harjoituksissa tehty työ kantaa hedelmää. Tosin toinen yv-maali tuli vaparista ja siinäkään ei noudatettu sovittua kuviota… KallSin seuraorganisaatiolle on esitettävä jälleen suuret kiitokset erinomaisista turnauspuitteista. Kahvio on toiminnassa joka kerta. Tälläkin kertaa tarjolla oli varmaan neljää eri makeaa ja suolaista vaihtoehtoa - lisäksi vieläpä hedelmäsalaattia todellisille terveysintoilijoille! Alasarjajyrät esittävät nöyrät kiitokset hyvästä palvelusta. RT Dynamo on nyt sarjassa komeasti toisena ja karsijan paikalla, mutta täytyy muistuttaa että alkukauden otteluohjelma on suosinut lilavalkoisia. Myös avauspeli olisi ollut voitettavissa ilman kauden aloituksen jännitystä ja hermoilua. Porukka mitataan nyt tosissaan seuraavassa 20.11. sunnuntaina Studentialla pelattavassa turnauksessa, jossa vastassa ovat SBL ja Liiga – lohkon kaksi ehdotonta kärkijoukkuetta. Eero Väänäsen kausi ja kenties koko urakin ovat ohi. Ensimmäisessä turnauksessa tullut polvivamma on sen verran paha, että Rökäletappion luottomiestä tuskin enää kaukalossa nähdään. Valmennus- ja joukkueenjohto ovat pitäneet jo alustavan palaverin joukkueen vahvistamisesta ja siirtomarkkinoita tutkaillaan joukkueen budjetin sallimissa raameissa. Kokonaisuutena joukkueen pelaajatilanne on kuitenkin erinomainen. Sonkajärvellä mukana oli kolme kentällistä + kaksi maalivahtia. Lisäksi treeneissä pelaajia on ollut todella hyvällä prosentilla. Ainakin alkukauden perusteella V-divisioonassa luutii nyt kaikkien aikojen sitoutunein RT Dynamo. Sekä valmennus- että joukkueenjohto esittävät suuret kiitokset pelaajilleen. |