Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"

21.12.2018 18.00

 3. divisioona jäi joulutauolle sarjapelien osalta viime viikonloppuna ja nyt hieman perkaillaan sekä analysoidaan hieman tämän kauden tähän astista matkaa.

Kauden 2018-2019 esivalmistelu aloitettiin jo hyvissä ajoin ja liikkeellä oltiin huomattavasti aikaisemmin kuin aiemmilla kausilla. Ensimmäiset siveltimen vedot nimittäin vedettiin jo vuoden 2017 lopulla ja kauteen päätettiin panostaa isolla kädellä.

 Kauden tavoitteeksi asetettiin sarjanousu ja miksipä ei. Kaksi edellistä kautta olivat olleet hyviä ja oli nähtävissä, että pystymme haastamaan muut sarjan joukkueet. Eteenpäin pyrkivänä joukkueena tuo tulisi olemaan seuraava, hyvin suuri askel eteenpäin.

 Pelaajia alettiin skoutata toden teolla ja siirtomarkkinoilla kävikin hyvä "pulla" ja jengiin saatiin useampi hyvä vahvistus... toki muutama iso kala ui pyydyksiemme ohi, mutta joukkueen rosteriin oltiin (ja ollaan toki edelleenkin!) tyytyväisiä loppukesästä, kun todellinen valmistautuminen kauteen alkoi.

 Pelit alkoivat tuttuun tapaan Suomen cupissa ja matka kesti toiselle kierrokselle, joka oli myös vähimmäistavoite "cup-runin" osalta. Avauskierroksella piipahdettiin Varkaudessa ja vastaan asettuivat IisKi sekä lopulta Joutsan Flanels. Molemmista peleistä otettiin voitot ja suora lippu kakkosrundille. Turnaus pelattiin hieman vajaalla miehityksellä ja tämä loukkaantumisten yms. muiden poissaolojen vitsaus on harmi kyllä seurannut meitä aina tänne asti.

 Cupin toisella kierroksella vastus koveni pykälän ja vastassa oli lopulta Tampereen Classicia vastaan pelaamaan päässyt Hatsina Mikkelistä sekä Spartak JNS. Tuo turnaus vedettiin todella kapealla ringillä, mutta lopputulos oli olosuhteisiin nähden kohtuullinen. Erityisesti Hatsinaa vastaan taisteltiin hienosti koko ottelu. Cup-taival päättyi kuitenkin tuohon turnaukseen ja keskittyminen siirtyi sarjaan.

 Sarjan avausturneeseen, Nurmekseen, saatiin hyvä rinki kasaan ja avauspeli käynnistyikin mallikkaasti... ottelun toinen erä koitui kohtaloksemme ja tuloksena niukka tappio. Ensimmäinen kauden avauspelissä koettu tappio useaan kauteen... toisessa pelissä parannettiin huomattavasti ja voittotili aukesi. Avausturneen saldo oli 2 pistettä, paljon jäi parannettavaa jatkoa varten.

 Kauden toista turnausta pidettiin haastavana, koska saldomme ei ole ollut kotikaukalossa aivan paras mahdollinen. Joukkueen lataus oli kuitenkin kohdillaan ja avauspeli IisKia vastaan oli siihen astisista peleistämme paras. Toisessa pelissä voitto oli lähellä, mutta sarjan kärjessä edelleen keikkuva Veikot sai tasoitettua pelin ottelun loppuhetkillä.

 Kolmas turnaus pelattiin Studentialla ja hyvän kolmen pelin putken jälkeen uskottiin, että Kuopiosta pystytään tuomaan täysi pistepotti. Toisin kävi, sillä Coach Team kaatoi meidät harmittavan niukasti avauspelissä ja tappiosarkaakkeeseen napsahti uusi merkintä. Toisessa pelissä oltiin kuin eri joukkue ja FBI kaatui komeasti 6-5.

 Kauden puoliväli alkoi jo häämöttää turnauskiertueen saapuessa Joensuuhun. Avauspelissä isäntäjoukkue Spartak otti pisteet talteen lukemin 4-2, mutta toisessa pelissä oltiin taas "omia ittejämme", erityisesti viimeisen erän kova purske tuotti lopulta komean voiton ja taas oltiin mukana kärkipään taistossa.

 Kauden puoliväli saavutettiin Iisalmessa, mutta menestys jäi turnauksessa heikoksi. Tasapeli ja tappio eivät lämmittäneet, mutta tuo yksikin piste tulee olemaan varmasti tärkeä, kun runkosarja on pelattu sekä joukkueet lyödään lopulliseen järjestykseen.

 10 pelatun ottelun jälkeen saldomme on 4 voittoa, yhtä monta tappiota ja 2 tasapeliä. Sijoitus on tällä hetkellä 6. Viime kaudella tähän aikaan kasassa oli 7 voittoa, 2 tappiota ja yksi tasapeli. Toissa kaudella puolestaan voittoja oli niinikään 7 ja lisäksi tasapelejä oli 3.

 Tällä hetkellä ollaan hieman takamatkalla edellisiin kausiin nähden, mutta sarjan kakkospaikkaan on tällä haavaa vain kahden pisteen matka. Voisi siis sanoa, että ei huono muttei myöskään riemunkiljahduksiin nostava tulos. Tiukat pelit ovat olleet haasteellisia ja olemme kokeneet harmittavia maalin tappioita, sekä pari tasapeliä olisi ollut hoideltavissa voitoiksi. Sarjan jopa ennennäkemätön tasaisuus on kuitenkin pitänyt meidät pelissä mukana ja kaikki on edelleen mahdollista. Toki esimerkiksi kuuden pisteen ero sarjan kärkeen on paljon, vaikka pelejä vielä jäljellä 8 kappaletta onkin... kurottavissa sekin toki on!

 Hankala sanoa, että mistä homma on jäänyt parin ottelun kohdalla kiikastamaan, eikä yksittäistä syytä varmasti löydykään. Nämä kaudet ovat onneksi pitkiä ja parantamiseen on vielä hyvät mahdollisuudet. Hyvä joukkuehenki on kannatellut tiimiä, vaikka pelien tulokset eivät olekaan vielä tässä vaiheessa olleet parin viime kauden tasoa. Ensi vuonna ollaan valmiina uusiin haasteisiin!

 Kausi jatkuu 6.1.2019 Juukassa ja siellä vastaan asettuvat In-Team (klo 11:00) sekä Vehve II (klo 14:00). Sielläpä sitä sitten taistellaan taas!

 Tämän tekstin myötä haluamme toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua sekä onnea ja menestystä vuodelle 2019!

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »