ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan

03.01.2019 18.00

 Vuosi 2019 potkaistaan edustusjoukkueen osalta käyntiin heti ensimmäisenä mahdollisena viikonloppuna, kun joukkue matkaa 6. päivä sunnuntaina Juukaan. Täytyy kaivaa historiankirjojojen lehtiä todella kauas, että löytyy edellinen merkintä Rökäletappion visiitistä Coach Teamin kotiareenalle. Seurojen edustusjoukkueethan eivät ole hetkeen pelanneet samalla sarjatasolla, joten täytyy mennä aina 90-luvulle asti ja kauteen 1999-2000. No, johan tuo on aikakin tämä erinomainen pelipaikka käydä taas kokemassa.

 Joulutauolle lähdettiin tappio/tasapeli-mallisen kombon saattelemana ja sijoitus lohkossa on 6. Alkukauden saldo oli 10 ottelusta 4 voittoa, 2 tasapeliä ja 4 tappiota. Pinna per peli tahdilla siis mennään ja selväähän on, ettei tuo tahti tule kantamaan lohkon kärkisijoille ja nyt jos koskaan täytyy alkaa ottaa pisteitä talteen isommalla prosentilla.

 Joulutauolla juhlapyhät sotkivat harjoittelua, mutta tuntumaa saatiin onneksi mm. yhden hyvän treenipelin ansiosta. Juukaan päästään lähtemään hyvän kokoisella ringillä ja pieni takamatka lohkon kärkisijoihin on meille ehkä jopa se optimaalisempi lähtökohta.

 Coach Teamin kotiluolassa vastaan asettuvat meidän kanssa samoilla sijoilla lymyävät In-Team ja Vehve2. Ensinmainitun kanssa ollaan tasapisteissä ja Vehve väijyy pinnan meitä jäljessä. Molemmista joukkueista olisi myös revanssi tarjolla, sillä ensimmäisellä kierroksella kumpikin juotti meille karvasta kalkkia niukan tappion merkeissä.

IN-TEAM (Edellinen kohtaaminen: 15.12.2018, Iisalmi. In-Team voitti 4-3.)

 Kokenut kuopiolaisjoukkue aloitti kautensa jopa yllättävän varovaisesti. Joukkue voittti kauden avauspelissään IisKin vakuuttavasti 10-2, mutta sitten tulikin haasteita eteen. Seuraavista neljästä pelistä joukkue sai talteen vain yhden pisteen, mutta sitten wanhojen sotureiden dieselkone hörähti käyntiin. Kuopiolaiset ovat ottaneet viimeisestä viidestä pelistään 7 pistettä (3 voittoa, yksi tappio ja yksi tasuri) ja he ovat nousseet lohkon keskikastiin.

 Iisalmessa koettiin harmittava tappio, sillä pelin hallinta oli meillä (voitettiin laukaukset 31-21). Kaveri puolusti kuitenkin fiksusti ja Olli Pöyhönen torjui maalilla mainiosti. Nyt päästään haastamaan kaveri uudelleen ja ehdottomasti meille suotuisammissa olosuhteissa. Tässä pelissä täytyy pitää vastustajan tehomiehet aisoissa ja nyt maalipaikat on hyödynnettävä paljon paremmin.

VehVe2 (Edellinen kohtaaminen: 22.09.2018 Nurmes, Vehve voitti 5-7.)

 Toisessa pelissä vastaan astelee Vehmersalmen Vesan kakkosjoukkue. Jengin kausi on ollut melkoista vuoristorataa ja rosterissa on ollut miehiä vähän miten sattuu. Kakkosdivariukkoja mukaan saadessaan joukkue on ollut vaarallinen, mutta omillaan mennessään kapea rinki on asettanut suuria haasteita Vehven eteen. Viime turneessa Iisalmessa tuli lunta tupaan ja omissa soi 25 kertaa kahteen peliin.

 Juukassa mitä ilmeisimmin on kuitenkin taas vahvistuksia kehissä, sillä tämä turnaus on viimeinen jossa joukkue voi hyödyntää farmisopimuksen etua. Odotettavissa siis on, että vastaan tulee runkosarjan avauksen mukaisesti useampi kakkosdivarijätkä. No, kuten yleensä tällaiseen suhtaudemme, ihan samaq ketä sieltä tulee. Valmiina ollaan.

 Edellinen kohtaaminen nähtiin siis Nurmeksessa ja kyseessä oli sarja-avaus. Tuolloin Vehve voitti 5-7 ja ottelu oli melkoisen kaksijakoinen. Vehve ampui 27 kertaa kohti meidän maalia ja meillä kuteja oli vain 11... hurja viimeistelyprosentti piti meidät tuolloin pelissä mukana. Kaveri pääsi tekemään pari maalia aivan meidän maalin edestä ja tähän ei ole tällä kertaa varaa. "Boksissa" ei siis ole tarjolla kuin niitä kuuluisia makuupaikkoja.

 Juukassa tullaan pelaamaan turnaus, jonka painoarvo on merkittävä loppukautta silmällä pitäen. Jossain vaiheessa eroja sarjataulukossa alkaa väkisinkin muodostua, eikä tässä vaiheessa ole varaa pudota kelkasta.

 Turnauksessa nähdään useita todella mielenkiintoisia vääntöjä omiemme lisäksi, sillä yhteen iskevät mm. Coach Team-Veikot, Spartak-Vehve, Veikot-In -Team sekä FBI-JuPy. Pistemenetyksiä on siis jaossa muille kärkipään keskinäisten pelien myötä ja nyt pallo on oman suoriutumisemme osalta omissa näpeissä. Nyt on aika alkaa voittaa toden teolla!

 Meidän pelit Juukassa 06.01.2019: klo 11:00 (vs. In-Team) ja klo 14:00 (vs. Vehve2)

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »