RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei

14.09.2019

 Suomen cupin 2. kierroksen turnaus tarjosi tapahtumia niin sanotusti koko rahan edestä. Seurahistoriaa tehtiin parissakin kategoriassa ja Rökäletappion joukkueet jauhoivat Iisalmen parketilla yhteensä kokonaiset viisi ottelua.

 Panoksena oli siis kahdelle turnauksen parhaalle joukkueelle pääsy 3. kierrokselle ja päivän ensimmäisen osion otteluparit olivat FBI - RT Dynamo sekä Rökäletappion edustus - SB Raatti.

 FBI - Dynamo 2-3ja.

 Joskus isotkin kaatuvat ja pieniä ihmeitä tapahtuu. Mukavan kokoinen yleisöjoukko sai todistaa melkoista yllätyspommia heti päivän aluksi ja vaikka voittoon itse uskoimmekin oli lopputulosta silti vaikea uskoa.

 Agentteja vastaan päätettiin lähteä maltillisesti, mutta ennakkoluulottomasti. Haastaen, muttei nöyristellen. Idea oli ajaa lilavalkoinen bussi oman maalin eteen, antaa kaverin heilua kulmissa sekä maalin takana ja iskeä kovaa vastaan. Hyvä suunnitelma, joka kaiken lisäksi toimi!

 Pelin avauserä mentiin vielä kohtuu tasaisesti ja molemmat hieman tunnustelivat, että mitä toinen aikoo. Avausvartilla meillä oli ehkä jopa paremmat tontit kuin kaverilla, mutta kumpikaan ei saanut maalia aikaan.

 Toiseen erään lähdettiin samoilla spekseillä, eikä ehditty kissaa sanoa, kun oltiin jo johdossa! Ajassa 15:04 (Iisalmen askissa maali neljään sekuntiin on jo saavutus sinänsä!) Hermanni juoni Villelle tontin ja Pelkonen rankaisi! 0-1 yllätysjohto oli valmis. Pitkään ei ehditty juhlia, sillä Agentit tulivat tasoihin jo 50 sekuntia myöhemmin, kun pallo hieman karkaili meiltä omissa ja Tomi Vesterinen pääsi tyrkkäämään pelin tasoihin.

 Peli jatkui isäntien komennossa, mutta saatiin puolustettua tiukasti sekä kurinalaisesti. Siinä sivussa saatiin pari paikkaa luotua ja ajassa 20:43 meille tuomittiin rankkari! Jupi ja kumppanit murjoivat palloa miedon väkivallan sekä brutaalin voiman turvin kohti maalia. Agenttipakki joutui turvautumaan pelaamiseen maalivahdin alueella ja tästä pilkku. Elmeri ampumaan, veskari kahville ja pallo tyhjiin! Johdettiin 1-2! Näissä numeroissa erätauolle.

 Päätösvartti oli tiukkaakin tiukempaa puolustustaistelua ja näytti jo, että sensaatiomaisesti hoidetaan homma varsinaisella peliajalla... ei sentään, FBI otti veskarin pois ja myllytti pitkään kuudella, kunnes Esko Seppälä antoi namupassin maalin eteen nousseelle Jarkko Immoselle, joka tälläsi pallon rysään. Kelloon jäi 7 sekuntia. Kello pelattiin loppuun ja edessä oli 10 minuutin jatkoaika.

 Jatkoaika lähti liikkeelle meidän osalta yllättävän vahvasti ja saatiin enemmän paikkoja aikaan kuin kaveri! Lopulta n. kuuden minuutin tahkoamisen jälkeen Pave jakoi hienon poikkaripassin Jupille joka pommitti pallon reppuun! Peli meillä 2-3, vitosdivarijoukkue kaatoi 2. divisioonaporukan! Meille siis ensimmäinen kiinnitys jatkopaikkaan!

Rökäletappio - SB Raatti 4-2

 Nyt on sanottava, että allekirjoittaneen pää oli tämän pelin ajan aivan sumussa tuon edellisen väännön jäljiltä, eikä minulla ole selkeitä muistikuvia edustuksen otteista. Yleensäkään en tiennyt, että missä olin tai kuka olin, mutta jonkin verran kuitenkin kerkesin peliä seurata.

 Edustus sai maalihanat auki jo avausminuuteilla, kun Tero ajoi röyhkeästi maalille ja Tasen syöttö tavoitti hänet. Tero painoi pallon reppuun ja peli 1-0. Avauserään saatiin vielä toinen osuma, kun vahvalla liikkeellä peleissä viilettänyt Aleksi lisäsi lilavalkoisen johdon vajaan 13 minuutin kohdalla.

 Toisessa erässä Raatti pääsi peliin mukaan Petteri Skön kavensi pelin, kun erää oli pelattu 40 sekuntia. Erän loppupuolella Raatti tuli vielä tasoihin, kun Kimmo Korkalaisen pienestä kulmasta lauottu kuti ylitti maaliviivan juuri ja juuri. Peli tasan ja vikalle vartille tasoissa.

 Päätöserässä meiltä löytyi ylimääräinen vaihde laatikosta ja Akin sekä Aleksin maalit repäisivät eron kahteen maaliin. Maalissa Kiiski otti loput Raattikudit kiinni ja voitto jälleen lilavalkoiselle nipulle! Voitto tarkoitti sitä, että turnausvoitosta mittelisivät Rökäletappion joukkueet, ensimmäistä kertaa seuran historiassa!

 RT Dynamo - Rökäletappio 2-6

 Päivän kolmannessa ottelussa oli panoksena jatkopaikka ja sitä kautta myöskin seurahistoriaa. Meidän seiran joukkue ei nimittäin ole koskaan aiemmin selvinnyt cupissa kolmannelle rundille. 

 Dynamolla painoa jaloissa ensimmäinen peli, kun taas edustus oli tuoreen oloisella koivella liikkeellä ja ensin mainittu oli aikamoisessa purjeessa ison osan pelistä. 

 Edustus pääsi rokottamaan johtomaalin jo vajaan kahden minuutin kuluttua, kun Lasse teki vahvan esityön ja Miksu siirsi edarin johtoon. Dynamo tuli tasoihin n. kuusi minuuttia myöhemmin, kun Pelkosen kantti upposi reppuun. Erätauolle mentiin kuitenkin edarin johdossa, sillä Allu ja Tase tekivät erän loppuun uunin mieheen.

 Toisessa erässä Dynamo yritti haastaa edaria, mutta oltiin askel jäljessä. Pari hyvää paikkaa järjestyi molemmille, mutta erässä ei tehty maaleja.

 Päätösvartilla Kimmo Pölkki pääsi pommittamaan kauden avausmaalinsa erän alussa ja tässä kohtaa oli pieni toivonkipinä tasoituksesta. Maalissa Markus otti kuitenkin hyviä koppeja tehden meidän aikeet tyhjiksi. Pasi, Aki ja Nico kuitenkin lopettivat kirin naulaamalla maalit mieheen erän loppupuolella vieden edarin jatkoon kahden voiton turvin! Dynamo puolestaan jatkoi iltapuhdettaan vielä päivän päätöspeliin.

 RT Dynamo - FBI 1-7

Päivän viimeinen ottelu oli kahden uupuneen joukkueen vääntö viimeisestä jatkopaikasta. FBI murjoi Raatin lähes keskeytyskuntoon voittamalla 11-1 ja he saivat voiton turvin revanssimahdollisuuden meistä.

 Peli alkoi meidän osalta yllättävän hyvin ja pysyttiin kaverin vauhdissa. Näytti jo, että avausvartti olisi maaliton, mutta viimeisellä minuutilla FBI iski. Päivän aikana tehot 6+4 jauhanut Esko Seppälä kiepautti ensin Agentit johtoon ajassa 14:06 ja vielä aivan erän loppuun Pauli Aaltokoski juoni tontin Samuli Ruotaselle, joka naulasi taululle 0-2. Näissä lukemissa erätauolle.

 Toisessa erässä meillä ei ollut tuuria. Pallo pomppi harmittavasti kaksi kertaa meidän reppuun erän alkupuolella ennen kuin Jupi naulasi kavennuksen 20 minuutin kohdalla. Yritettiin vielä haastaa kaveria, mutta erän lopulla FBI sai eron taas neljään maaliin, kun Lauri Häkkinen teki Agenttien viidennen börsän.

 Viimeinen erä oli lähinnä kosmetiikkaa ja FBI kaunisteli voittolukemiaan kahdella osumalla. Ansaitusti jatkopaikka Iisalmeen ja meidän cup-matka päättyi.

 Kokonaisuutena toinen kierros tarjosi seuralle hyvää treeniä kautta varten ja edustus pääsee vielä jatkamaan matkaansa cupissa. 3. kierroksella pelataan yksittäisiä otteluita, eli luvassa on mielenkiintoinen ottelu.

 Dynamon osalta cup-retki oli äärimmäisen antoisa ja näistä kuudesta ottelusta saatiin paljon eväitä sarjaa varten. Pelattiin kuusi ottelua, joissa kaikissa vastus oli meitä korkeammalta sarjatasolta ja silti voitettiin peleistä kolme. Näin kapteenina en voisi olla ylpeämpi siitä, miten kovalla asenteella jätkät pelasivat, heittäytyivät ja esittivät ennakkoluulotonta taisteluhenkeä. Ei ollut väliä, että oliko vastassa Eero Vepsäläinen, Aleksi Viinikainen, Henry Takinen vaiko Esko Seppälä, kovaa mentiin haastamaan joka vaihdossa. 

 Edustuksen seuraavasta cup-koitoksesta uutisoidaan vähän myöhemmin, kunhan selviää että ketä vastaan joukkue pelaa ja missä! :)

 #27

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »