RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta

26.01.2019

 Tähän turnaukseen lähdettiin ehkä jopa parhaalla valmistautumisella, mitä tämän joukkueen kanssa on koskaan saatu aikaan. Edelliset viikot ovat olleet treenien osalta onnistuneita ja porukan ilme on ollut äärimmäisen positiivinen.

 Tämän päivän peleihin lähdettiin hyvillä mielin, vaikka kalkkiviivoilla pitikin vielä modata rosteria parin harmittavan poisjäännin vuoksi. Liikkeelle päästiin kaikesta huolimatta kahdella maalivahdilla on kolmella täydellä viisikolla.

 Meillä oli tänään harvinaisesti "iltapelit" ja ottelut pelattiin aikataulun (joka oli myöhässä kohtuu rajusti) mukaan 1700 ja 1900. Muutama ukko kävi hakemassa aamulla vauhtia aamujäiltä ja pelien alkaessa oltiin niin valmiita, kuin vain mahdollista on.

 Peleihin lähdettiin näillä ketjuilla:

Nico - Aleksi - Henry

Tero - Jussi

Pasi - Lasse - Arto

Lauri - Erno

Aki - Toni - Timo

Simo Ka - Simo Ku

Miika/Mikael

Jupy - Rökäletappio

Juankoskelaisten kanssa ollaan kuljettu lähes samaan tahtiin koko kausi ja samoista paikoista ollaan väännetty koko ajan. Tämän päivän peleihin lähdettiin samoista pisteistä ja Jupy oli niistänyt hienon trillerin päätteeksi voiton päivän avauspelistään In-Teamia vastaan.

 Odotettavissa oli tasainen peli, kuten Pyrkivän kanssa aina ja sellainen myös saatiin.

 Ottelu alkoi meidän osalta hyvin, vaikka huipputonteille ei avausminuuteilla päästykään. Pallo liikkui hyvin ja ajatus oli, että pyritään uuvuttamaan kaveria pelaamalla hyvää pallollista peliä.

 Avausmaalia odoteltiin n. 8 minuuttia kunnes kuparinen rikottiin. Nico ajoi kovalla vauhdilla kaverin alueelle ja löysi Tasen takatolpalta, josta Henry nosti meidät 0-1 johtoon.

 Kuten monesti aiemminkin tällä kaudella, kaverin kuittia ei tarvinnut odottaa pitkään, sillä reilun 9 minuutin pelin jälkeen Jupy tasoitti. Pallo jäi ihmeellisesti pyörimään meidän boksiin, josta juankoskelaishyökkääjä pääsi sijoittamaan pelivälineen maaliin ja tilanne 1-1.

 Toisessa erässä alettiin sitten saada konetta käyntiin toden teolla. Aleksi, Toni ja Arto käyttivät palloa maalissa kerran mieheen n. kolmen minuutin sisään ja yhtäkkiä johdettiin 1-4. Näissä numeroissa mentiin myös erätauolle.

 Päätöserässä Tiksa vei meidät jo 1-5 johtoon, mutta Jupyn kanssa homma menee aina tiiviiksi ja sieltähän ne taas tuli vielä peliin mukaan. Eino Puustinen toi Pyrkivän jo kahden maalin päähän viimeisellä vitosella, mutta Pasi niittasi viimeisen niitin ajassa 44:41 ja peli päättyi meidän 3-6 voittoon. Tärkeät pisteet ja tämän kauden keskinäiset pelit Pyrkivää vastaan meille 2-0.

 Rökäletappio - Veikot

 Toiseen peliin oli tunnin tauko ja odotettavissa oli jännittävä spektaakkeli. Veikoilla oli kasvojenpesun paikka, sillä joukkue oli hävinnyt aamulla Vehvelle ja meillä taas oli lentokeli päällä sekä kova tahto voittaa.

 Peliin lähdettiin täysin samalla kenttäpelaajarosterilla, mutta maalivahti vaihdettiin Miksun ottaessa torjuntavastuun tähän peliin.

 Ottelu alkoi meiltä hyvin vaikka Veikot sai pari ensimmäistä maalipaikkaa rakenneltua. Me avattiin maalihanat 4 minuutin kohdalla, kun Tase pussitti pelin avausosuman hienosti pelanneen Nicon passista. Näissä numeroissa mentiin myös erätauolle.

 Avausvartti oli meiltä hyvää hallintaa, mutta toiseen erään Veikot sai oman pelinsä kuntoon ja tasoitti pelin erän alussa. Reilut 4 minuuttia tasoituksesta me mentiin johtoon Pasin saadessa sijoittaa pallon tyhjään reppuun Tasen pelattua Veikkopuolustus solmuun.

 Johdosta ei päästy nauttimaan kuin pari minuuttia, kun RT:n kasvatit Janne Kananen ja Lauri Rissanen pääsivät juonimaan pelin tasoihin. Pallo pomppi harmittavasti hienosti torjuneen Miksun varusteista maaliin... eipä siinä, kaikki lasketaan. Päätöserään lähdettiin tasalukemista.

 Viimeinen vartti oli hyvää ja tiivistä vääntöä molemmilta joukkueilta, mutta hyvistä tonteista sekä parista tolpasta huolimatta maaleja ei nähty. Tulos siis tasuri ja voittoputki katkesi kolmen pelin mittaisena.

 Olisihan tuosta ollut hienoa ottaa voitto, mutta varmasti arvokas piste silti. Erityisesti siksi, että muut pelasivat taas ristiin ja meidän saamat 3 pinnaa nostivat meidät nyt yksin sijalle 3. FBI on kolme pinnaa edellä ja Veikot taas pinnan edellä Agentteja, kun neljä ottelua on jäljellä. Kokonaisuutena turnaus oli meiltä hyvä ja tulos oikein jees! Seuraavaksi pelataan Leppävirralla ensi kuussa ja siellä kohdataan FBI sekä Valtva.

 Kiitokset kannattajille! Oli mukava pelata noin suurilukuiselle yleisölle!

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »