Puheenjohtajan syystervehdys

26.08.2019 18.30

 Kalenterissa käännetään tulevana sunnuntaina syyskuun lehti esiin ja kesä alkaa olla siltä osin taputeltu. Kesäihmisenä tätä on aina hieman hankala käsittää, että kuinka tämä vuodenaika meni TAAS niin nopeasti ohi. No, on tässä hyvätkin puolensa, nimittäin sarjojen alkamiset lähenevät ja treenit alkavat jälleen olla iso osa pelaajien, vanhempien sekä toimihenkilöiden päiväjärjestystä.

 Rökäletappion salibandyseuralle alkava kausi 2019-2020 on merkityksellinen, sillä se on 25. kausi kun meillä on sarjatoimintaa! Kunnioitettava lukema salibandyseuralle, nimittäin Savo-Karjalan alueelta ei löydy kovin montaa vastaavaan pystynyttä seuraa. Rökäletappio perustettiin 26.03.1995 ja keväällä siis tulee virallisesti täyteen neljännesvuosisadan verran siilinjärveläistä salibandya. Uuteen kauteen lähdetään vahvalla kattauksella joukkueita ja seuran henkilöstömäärä on jälleen vähän suurempi, kuin vuosi sitten.

 Olemme eläneet vahvoja kasvun kausia nyt vuosikymmenen loppuvuosina ja pelaajavirta meille päin on ollut etenkin juniorijoukkueiden osalta melkoinen. Eteen on tullut jopa yllättäviä positiivisia ongelmia halukkaiden pelaajien määrien osalta, toisaalta tilojen ja vetäjien osalta on koettu haasteita. Junnuporukoiden taustavoimat ovat onneksi onnistuneet organisoimaan toiminnan näistä haasteista huolimatta siten, että nykyiseen hyvään tilanteeseen ollaan päästy ja harrastusmahdollisuuksia pystytään tarjoamaan mahdollisimman monelle.

 Tätä tekstiä kirjoittaessa, olemme ilmoittamassa ainakin yhden joukkueen juniorisarjojen ikäluokkiin F1, -F2, -ja G-juniorit. On mahdollista, että joulutauolla pistetään vielä lisää joukkueita sekaan, mutta päätös tuon asian osalta tehdään myöhemmin. Juniorisarjojen ja kerhotoiminnan myötä lilavalkoisessa nutussa kirmaa alkavalla kaudella 85 junioripelaajaa ja tämä on tällä hetkellä maksimimäärä, mitä voimme mukaan ottaa. Kysyntää olisi enemmänkin, mutta nyt olemme joutuneet valitettavasti myymään varapaikkoja tuoreimmille kyselijöille. Junnupelaajat, valmentajineen ja joukkueenjohtajineen mukaan laskettuna nostavat junnuosaston lukumäärän jo reiluun 90 henkeen. Tähän kun lyödään päälle naisten joukkueen, kahden miesten joukkueen edustajat, seniorisarjoissa pelaavat seuran jäsenet sekä muut toimihenkilöt, päästään jo lähelle 170 jäsenen rajaa!

 Aikuisten joukkueet ovat valmistautuneet kauteen poikkeuksellisti Hamulan salissa Ahmon remontin vuoksi. Tiimit treenailivat alkuun yhdessä, mutta tällä viikolla kumpikin jengi pääsee käynnistämään omat harjoituksensa toden teolla. Kummankin joukkueen valmistautuminen kauteen on mennyt olosuhteisiin nähden hyvin ja kumpikin tulee olemaan kilpailukykyinen omassa sarjassaan.

 Molemmissa porukoissa tapahtui muutoksia, mutta ns. "muuttotappiota" ei kummassakaan joukkueessa koettu ja uudet pelimiehet ovat ehdottomasti vahvistuksia. Edustus lähtee hakemaan oman 3. divisioonalohkonsa voittoa ja sitä kautta sarjanousua 2. divisioonaan. RT Dynamo puolestaan lähtee parantamaan viime kauden sijoitustaan ja tavoittelemaan 5. divisioonalohkonsa kärkipaikkoja. Dynamo pääsee käynnistämään seuran juhlakauden Suomen cupin avauskierroksen otteluilla tulevana lauantaina. Joukkuen saa vastaansa ensimmäisessä pelissään Sataman IFK:n, joka nousi viime kauden päätteeksi 4. divisioonaan.

 Naisten joukkue jatkaa toimintaansa samoilla askelmerkeillä kuin aiemmin, eli joukkue kokoontuu kerran viikossa kuntoliikunnan merkeissä Kasurilan koululla. Seuraa edustavat seniorit puolestaan edustavat viime kausien tapaan muita seuroja, sillä meillä ei tule olemaan alkavalla kaudella omia seniorijoukkueita.

 Seuran toiminnassa mukanaolo ja sen seuraaminen näin puheenjohtajan näkökulmasta on ollut hienoa. On ollut ilo nähdä se positiivinen energialataus, joka Rökäletappion toiminnassa vallitsee näinä aikoina ja miten kovalla panostuksella toiminnassa ollaan mukana. Toivottavasti onnistumme jälleen välittämään suuria tunteita, niin katsojille kuin myös omille jäsenillemme!

 Tämän tekstin myötä haluan toivottaa kaikille seuran jäsenille sekä yhteistyökumppaneille hienoa ja menestyksekästä kautta!

 - Miika Manninen, Rökäletappio ry:n puheenjohtaja #27

 

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »