Edustuksen kauden loppuraportti

04.04.2019 18.00

 Kausi on nyt kaikilta osin pelattu ja kaikki ensi kaudeksi meidän sarjaa koskevat karsinnat ovat pääasiassa pulkassa. Nyt on siis alustavasti tiedossa, että mitkä joukkueet kamppailevat kanssamme 3. divisioonassa kaudella 2019-2020. On hyvä aika tehdä pieni tilinpäätös siitä, että miten kausi meni ja heittää pientä analyysia lohkon muista joukkueista.

 Kauden tavoitehan oli mahtipontisesti ja kunnianhimoisesti sarjanousu. Ensimmäinen kerta, kun Rökäletappio pelaisi miesten sarjoissa 2. divisioonaa. Tässä ei onnistuttu, vaan viime kauden tapaan lapaan jäi sija 4. Vieläpä yhtä katkeralla tavalla, kuin vuosi sitten eli jäätiin yhden pisteen erolla jatkopeleistä ulos. No, kuten jo on sanottu, kausi käsittää 18 ottelua, eli aikaa oli kyllä kasata riittävästi pisteitä. Selittelyille ei siis jää varaa.

 Syitä "epäonnistumiselle" löytyy monia, eikä laivamme ajanut karille mistään yksittäisestä tilanteesta johtuen. Erityisesti alkukausi oli meille vaikea ja peliesitysten taso vaihteli liikaa. Jopa yhden turnauspäivän sisällä oltiin kuin eri joukkue ja tämä on ollut meille epätavallista. Tästä johtuen pisteitä jäi saamatta, eikä päästy keskikastista irti riittävän ajoissa. Ottelut olivat tiukkoja ja viime kauteen verrattuna tulokset olivat jopa harmittavia. Viime kaudella koettiin pari selkeää tappiota (Iiskille 6-2 ja Kaikulle 0-5), mutta tällä kaudella isoin "turpasauna" tuli kahden maalin erolla. Myös kaikissa kolmessa tasapelissä menetettiin johto ja kaveri tuli tasoihin, eikä päinvastoin.

 Viime kauteen nähden saalistettiin 4 pistettä vähemmän, eli sarja oli huomattavasti tasaisempi tämän kauden osalta. Viime kaudella onnistuttiin tekemään peräti 120 maalia, joka on seuraennätys tällä sarjatasolla. Tällä kaudella jäätiin niin sarjapisteissä (23), kuin myös tehdyissä maaleissa (96) kahteen edelliseen kauteen nähden jälkeen. Omissa sen sijaan soi lähes saman verran kuin kahdella edellisellä kaudella. (Tällä kaudella 66 päästettyä maalia, kahdella edellisellä 64.)

 Kokonaisuutena kausi oli lopulta tasainen suoritus, eikä meillä loppujen lopuksi ollut ns. hätää esim. sarjapaikan säilyttämisen suhteen. Tämä nyt luonnollisestikaan ei paljoa lohduta, koska tavoite jäi saavuttamatta. Tästä kaudesta jäi kuitenkin paljon näppiin ja ensi kaudella ollaan viisasampia sekä yhden kauden verran kokeneempia.

 Seuraavaksi lyhyt analyyysi kaikista lohkomme joukkueista:

Valtimon Vasama

 Valtvaa veikkailtiin lohkon hännille ja tämä olikin TOINEN sijoitus mikä taisi mennä meidän alkukaudesta tekemän "lottorivin" osalta oikein. Joukkue kärsi ajoittain pelaajapulasta, mutta väläytteli pariin otteeseen. Näppiin jäi mm. voitto JuPysta.

 Putosi suoraan 4. divisioonaan.

Iisveden Kiri

 IisKille povattiin niinikään vaikeaa kautta, mutta joukkue yllätti positiivisesti. Haaviin tarttui 7 sarjapistettä enemmän, kuin viime kaudella ja joukkue taisteli viimeiseen turnaukseen asti karsintojen välttämistä vastaan. Jäi kuitenkin sijalle 8. Iiskistä on muotoutunut meille pienimuotoinen "nemesis", sillä viime kaudella kärsimme heille tappion, joka nousi suureen arvoon jäätyämme karsintojen ulkopuolelle. Tänä vuonna taas Kiri riisti meiltä pisteen Iisalmen turnauksessa.

 IisKin kausi päättyi lopulta putoamiseen, sillä joukkue taipui RautU:lle karsinnan toisessa vaiheessa, voitettuaan ensin Pyhäselän Urheilijat.

Coach Team

 Juukalaiset tulivat kauteen ennakkosuosikkina edellisen kauden 2. divisioonapaikkansa ansioista. Myös taiturimaisen Pauno Kajoksisen siirtyminen "Juukalaislegioonaan" herätti keskustelua kesän aikana. Ko. pelaaja ei kuitenkaan pelannut peliäkään juukalaisjoukkueessa runkosarjassa ja Coach jäi lopulta lohkon toisiksi viimeiseksi joutuen karsintaan. Ohuella materiaalilla operoinut joukkue napsi pisteitä sieltä täältä, mm. juotti meille katkeraa kalkkia 4-3 voitolla syksyllä.

 Coachin kohtaloksi koitui IiSkin tavoin putoaminen sarjaporrasta alaspäin joukkueen hävittyä niinikään RautUlle karsinnoissa. Edes Pauno Kajoksisen debyytti tämän kauden osalta ei joukkuetta auttanut, vaan synkkä syösykierre sai jatkoa. Juukalaiset ovat nyt pudonneet kahdessa kaudessa 2. divisioonasta neloseen.

 In-Team

 Kolmosdivarin kestomenestyjän kausi oli yllättävän haasteellinen. Kokeneet kehäketut joutuivat taistelemaan suorasta säilymisestä aina viimeiseen otteluun asti ja tällä kertaa vahva neljän sakkiin sijoittumisputki vaihtui sijaan 7. Haastoi edelleen hyvin lohkon kaikkia joukkueita ja saalisti 16 sarjapistettä.

Vehmersalmen Vesa II

 Vehven kakkosjoukkue tiedettiin etenkin alkukaudesta todella vaaralliseksi farmisopimuksen tuoman edun vuoksi. Kauden avauksessa otettiinkin lukua hyvästä alusta huolimatta. Joukkue taisteli pelaajapulaa vastaan, mutta sai riittävästi pisteitä ja olipa Vesalla vielä teoreettinen nousukarsintamahdollisuuskin viimeiseen turnaukseen asti.

Spartak JNS

 Nousijajoukkue tuli kauteen hurjalla draivilla ja kovalla rosterilla. Kauden mittaan muutamia kovia tekijöitä tippui kelkasta ja joukkueen esitykset aaltoilivat. Oli kaikesta huolimatta nousukarsintapaikoissa kiinni vielä viimeisessäkin turnauksessa. Meille vaikea vastustaja ja kauden viimeisessä turneessa saatiin viimein yksi itsellemme aiemmin voittamaton joukkue lyötyä.

Juankosken Pyrkivä

 Veikkasimme pienellä ringillä kauteen lähteneelle juankoskelaisnousijalle vaikeaa kautta. Olimme väärässä, pahasti. Joukkue pysyi hienoisti koko kauden kärjen kyydissä ja huikealla liikkeellä sekä taidolla varustettu Pyrkivä pelasi itsensä lopulta sijalle kolme! Huikea kausi äijiltä, joukkueen sisäinen roolitus osui täysin nappiin ja ansaittu karsintaslotti Juankoskelle. Haastoi hienosti Kaavin Kaiun karsinnoissa ja saalisti harvinaisesti yhden voiton. Yleensä kolmosen joukkueet ovat ottaneet karsintasarjassa kuokkaan suoraan voitoin 0-2.

 Veikot

Veikkailtiin "Vihreitä Kuninkaita" keskikastiin. Ei osunut, ei. Ehkä jopa itselleenkin pienenä yllätyksenä joukkue poimi voittoja voittojen perään ja piti sarjan kärkipaikkaa hallussaan aivan loppumetreille asti. FBI tuli lopussa ohi, mutta Veikot nappasi hienosti kakkospaikan lohkosta. Haastoi karsinnoissa hyvin Kiteen Pallon, mutta jäi lopulta kuitenkin 3. divariin.

Floorball Iisalmi

 FBI tiedettiin kovaksi vastustajaksi ja tiedossa oli myös joukkueen halu nousta 2. divisioonaan. Iisalmelaisten peli haki hieman uomiaan alkukauden puolella, mutta koneen käynnistyttyä toden teolla, muilla ei enää ollut sanomista. Agentit voittivat mm. loppukaudesta 9 peliä putkeen ja nappasi suoran hissilipun sarjaporrasta ylemmäs.

  Näin. Kaudelle 2019-2020 paikka kolmosdivariin on siis tällä hetkellä sarjasijoitusten perusteella seuraavilla joukkueilla meidän lisäksi:

Juankosken Pyrkivä

Vuorelan Veikot

Spartak Joensuu

In-Team, Kuopio

Varkauden Tarmo (2. divisioonan putoaja.)

FC Pogosta (Ilomantsi)

Rautalammin Urhailijat (nousija 4. divarista)

Kuopion Palloilijat (nousija 4. divarista)

Vehmersalmen Vesa II

 Toki on mahdollista, että vielä tapahtuu joitain muutoksia. Tätä kirjoittaessa 1. divarin karsinnat ovat vielä menossa ja Leba SB on niissä mukana. Jos Leba nousisi divariin, todennäköisesti joku kolmosen joukkueista nostettaisiin täydentämään kakkosen vajaa lohko. FC Pogosta puolestaan ei viime kaudella ottanut nousua vastaan ja tästä syystä Spartak pääsi pelaamaan 3. divaria. Vielä ei ole tiedossa, että halutaanko Ilomantsissa pelata 3. divari ensin kaudella.

 Uusia joukkueita siis on mukana ja muutama vanha kiistakumppani on poissa. Kaudesta tulee varmasti mielenkiintoinen, sillä uudet joukkueet (etenkin nousijat) tulevat sarjaan mielenkiintoisilla ja vahvoilla rostereilla. Esimerkiksi RautU on kokenut joukkue, jolla on vahva kokemus myös kolmosdivarista. Joukkuehan pelasi nelosdivarin läpi näytöstyyliin ja selvisi pari kautta kolmosen myrskyissä. Joukkue ei pudonnut pelaamalla, vaan luopui sarjapaikastaan ja jäi tauolle ennen kuin toiminta alkoi uudelleen.

 Varta taas on varmasti kova haastaja taistelemaan lohkovoitosta ja joukkueen rutiini 2. divisioonasta tuo heille etua runkosarjan kovia pelejä ajatellen.

Ensi kautta ollaan jo alettu suunnitella ja tulossa saattaa olla isoja ja mielenkiintoisia uutisia, mutta niistä sitten enemmän jos ja kun asiat varmistuvat. Joukkueessa tulee tapahtumaan joitain muutoksia, mutta ilahduttavasti näyttäisi siltä, että runko pysyy isolta osin kasassa.

 Kiitos kaikille, jotka näitä juttuja ovat kauden mittaan lukeneet! Se, että kuka näitä jatkossa rustailee on vielä auki, mutta toivotaan että joku jatkaa "perinnettä". Toivottavasti viihdyitte juttujen parissa! :)

 #27

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »