F2-pojilla tappioton päivä

13.01.2019

F2-pojat pelasivat ensimmäisen kotiturnauksensa Hamulassa. Siis todellakin Hamulassa, josta ainakin itsellä oli hieman skeptiset odotukset järjestelypaikkana. Onneksi ennakkoluuloni olivat väärät ja homma toimi hyvin. Kaukalo oli tosin melkein pienintä sallittua kokoa, mutta onneksi tilaa jäi myös yleisölle.

Sarjassa alkoi toinen kierros ja vastaan tuli 3 Welhojen joukkuetta, joita vastaan olimme kauden alussa pelanneet tiukat pelit.

Tiukkaa oli nytkin heti alusta alkaen. Ensimmäinen etä oli erittäin tasaista vääntöä, jossa molempien maalivahdit pääsivät loistamaan. Ensimmäistä maalia saatiin odottaa aivan erän loppupuolelle saakka kunnes vastustaja pääsi yllättämään hienosti maalissa torjuneen Topin. Erätauolle näihin peleihin harvinaisessa 0-1 tilanteessa. Toisen erän alkuun Welhot siirtyivät 0-2 johtoon hienolla laukauksella laidasta takayläseen. Tällä kertaa emme onneksi luovuttaneet, eikä poikien taisteluilme päättynyt parin maalin häviöllä olemiseen. "Junnu-osastomme" (G-juniori ikäiset) Paavo ja Eetu L iskivät ensin 1-2, sitten 2-3 ja lopulta myös 3-3. Vilin pistäessä vielä lopussa pallon kertaalleen Welhojen rysään pääsimme summerin soidessa tuulettamaan 4-3 voittoa. Voitto tuntui erikoisen hyvältä, kun se tuli tappioasemasta jälkeen sillä, että jaksoimme uskoa omaan tekemiseemme.

Tsemppari Topi

Seuraavassa ottelussa vastus ei ainakaan ollut sen helpompi. Tämä Welhojen joukkue oli voittanut kaikki 9 kauden aiempaa otteluaan, mukaanlukien meidät 8-6. Ottelu sai aivan loistavan alun Vilin osuessa toiseen vaihtoon kahdesti. Sitten tapahtui taas jotain ja erätauolla tilanne Welhoille 2-4. Muutama merkkausvirhe puolustuksessa ja näin siinä käy kun vastassa taitava joukkue. Noh, pystyimme ensimmäisessä nousemaan, niin miksi ei tässäkin... Toisen erän alkuun Vilin kolmas maali ja Topin kaksi osumaa veidät meidät 5-4 johtoon. Siihen vielä tasoitus 5-5, mutta loput kaksi maalia olivatkin sitten rökiksen käsialaa. Lopputulos 7-5 meille ja taas takaa ohi.

Tsempparit: Vili, Jesse, Topi

Viimeinen peli olikin sitten varsinaisten pomppujen peli. Jos joku pojista ei vielä tiennyt ennen tätä, että pallo on pyöreä ja se pomppii, niin nyt tietää. Pääsimme alussa Aatun maalilla 1-0 johtoon, mutta sitten alkoi pomput. Tasoitus maalin takaa lähetetystä pallosta yläriman, veskan kypärän jne kautta omiin. Welhojen johtomaalissa laukaus osui juoksevan pelaajan kantapäähän ja siitä ohi hölmistyneen Paavon. Loistava ohjaus sinänsä. Vielä yhdellä pomppu maalilla Welhoille 1-3 johto, Wiljamin kavennus, mutta seuraavasta tilanteesta aivan ihmeellinen rankkarituomio ja taas 2 maalia eroa. Siinä näytti taas usko meidän pelaajilla loppuvan ja käyvän miten aiemminkin viimeisissä peleissä. Onneksi tänään ei antauduttu, vaikka tilanteet olivat vielä tämän jälkeen 2-5 ja 3-6. Nikon tehtyä 4-6 alkoi se pallo meillekin pomppimaan. Vastustajan veto Artun mailan varteen, josta pallo suoraan Jesselle yksinläpi tilanteeseen. Varma sijoitus takapesään 5-6. Lisää pomppuja meille 6-7 kavennuksessa, kun Reeti pääsi flipperipallon jälkeen lyömään tyhjään rysään. Topin lopun 2 maalia voidaan laskea kategoriaan, että kävipä säkä. molemmissa omasta päästä roikkupallo, joka juuri ennen maalivahtia pomppasi ilkeästi/mukavasti, riippuen näkökulmasta. Toinen suoraan maalivahdin yli häkkiin ja toinen pelin teeman mukaisesti ensin maalivahdin yli madalluselementtiin ja siitä Welhojen oman pelaajan kautta maaliin. Tässä vaiheessa ennen viimeistä vaihtoa johdimme vielä 9-8, mutta harmillisesti sieltä vielä tasoitus tuli. Lopputulos 9-9 oli kylläkin reilu molempia kohtaan. Sen verran ihmeellisiä maaleja tehtiin puolin ja toisin.

Tsempparit: Eetu N ja Wiljami

Kokonaisuutena loistava päivä meiltä. Taitaa olla jopa jonkunlaista seurahistoriaa voittaa Welhot kahdesti ja pelata kolme tappiotonta peliä heitä vastaan saman päivän aikana. Erityisen maukkaat tuloksista tekivät vielä se, että jokaisessa ottelussa pystyimme nousemaan tappioasemasta. Tämä kertoo paljon joukkueen luonteesta ja itseensä uskomisesta.

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »