ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus

11.12.2019 19.00

 Savo-Karjalan 3. divisioona hiljenee joulun viettoon tulevana viikonloppuna, mutta edessä on kuitenkin vielä yksi turnaus. Lauantaina pelataan Leppävirran Vesileppisareenalla, jonne myös me suunnataan. Paikalle saapuvat myös In-Team, IisKi, VehVe II, KuPa sekä VarTa. Lohkon muut joukkueet joutuvat odottamaan seuraavia pelejään aina ensi vuoden puolelle saakka, sillä Veikot, Jupy, Spartak ja RautU tahkoavat seuraavan kerran 4.1.2020 Nilsiässä.

 Meidän alkukausi on ollut tahmea ja vaikka edellisessä Varkauden turnauksessa nähtiinkin jo 5 hyvää erää kahteen peliin, ei se riittänyt kuin yhteen sarjapisteeseen. Tämä puolestaan aiheutti sen, että meidän sijoitus valahti lohkon viimeiseksi. Täytyy mennä ajassa todella kauas taaksepäin, että vastaavanlainen tilanne tulee tässä kohtaa kautta vastaan... itse asiassa jopa niinkin kauas kuin kauteen 2005-2006! No, tästähän ei pääse kuin ylöspäin!

 Lauantaina saadaan vastaan kaksi joukkuetta, jotka pitävät tällä hetkellä majaa lohkon keskikastissa ja vain 2 pinnaa meidän edellä. Tilanteemmehan ei nyt ole niin hirveä, kuin sanan "jumbosija" yhteydessä voisi luulla, mutta nyt niitä voittoja kaivataan. Näistä peleistä 4 pinnaa, niin tilanne helpottuu huomattavasti.

 Vesileppisareenalla kohdataan pitkän linjan kolmosdivariveteraani In-Team, sekä uudella sarjatasolla pirteästi aloittanut nousijajoukkue KuPa. In-Teamin kausi alkoi meidän tapaan hieman tukkoisesti, mutta joukkue on nyt napannut viimeisestä neljästä pelistään 2 voittoa ja yhden tasapelin. KuPa taas aloitti vahvasti, mutta on nyt kolmen ottelun tappioputkessa.

 Ensimmäisenä kohdattava In-Team on meille tuttu vastus tällä sarjaportaalla ja heidän kanssaan on väännetty tasaisia pelejä. Sellainen on varmasti edessä nytkin ja meidän pitää löytää hyvä draivi otteluun sekä pystyä luomaan laadukkaita tilanteita Antti Tunkkarin maalille. In-Teamia kohti on lauottu tällä kaudella reilut 20 kertaa per peli, eli paikoille varmasti päästään, mutta meidän on kyettävä hyödyntämään maalintekopaikat tehokkaasti. Vastustajalta löytyy todella tulivoimainen hyökkäyskalusto, esim. Lauri Ahokas ja Perttu Kankkunen ovat olleet kovassa lyönnissä kauden alussa, eli eidän puolustus -ja maalivahtipeli ovat siis myös isossa roolissa.

 Toisessa pelissä päästään testaamaan KuPan livekunto. Nyt en lonkalta muista, että ollaanko heitä vastaan päästy virallista peliä pelaamaan, mutta jokunen harjoitusmatsi on alla vuosien takaa. Niistä ajoista KuPa on mennyt reilusti eteenpäin ja kyseessä on kovaa duunia tekevä joukkue, jonka voittaminen on vaikeaa.

 KuPan hyökkäyspäästä löytyy In-Teamin tapaan pari yli 10 pinnan miestä, sekä kolmelta äijältä löytyy vähintään 5 maalia tältä kaudelta. Näitä ukkoja ei saa päästää heilumaan vapaasti, vaan puolustuspäässä on oltava todella vahva. Kuopiolaisten puolustuspeli on onnistunut myös hyvin, sillä joukkue on päästänyt kolmanneksi vähiten maaleja tässä lohkossa. Kova haaste tulee tästäkin pelistä.

 Rökäletappio pelaa Vesileppisareenalla 14.12 klo 13:00 (vs. In-Team) ja klo 16:00 (vs. KuPa). Tuloksia lyödään someen sitä mukaa, kun pelejä saadaan pelattua!

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »