3. DIVISIOONAN ENNAKKO

18.09.2019 18.00

 Savo-Karjalan 3. divisioona pyörähtää vihdoin käyntiin 28.9 lauantaina! "Uusi kausi ja uudet kujeet"-fraasi pitää tällä kertaa paikkansa, sillä edellisiin kausiin nähden touhua on viety astetta enemmän ammattimaisempaan suuntaan sääntöjen osalta. Tälle kaudelle nimittäin otetaan käyttöön Etelä-Suomessa jo aiemmin käytössä ollut tehokas peliaika. Pelit tullaan pelaamaan edelleen turnausmuotoisina ja 3x15-pituisina, mutta tosiaan niin että kello katkeaa jokaisesta pelikatkosta. Aiemminhan vain viimeiset kolme minuuttia päätöserästä ovat olleet tehokasta peliaikaa. Tämä uudistus tulee yksinään jo muokkaamaan otteluita, sillä enää esimerkiksi jäähyä ei voi tappaa läiskimällä palloa laitojen yli yms.

 Myös joukkueiden rosterit ovat mielenkiintoisia. Uusia pelureita on edellisvuosien tapaan naarattu alemmilta sarjaportailta tai nyysitty ylemmistä sarjoista, mutta tällä kaudella pelaajaliikennettä on ollut jonkin verran myös lohkon sisällä.

 Rökäletappio lähtee kauteen reilun kokoisella rosterilla, kuten aiempinakin vuosina. Joukkueen runko pysyi hyvin kasassa ja pari uutta pelaajaa löytyi mukaan kevään, kesän sekä alkusyksyn aikana. Joukkueelle on takanaan kolme tasaisen vahvaa kautta tällä sarjatasolla ja sijoitukset ovat olleet kahteen otteeseen neljäs sekä kertaalleen näppiin on jäänyt kakkospaikka nousukarsintoineen.

 Tällä kaudella lohkosta tulee nousemaan tähän tietoon kolme (3) joukkuetta 2. divisioonaan, sillä kaudelle 2020-2021 muodostettava Suomisarja imaisee mukaansa useamman joukkueen myös Savo-Karjalan 2. divisioonasta. Tämän ja Nilsiän Apasseiden edustusjoukkueen lopettamisen vuoksi myöskään alkavalla kaudella mikään joukkue ei tule putoamaan 2. divisioonasta alaspäin. Tilanne on siis mielenkiintoinen ja mahdollisuudet kärkipaikoille ovat hyvät. Esteenä on kumminkin monta vahvaa kilpakumppania ja seuraavaksi lyhyt analyysi siitä, mitä SAATTAA olla tulossa vastaan. (Tiedot perustuvat täysin saamiimme/urkkimiimme vakoilu/puskaradio/hevosmiesten tietotoimisto-tyyppisistä tietolähteistä saamiimme tietoihin!)

 In-Team

 Kuopiolainen veteraaniryhmä jaksaa edelleen porskuttaa. Vahvasti kolmosen kärkipäähän jokaisella aiemmalla kaudellaan sijoittunut joukkue löytyi yllättävän kaukaa kärjestä viime keväänä. Useista poissaoloista pitkin kautta kärsinyt joukkue oli kuitenkin vaikea voitettava ja parempi kuin mitä tilastot osoittivat. Joukkueessa tapahtui muutamia pelaajasiirtoja, mm. maalivahti Olli Pöyhönen loikkasi takaisin Vehven organisaatioon ja tilalle tuli viimeksi sarjaa meillä pelannut Antti Tunkkari.

 Lauri Ahokas, Perttu Kankkunen, Juho Savolainen ja Teemu Kolehmainen puhkaisivat kaikki 20 pinnan rajan viime kaudella. Jos herrat jatkavat edelleen, tarvitaan heiltä vastaavia urotekoja.

 In-Team tulee todennäköisesti olemaan kova luu edelleen, mutta väkisinkin joukkueen korkea keski-ikä alkaa näkyä. Ei ole vielä pulassa sarjapaikkansa suhteen ja sijoittunee keskikastiin.

 Iisveden Kiri

 IisKi putosi hyvästä taisteluilmeestään huolimatta kevään päätteeksi neloseen, mutta koska FC Pogosta ei taas vaihteeksi halunnut totaalisen 4. divaridominanssinsa jälkeen ottaa paikkaa kolmosesta vastaan, annettiin tontti ansaitusti IisKille.

Mm. Tuomas Nyyssösen ja Jari Laitisen tähdittämällä joukkueella on kova työ tehtävänä, jotta sarjapaikka varmistuisi jo runkosarjan aikana. Joukkue otti viime kaudelle isoja kehitysaskelia edelliseen sesonkiin verrattuna. Jos kehitys on samanlaista, on Kiriä vaikea voittaa ja sarjassa säilyminen mahdollista. Lohkon taso kuitenkin tulee olemaan kova ja voi olla, että kausi jatkuu karsinnoissa.

 Joukkueessa tapahtui muutamia muutoksia ja rinkiin on liittynyt mm. Mikko Collan YT Jalpan riveistä. Kyseinen herra tunnetaan haastavana vastustajana ja äijällä on musta vyö pikkusian ja myös vähän isomman porsastelun pelaamisessa. Potentiaalinen lohkon jäähypörssin kärkinimi.

 Vuorelan Veikot

 Paikallisvääntöjä saadaan tälläkin kaudella ja vieläpä heti kauden avausturnauksessa. Veikot pelasi itsensä viime kaudella aina 2. divarin karsintoihin saakka, jossa joukkue haastoi miehekkäästi Kiteen Pallon. Tälle kaudelle rinkiin liittyi paluumuuttajana Jukka Pellinen Vehvestä ja tämä on ehdottomasti yksi tämän sarjan mielenkiintoisimmista siirroista. "Jugi" tulee varmasti tekemään monta maalia Veikoille, mutta kestääkö kasetti? Pellisellä on myös historiaa jäähypenkillä vietetystä ajasta ja onpa mies katsellut korttejakin urallaan.

Mielenkiintoista nähdä, että onko viime kauden hurmos tallella... jos on, niin silloin Janne Mönkkösen johtama porukka taistelee ehdottomasti lohkon kärkipaikoista.

 Muita Veikkojen tekijämiehiä ovat ehdottomasti ja edelleen veljekset Pirhonen, Lauri Vehniäinen sekä Janne "hyppylämäri" Kananen. Myös tolppien välissä Marko Savolainen on pätevä veskari.

 Vehmersalmen Vesa II

 Vehven kakkosporukka aiheutti meille päänvaivaa viime kauden avauspelissä, eikä joukkue ole helpolla päästämässä vastustajiaan tälläkään sesongilla. Saamiemme tietojen mukaan pelaajamateriaalia on enemmän kuin viime kaudella ja tämä on ehdoton elinehto myös Vesalle. Viime kaudella, etenkin loppukaudesta, joukkue pelasi todella kapealla ringillä ja tehokas peliaika alkaa tuntua jaloissa, ellei pelimiehiä löydy rosteriin.

 Viime kaudella Jirka Ruotsalainen ja Sami Reinikainen iskivät komeasti tehoja ja molemmat herrat rikkoivat 30 pinnan rajan. Myös 11 peliin 18 uunia muurannut Tomi Istolainen kuului joukkueen kantaviin voimiin. Tällaisia tehoja joukkue tarvitsee myös tällä kaudella.

 Vehve tulee todennäköisesti saamaan apuja kauden mittaan omasta edustusjoukkueestaan, eli etenkin alkukaudesta jengi tulee olemaan kova vastus kenelle tahansa. Sijoittunee lohkon keskikastiin.

 Kuopion Palloilijat

 KuPa on tehnyt määrätietoista ja nousujohteista duunia jo monta vuotta ja viime kaudella joukkue nousi ansaitusti kolmoseen. Tasainen, taitava ja tyylikästä salibandya pelaava joukkue tulee olemaan kova haastaja tässä sarjassa.

 Aiemmin jo mainittu lohkon kova taso ja uusi peliaikasysteemi saattaa tulla yllätyksenä, mutta kuopiolaisilla on mahdollisuudet napata itselleen paikka keskikastista ja suora säilyminen debyyttikaudellaan.

 Joukkueen kovimpia syömähampaita ovat SB Jawsista viime kaudelle pöllitty Tommi "kanttipommi" Kari, joka leipoi 18 peliin tehot 10+8 ja 16 otteluun tehot 10+4 nakuttanut Lauri Kinnunen.

 Rautalammin Urheilijat

 Rautu on mielenkiintoinen comeback-tiimi kolmosdivariin. Joukkuehan nousi sarjaan samoista karsinnoista, joissa me otettiin hopeat Joroisten HIF:aa vastaan 2013 keväällä. Joukkue ei koskaan pudonnut sarjasta pelaamalla, vaan sijoittui parina kautena keskikastiin. Äijät kuitenkin löivät jengin pöytälaatikkoon hetkeksi odottamaan uutta nousua.

 Viime kaudella Kupan kanssa tasapisteisiin runkosarjassa päätynyt joukkue koostuu osittain samoista pelaajista, kuin edellisellä visiitillä. Se, että riittääkö vääntö tällä kertaa säilymiseen jää arvoitukseksi. Kovatasoinen sarja saattaa olla Rautulle liian kova pala tällä kertaa.

 Joukkueen merkittävimpiä tehomiehiä ovat Erkki Jaamalainen (viime kaudella 8+14), Onni Hänninen (11+9), Aki Paananen (EI siis meidän Aki!, 14+5), sekä käsittämättömän suonenvedon kauden viimeisessä turneessa saanut Pasi Sinisalo (äijän tehot kaudella 9+10, joista vikaan turnaukseen miedosti 7+3! :D )

 Juankosken Pyrkivä

 Jupy oli Veikkojen ohella viime kauden yllättäjä. Pienellä rosterilla operoinut joukkue nappasi lopulta nousukarsintapaikan meidän kärsän edestä ja haastoi Kaikun komeasti voittaen karsinnoissa kaavilaiset kertaalleen.

Pienellä rosterilla operoinut joukkue joutui pahimmillaan pelaamaan 8-9 kenttäpelaajan voimin ja tällä kaudella tuo pelaajamäärä ei enää riitä. Joukkueeseen on saatu muutamia vahvistuksia ja erityisesti Nilsiän salibandymyllyn kasvatti Tomi Räsänen on mielenkiintoinen nimi. "Raketti"-lempinimellä tunnettu peluri oli takavuosina lupaava juniori ja hyvin äijällä pysyy maila näpeissä edelleenkin. Hyvä lisä Eino "tällä nykypeliajalla ehtii tehdä 100 pistettä runkosarjassa" Puustisen ja Joni Venäläisen tähdittämään nippuun.

 Jupy omaa jälleen potentiaalin saavuttaa lohkon kärkipään sijoituksia, jos ringissä on väkeä enemmän kuin viime kaudella. Ehkä koko lohkon juoksuvoimaisin porukka, jolla on myös runsaasti yksilötaitoa.

 Varkauden Tarmo

 Varta putosi viime kauden päätteeksi 2. divisioonasta. Useampi pelaaja lähti muualle kesän aikana, eivätkä varkautelaiset ole ainakaan vielä uutisoineet merkittävistä uusista vahvistuksista. joukkueella on tästä huolimatta vahva rutiini ja mahdollisuudet raivata itselleen tilaa lohkon kärkikolmikosta.

 Varkautelaisilla on todennäköisesti kova tahtotila palauttaa joukkue heti tällä kaudella takaisin 2. divariin, mutta lohkon ennakoitu tasaisuus ja ehkä aiempiin kausiin nähden kovempi keskitaso saattaa aiheuttaa haasteita.

 Vartalla on runsaslukuinen rosteri, mutta löytyykö viime kauden päätteeksi muualle lähteneiden pistelinkojen mantteleille perijöitä? Kärkiäijistä joukkueeseen jäi ainoastaan Mikael Sundqvist ja hänen sekä maalivahti Henri Turusen täytyy löytää Doom-pelien IDDQD-mode päälle, jotta joukkue löytää itsensä lohkon kärjestä.

 Spartak JNS

 Kokenut joensuulaisnippu tuli viime kaudella ennakkoluulottomasti sarjaan ja oli vielä viimeisessäkin turnauksessa mukana taistelemassa jopa nousukarsintapaikasta. Meille paljon harmaita hiuksia vuosien saatossa tuottanut nippu tulee todennäköisimmin edustamaan sarjan laadukasta keskikastia.

 Useita korkeammilla sarjatasoilla pelanneita pelaajia sisältävä rosteri on tälläkin kaudella kilpailukykyinen ja joensuulaisporukka on vaikea voitettava. Se, että onko joukkueella tahtoa lähteä hakemaan tosissaan lohkon kärkisijoituksia on vielä arvoitus, mutta potentiaali siihen löytyy.

 Juha Pitkänen, Pekka "Pexi" Pirhonen sekä Mikko Sieviläinen rummuttivat viime kaudella kolmeen ukkoon yli 40 maalia ja 70 pinnaa, eli tulivoimaa löytyy. Tosiaan mitä luultavimmin vankaa ja tasokasta keskikastia.

 Noin. Kova ja tasokas sarja siis odotettavissa. Joukkueet tulevat varmasti poimimaan tasaiseen tahtiin pisteitä, joten isommat tappioputket ja turhiin hölmöilyihin kaatuvat pistemenetykset tulevat olemaan kalliita, kun runkosarjan lopullista järjestystä lyödään kasaan.

 Paljon tulee myös ratkaisemaan se, että miten joukkueet ovat valmistautuneet kauteen, ketkä ovat tehneet kesällä töitä. Ottelut ovat selkeästi pidempiä, kuin aiemmin eli hyvää kuntopojaa tarvitaan. Ilmaiseksi ja vanhoilla näytöillä tästä lohkosta tuskin on gloriaa tarjolla, vaan hommia on täytynyt tehdä sekä täytyy tehdä jatkossakin.

 Kausi lähtee siis meidän osalta tulille 28. päivä lauantaina ja voisivatko pelit alkaa ennakkoon herkullisemmin, kuin väännöllä Veikkoja vastaan! Avausturnauksesta lisää juttua viikon päästä kauden ensimmäisessä turnausennakossa.

 

#27

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »