Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4

04.06.2020

Rökäletappion edustusjoukkueen pelaajat ovat valmistautuneet huhti-toukokuun omatoimijaksolla tulevaa 2.divari kautta varten ja kesäkuun alusta joukkue on alkanut harjoittelemaan yhdessä. Tällä viikolla julkaistaan neljässä osassa viime kauden joukkueesta myös tulevalla kaudella jatkavat pelaajat.

Tero Virtanen

Viime kauden tehopuolustaja voitti ylivoimaisesti 3.divarin puolustajien pistepörssin tehoin 16+13=29 ja palkittiin ansaitusti kauden päätteeksi Rökäletappion vuoden puolustajana. Tero pääsi viime kaudella debytoimaan myös 2.divarissa yhteistyöseura FBI:n joukkueessa tehden seitsemässä pelissä neljä maalia. Tuleva kausi on Terolle kolmas Rökäletappiossa ja todellisesta tykkilaukauksestaan tunnettu Tero tulee ihastuttamaan RT:n pelaajia sekä joukkueen kannattajia myös ensi kaudella!

Tero2.jpg

 

Nico Lapveteläinen

Äärimmäisen monipuolinen Nico tulee myskimään härkämäisesti ja ihastuttamaan pallotaituruudellaan myös ensi kaudella! Nico on tehnyt seitsemällä aiemmalla Rökäletappiossa pelaamallaan kaudella 118:ssa ottelussa 119 pistettä. Nico pääsi Teron ohella viime kaudella debytoimaan 2.divaritasolla FBI:ssä tehden seitsemään otteluun seitsemän pistettä ja jatkanee siihen mihin viime kaudella jäi.

Nico2.jpg

 

Lauri Kuosmanen

Viime kaudella kovan maalivireen löytänyt ”Late” teki puolustajalle maukkaat 10+1 tehot 12:sta pelissä. Lauria voidaan pitää nuorehkosta iästään huolimatta jo iki-RT pelurina, sillä Laurille tuleva kausi on jo 14. RT:n miesten joukkueessa ja sinä aikana Lauri on pelannut 205 ottelua tehden tehot 104+70=174. Vastustajien ärsyttämä, omien rakastama Lauri on myöskin tärkeä toimija RT:n edustusjoukkueen taustalla toimien joukkueenjohtajana.

IMG-20200603-WA0006.jpg

 

Roope Turunen

Kesken viime kauden joukkueeseen liittynyt Roope jatkaa Rökäletappion maalin tilkitsemistä myöskin ensi kaudella! Roope sai kauden päättäjäisissä hieman kyseenalaisen palkinnon vuoden hämmentävimän hetken aiheuttaneesta omasta maalista, mutta tosiasiassa Roopen liittyminen joukkueen vahvuuteen käänsi lopullisesti RT:n kurssin viime kaudella ja mahdollisti omalta osaltaan RT:n nousun 2.divariin. Roope pelasi viime kaudella vahvalla 82,45% torjuntaprosentilla voittaen pelaamistaan otteluista 6/8. 

Roope2.jpg

02.10.2020RAPORTTI: Edustukselle tappio Joensuussa
30.09.2020 18.00OTTELUENNAKKO: Historiallinen 2. divarin avauspeli
29.09.2020RAPORTTI: Rt Dynamon kauden avaus Iisalmessa!
24.09.2020 18.00ENNAKKO: Tarunhohtoinen 2. divisioona
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
17.09.2020Rt Dynamon kausiennakko!
05.09.2020RAPORTTI: Edustuksella vaiherikas päivä
03.09.2020 19.00ENNAKKO: Edustuksen cup käyntiin!
22.08.2020Edustukselle turnausvoitto Ahmolta!
21.08.2020 20.00Rökäletappio ja IK Svans farmisopimukseen!
20.08.2020 20.00Edustus järjestää harjoitusturnauksen!
12.08.2020Uusia pelaajasopimuksia!
07.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 4/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 3/4
05.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 2/4
04.06.2020Rökäletappion edustusjoukkueen jatkosopimukset 1/4
02.06.2020RIP Samuli Leppä 16.12.1981 - 31.5.2020
23.05.2020Edustusjoukkue palkitsi ansioituneet pelaajansa
06.05.2020Edustus ilmoitettu 2. divisioonaan!
25.04.2020RT Dynamo palkitsi pelaajiaan
01.04.2020Rökäletappion tulevat 2. divisioonapelit televisioidaan!
26.03.2020 18.5025 vuoden Rökäletappio!
25.03.2020 19.00RT Dynamon kauden jälkipyykki
08.03.2020Historiallinen sarjanousu!
08.03.2020RAPORTTI: Dynamolla hyvä turnaus Studentialla
05.03.2020 18.00ENNAKKO: Dynamon viimeinen oljenkorsi
04.03.2020 18.00ENNAKKO: 3. divarin eeppinen finaali
23.02.2020RAPORTTI: Dynamolle voitto ja tappio
20.02.2020 18.00ENNAKKO: 5. divarin loppusuora alkaa
19.02.2020 18.00ENNAKKO: Kolmosessa ratkaisun paikat
16.02.2020F-junnut voittoon Viitasaarella
05.02.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarissa jännitys tiivistyy
01.02.2020RAPORTTI: Dynamolle jälleen 2 voittoa
01.02.2020Junnujen kuulumisia
30.01.2020 19.00ENNAKKO: 5.divarissa tärkeät pelit!
22.01.2020 19.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
11.01.2020RAPORTTI: Dynamo nousi lohkonsa kolmanneksi
09.01.2020 18.30ENNAKKO: RT Dynamon 5. turnaus
08.01.2020 19.00ENNAKKO: Edustus Ylä-Pyörölle
01.01.2020 18.00Vuosikymmen paketissa!
19.12.2019Miestenjoukkueiden puolenvälin krouvi
11.12.2019 19.00ENNAKKO: Edustuksen 4. turnaus
09.12.2019RAPORTTI: Dynamo joulutauolle positiivisissa merkeissä
05.12.2019 19.00ENNAKKO: Dynamon kotiturnaus
24.11.2019RAPORTTI: Dynamolle piste Kajaanista
21.11.2019 18.30ENNAKKO: Dynamon 3. turnaus
13.11.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Varkauteen
02.11.2019RAPORTTI: Dynamolla tuulinen päivä Kaavilla
31.10.2019 19.00ENNAKKO: Dynamo matkaa Kaaville
16.10.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksella kasvojen pesun paikka
12.10.2019RAPORTTI: Dynamon kaudelle hieno alku
10.10.2019 18.30ENNAKKO: RT Dynamon avausturnaus
03.10.2019 18.00ENNAKKO: 5. divisioona, lohko 27
02.10.2019 18.30ENNAKKO: Suomen cupin 3. kierros
25.09.2019 18.00ENNAKKO: Edustuksen avausturnaus
18.09.2019 18.003. DIVISIOONAN ENNAKKO
14.09.2019RAPORTTI: Edustus jatkaa cupissa, Dynamo ei
12.09.2019 18.30ENNAKKO: Miehet cupin 2. kierroksella
31.08.2019Lippu Iisalmeen! Dynamolla pitkä päivä cupissa
29.08.2019 18.50ENNAKKO: Dynamon Suomen cup käyntiin
26.08.2019 18.30Puheenjohtajan syystervehdys
06.08.2019Juniorien ilmoittautuminen ensi kaudelle
20.06.2019Rökäletappio ja FBI farmisopimukseen!
19.06.2019Rökäletappio Suomen cupiin kahdella joukkueelle
19.05.2019Junnujen kausi päätettiin Kunttarilla
17.05.2019Rökäletappio etsii junioripäällikköä!
12.04.2019RT Dynamo 18-19 -Via Dolorosasta kohti kevään valoa
12.04.2019Edustuksen kauden päättäjäisissä jaettiin palkinnot
04.04.2019 18.00Edustuksen kauden loppuraportti
01.04.2019Rökäletappio mukaan elektroniseen urheiluun!
10.03.2019RAPORTTI: Edustus kesälomalle
06.03.2019 18.00ENNAKKO: Kolmosdivarin runkosarja huipentuu
24.02.2019G-junnujen kotiturnaus
16.02.2019RAPORTTI: Haastava reissu Leppävirralla
13.02.2019 18.00ENNAKKO: 3. divarin juoni tiivistyy
07.02.2019G-junnut: Ei aina se tulos
29.01.2019F2-pojille voitot Varkaudessa
26.01.2019RAPORTTI: 3 pinnaa Ahmolta
23.01.2019 18.00ENNAKKO: Edari Ahmolla pt.2
13.01.2019F2-pojilla tappioton päivä
06.01.2019RAPORTTI: Rökäletango soi Juuassa, Edarille 4 pinnaa!
05.01.2019G-pojilla vaiherikas päivä Nilsiässä
04.01.2019ENNAKKO: Dynamo vierailee Iisalmessa
03.01.2019 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Juukaan
21.12.2018 18.00Edustusjoukkueen "puolenvälin krouvi"
18.12.2018F2-poikien voittoputki jäi viiteen
15.12.2018RAPORTTI: Tuskainen keikka Iisalmeen
13.12.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Iisalmeen
09.12.2018F1-pojilla 3 hyvää ja 3 huonoa erää Joensuussa.
08.12.2018ENAKKO: DYNAMO MATKAA PIELAVEDELLE 9.12
29.11.2018Paukku vaihtaa maisemaa
25.11.2018F2-pojille 3 voittoa
24.11.2018RAPORTTI: Haasteita Joensuussa
22.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus matkaa Joensuuhun
17.11.2018ENNAKKO: 18.11 STUDENTIA
04.11.2018G-junnuilla tasainen kauden avaus
03.11.2018RAPORTTI: Edarin kauden ensimmäinen Studentian keikka
03.11.2018F2-poikien kauden avaus
01.11.2018 18.00ENNAKKO: Edustus Studentialla
28.10.2018F1-pojat aloittivat kauden Joroisilla

Näytä lisää »